Through the Hell

Ajatuksissa

*JOONAS*

Tommi oli tuonut meidät himaan jo ajat sitten. Joel oli jumittunut sohvalle täysin omiin ajatuksiinsa. Se sitten jaksoi... mä olin yrittänyt jo kaikkea mahdollista millä sen olisi saanut pois oman päänsä sisältä. Yksi keino tosin oli vielä käyttämättä.. sitä mun kieltämättä teki mieli kokeilla..

Mä menin Joelin vierelle istumaan ja odotin hetken reagoisiko se millään tapaa mun läheisyyteeni. Se tyytyi vain katsomaan muhun ja hymyili hennosti. Harmitti nähdä se tuollaisena. Vaikka kaikki oli jo selvitetty.. silti se oli kuin maansa myynyt. Aina mä en vaan tajunnut tuota miestä.. vaikka sitä olikin yleensä melko helppo lukea ja tulkita, oli se silti helposta kaukana. Enkä mä nyt välttämättä sanoisi että se oli huono asia lainkaan.

"Vieläkö sä mietit sitä Aleksia?" kysyin varovasti.

Menin sitä vielä lähemmäs ja laskin käteni sen reidelle. Musta oli ihanaa että se jaksoi kantaa huolta ystävistään mut mä olisin arvostanut suunnattomasti jos se olisi vaivautunut jo pikkuhiljaa palaamaan todellisuuteen. Siksi mä halusinkin antaa sille pienen muistutuksen siitä..

"Se vaan mietityttää että..." se sanoi.

Mä keskeytin sen lauseen kurottamalla huuleni kohti sen kaulaa. Hitaasti ja kiduttavasti. Se oli aina ollut Joelin heikkous. Ei se voinut vastustaa kaulasuudelmia... kukapa nyt olisi.

"Joonas, mitä sä teet?" se kysyi huvittuneena.

Ei siinä minusta mitään epäselvää ollut.. se näytti kaipaavan tätä nyt. Sen ajatuksia oli saatava muualle ja mikäs sen parempi tapa olikaan kuin tämä. Jos se vielä vartin päästäkin ajatteli Aleksia, mä saatoin jo hieman loukkaantua. Mä en ollut mustasukkainen mutta sen huomiota mä aloin kaivata sitäkin enemmän.

Mä kampesin itseni Joelin syliin ja kiedoin käteni sen niskaan. Katsoin sitä hetken hymyillen ja odotin siltä vastaavaa. Kyllä sä tiesit mitä mä tein.

"Me ei olla hetkeen oltu.." sanoin vihjailevasti.

Kyllä se varmasti tiesi mitä mä ajoin takaa. Tyhmäkin sen olis tajunnut.. sitä paitsi ei tuo ollut mikään huomionhakuinen kikka jolla yritettiin saada toista riisumaan housut. Siitä oli ihan totta ehtinyt kulua jo hyvä tovi kun me oltiin viimeksi oltu niin.. sitä oli ehtinyt tulla jo ikävä.

"Voi pientä.. oot sä vailla jotain?" se kysyi virnistäen.

Huvikseni istuin sun sylissä hajareisin ja odotin sitä hetkeä koska selkä painautui sohvaa vasten ja järki hävisi lopullisesti.. kyllä sä tiesit.. Sulla oli avaimet siihen ratkaisuun.. käytä niitä.

"Mitäs sanot jos..?" kuiskasin sen korvaa vasten.

Sen kädet painautui mun vyötärölle ja huulet veti mun omat lempeään suudelmaan. Joskus mä saatoin olla liian optimistinen tulkintojeni kanssa mutta nyt mä uskalsin luottaa niihin. Ei Joel olisi niin mulkku että se antaisi ymmärtää muttei ymmärtäisi antaa.

"Mulla on idea" se vastasi hymyillen.

Sen katse oli paljon puhuva. Oikeastaan se oli vielä enemmän. Kyllä mä näköjään löysin keinot siihen miten sen ajatukset sai takaisin sinne minne kuuluikin. En mä itsekkäältä halunnut kuulostaa mutta sen ajatusten oli syytä pysyä minussa. Vain ja ainoastaan minussa.

"Kerro ideasi" sanoin kiinnostuneena.

Mitä ikinäkään se ehdotti, se sai mut suostumaan siihen. En mä tarvinnut lupauksia siitä, tästä tai tuosta. Kunhan mä henkeni sain pitää, sopi kaikki. Ehkä mä olin hieman hullu, myönnetään. Mutta ethän sä koskaan voinut tietää jos et edes kokeillut. Oli kyse mistä tahansa. 

***

S:495

Qstockista selvitty hengissä just ja just vaikka koville ottikin :)