Murtuneiden sydänten silta

5 - Voikukkien taikaa

Ahlan näkökulma

Kävelen unenpöpperöisenä kohti keittiötä, josta kuuluu kahvinkeittimen kotoisa porina. Kurkkaan keittiöön, ja näen siellä Nitan eläytymässä täysillä musiikkiin. Nita on äitipuoleni, erittäin ystävällinen nainen.

"Huomenta", mumahdan ja astelen suoraan ahtaan keittiön jääkaapille. Olen yllättynyt, että jääkaapista ei romahtanut samantien päälleni leivoksia. Nita rakastaa leipomista ja asuu päivät yöt keittiössä.

"Ahla älä säikytä mua näin", Nita naurahtaa säikähtäneenä, kun kääntyy ja huomaa minut.

"Sä vaan aina onnistut hiipimään mun taakse ääniä päästämättä", Nita lisää ja alkaa kaatamaan kahvia kuppiinsa. Hän kaataa samalla minullekkin kupillisen kahvia. Hän tuntee minut turhan hyvin.

Nappaan jääkaapista oivariinin ja juuston. Tasapainottelen leipäpussin ja leivänpäälliset ruokapöydälle ja istahdan paikalleni, jolle on ilmaantunut vihreä kahvikuppi.

Tunnen collegehousujeni taskussa värähdyksen ja kaivelen puhelimen esille. Rymyltä on tullut snäppi ja kasvoilleni vääntyy hymy.

"Mikäs sua noin hymyilyttää?" Nita kysyy kulmat kurtussa.

"Ei mikään", hymähdän ja piilotan kasvoni juomalla pitkän hörpyn polttelevaa kahvia.

"Huomaan mä et jotain mukavaa on käynyt, mutta leikin, että uskon sun valhees", Nita virnistää ja lähtee kahvikuppinsa kera olohuoneeseen.

Juttelimme Rymyn kanssa pitkään eilen illalla, ja nyt aamusta hetken. Rymy ilmoitti hakeneensa siihen Alepaan töihin, jossa kävimme. Hänellä on tänään ensimmäinen työvuoro. Itselläni ei ole paljoa mitään ja mietin jopa, että pitäisikö minun kysyä Rymyä kävelylle illasta.

Minulla on tapana kiintyä ihmisiin turhan nopeasti. Minua pelottaa, että niin on käynyt Rymynkin suhteen. Rymy ei ole lähtenyt mielestäni sen jälkeen, kun autoin häntä muutossa. Hänen tyyli on aivan upea, ja hän on kaiken lisäksi ystävällinen. Puhumattakaan siitä miten mukavaa minulla oikeasti on ollut hänen seurassaan.

Piirtelin eilen ikkunan vieressä, ja näin illasta taloyhtiömme pihalla aivan Rymyn fordin näköisen auton. En ole aivan varma näinkö omiani, mutta en voinut välttyä mietinnältä, että miksi hän olisi täällä.

Rymyn snäpin löytäminen oli pienen salapoliisityön takana, ensin minun piti aloittaa Islan instagramin tonkiminen, ja löysin kuin löysinkin Rymyn siskon Olgan instagramin. Se oli melko täynnä julkaisuja Ranskasta, ja omat postaukset alkoivat kalpenemaan niiden rinnalla. Harmikseni en Olgan seuraajien seasta löytänyt ketään, joka mahdollisesti voisi olla Rymy, mutta onneksi Olga puolestaan seurasi veljeään. Minulla oli jokseenkin siunattu olo, kun löysin Rymyn profiilista tämän snäpin, ja hän vielä kaiken lisäks lisäsi minut takaisin.

Tämä prosessi ei kaltaiseltani ammattilaiselta vienyt toviakaan kauempaa, mutta olen silti ylpeä saavutuksestani. Ette saa edes tietää, monenko ihmisen somet olen selvittänyt elämäni aikana.

Havahdun ajatuksistani, kun tunnen lämpimän juoman valuvan paidan kaulusta pitkin. Käännän katseeni valkoiseen paitaani ja kyllä, olen onnistunut kallistamaan käsissä olevaa kahvikuppia hieman liikaa. Kuulen tirskahduksen vierestäni, ja tunnistan sen oitis Islaksi.

"Vittu sun kanssas Ahla, eikö meikän pikkuveli osaa edes kahvia juoda sotkematta. Pitääkö alkaa syöttämään", sisareni lässyttää ja istuutuu minua vastapäätä. Päätän kypsänä ihmisenä näyttää tälle vain keskaria ja ottaa haukun leivästäni.

"Miten sulla meni ne bileet? Muistitko siivota jälkes?" siirrän puheenaiheen Islan torstai- ja perjantaiaktiviteettiin. Hän oli lähtenyt meidän mökille Haapanevaan pariksi yöksi kavereidensa kanssa, ja väitän, että paikalla on ollut enemmänkin ihmisiä. Islan my story puhuu Islan puolesta.