Through the Hell

Muistuttelua

Kellon lyödessä kaksi iltapäivällä, oli herra krapula päässyt viimein ylös sängystä. Heti keittiöön saavuttuaan se oli päättänyt juoda koko taloyhtiöltä vedet poikki. Oli se ihan totta valehtelematta vetänyt niiltä sijoiltaan useamman litran vettä ihan suoraa kurkkua. Hyvähän se vain oli! En mä koskaan kyennyt vastaavanlaiseen suoritukseen.

10 vesilitran jälkeen meni puoli pakettia leipää ja pannullinen kahvia. Ehkä sillä lähti päivä edes jotenkin käyntiin. Nimenomaan siis ehkä.. Nikon tapauksessa siitä ei koskaan voinut mennä täysin takuuseen.

Tuon tehdessä välikuolemaa keittiön pöydän vieressä, yritti Joel tasata tilejään univelkansa kanssa olohuoneen sohvalla. Sen ratkaisu oli ymmärrettävä. Vaikka mä sitä vähän hereille jo kaipasinkin.. en pelkästään siitä itsekkäästä syystä et mä vaan halusin nähdä sen vaan siksi et sen oli aika saada kuulla Aleksista. Kyllä mä tiesin sen kuitenkin olevan tuon ajatuksista ensimmäinen kun se sai joskus revittyä itsensä tähän todellisuuteen.

"Mitä tyhmää me tällä kertaa tehtiin?" Niko esitti aiheellisen kysymyksen.

Jos sen omalta kantilta asiaa katsoi, ei mun mielestä mitään mainitsemisen arvoista. Tai sellaista mitä nyt meistä jokainen ei humalassa tekisi.. toivottavasti Olli oli selvinnyt Nikon tanssituksesta edes jotenkin ehjänä.. vaikka toisaalta se jos joku oli varmasti tottunut pieniin kolhuihin. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

"Sä tanssitit Ollin oksennusreissulle vessaan ja loppuillasta te olitte Aleksin kanssa yhtä mieltä siitä et baariin olis päästävä" vastasin samalla nauttien aamun kofeiini annostani. Sitä vähää mitä mulle oli jäänyt Nikon ryystäessä lähes kaiken...

Tuota räjähtäneen näköistä edessäni istuvaa yksilöä katsoessani mä tulin vain siihen lopputulokseen et jos darra olis ollut ihminen, se olis näyttänyt juuri tuolta. Siinä se kaikki tuskaisuus ja kärsimys näkyi kyllä kilometrien päähän. En mä voi korostaa liikaa sitä että ihan itseaiheutettuahan tuo oli. Ihan kun meistä jokainen ei vuorotellen olisi ollut tuossa kunnossa... nyt vain oli Nikon vuoro.

"Päästettiinkö meidät muka baariin siinä kunnossa?" Niko ihmetteli.

Kuka niin oli sanonut? Mä mielestäni vain sanoin että tuo humalainen kaksikko piti ideaa jollain tapaa loisteliaana. Me kaikki muut oltiinkin luojan kiitos asiasta täysin päinvastaista mieltä. Ja se taisikin olla ainoa asia joka esti niitä kahta päätymästä viideksi minuutiksi baaritiskille. Tuskin niitä olis silti siinä kunnossa päästetty edes sisään..

"Me päätettiin Joelin kanssa yhteistuumin tuoda teidät selviämään meidän luo" selvitin. 

Siinä nyt oli tullut pari muuttujaa matkan varrella mutta Niko ei tainnut muistaa sellaisesta mitään. Siltä kun kuningas alkoholi pyyhki lähes kaikki muistikuvat mukanaan.. darran lempeä lämpö puolestaan palautteli niitä pikkuhiljaa kuva kerrallaan.

"Oot sä nukkunu mun vieressä?" se kysyi yhtäkkiä.

Pudistelin päätäni hymyillen. Se ei tainnut edes tietää et myös Joel oli täällä. Eikä se tainnut tietää case-Aleksistakaan. Tai tiesi varmasti mutta oli kadottanut nekin muistikuvat jonnekin humalan syviin syövereihin. Niitä olikin mukava alkaa suostutella ilmestyväksi...

"Mutta sen sijaan sä kirosit ikävääsi mua kohtaan" huomautin.

Sen sanat mulle oli jäänyt mieleen. Mä en ollut täysin varma oliko se pelkkää alkoholin aiheuttamaa läheisyydenkaipuuta ja tahtoa todistella rakkautta ystäviä kohtaan. Nikolla oli taipumusta sellaiseen...

"Sori.. mä taisin juoda vähän liikaa" se sanoi hiljaa.

Siinä se oli ihan oikeassa. Varsinkin jos poimi tuon vähän-sanan pois tuolta välistä. Mutta oli sen sanoissa ollut myös totuuden siemen. Meidän kahdenkeskinen aika oli jäänyt todella minimiin sen seurauksena kun me oltiin Joelin kanssa alettu olemaan yhdessä.

Kyllä mä tiesin sen normaaliksi mutta harmittihan se silti kun ei itse ollut asiaa edes tajunnut. Mä olin vain niin sokeasti ollut kiinni Joelissa ja meissä et en osannut edes nähdä ympärilleni. Nyt mä kuitenkin tiesin Nikon olevan oikeassa ja mä halusin tehdä muutoksen asian suhteen.

"Mutta sä olit silti ihan oikeassa meidän yhteisestä ajasta" huomautin.

Se oli puhunut asiasta myös Joelin kanssa ja tuon sanojen mukaan asia oli selvitetty. En mä tiedä mitä se sille oli oikein sanonut mutta niiden palattua meidän luo, oli Niko ihan kuin eri ihminen. Kyllä Joelkin osasi...

"Kun sä darrastas selviät ja Aleksi saadaan pois sairaalasta, voidaan tehdä mitä vaan halutaan" kerroin hymyillen. Nikon ilme oli näkemisen arvoinen kun se kuuli sanat Aleksi ja sairaala. Varsinkin kun ne oli yhdistettynä samaan lauseeseen.

"Miks Allu on sairaalassa?" se kysyi huolestuneena.

Kuunneltuaan aikansa toisen alkoholin sävyttämää soperrusta ja torjuttuaan muutaman lähentely-yrityksen, oli Joel pistänyt Aleksin pyörimään alas portaita. Älkää vain sille sanoko! Mun huumorintajuni taisi olla ajoittain vähän liiankin musta... tai sitten multa vain puuttui tilannetaju täysin.

"Pitkä tarina mutta pähkinänkuoressa, se karkasi Joelilta ja kieri portaat alas" selvitin.

Nikon silmät suureni hämmästyksestä enkä mä ollut ihan varma oliko se aikeissa ruveta itkemään vai nauramaan. Joskus ne oli niin lähellä toisiaan et kumpikin oli täysin mahdollisia.

"Mutta se on ihan kunnossa. Lievä aivotärähdys vain" kertasin.

Helpotus Nikon kasvoilla näkyi kilometrien päähän. Ja syystä. Siinä olisi oikeasti voinut käydä ihan todella paljon huonomminkin. Ja se taakka olisi ollut Joelille aivan liian painava. Tästä se varmasti vielä selviäisi keskusteltuaan ensin Aleksin kanssa. Se itse tuskin muisti tapahtuneesta yhtään mitään... jokainen päätelkööt sitten itsekseen et oliko siitä enemmän hyötyä vai haittaa...

***

S: 783

Oneshotit jatkuu heti tänään ja katotaan mitä muuta saan aikaseks :))