tw: väkivalta
Kaarran autollani kerrostaloyhtiön pihalle. Väännän avainta lukossa ja vedän sen mukanani pois autosta. Ilta-aurinko loistaa puuston läpi muuten tyhjälle parkkipaikalle. En tiedä miksi, mutta minusta parkkipaikka ei tunnu tyhjältä, mutta annan asian olla. Kävelen oikean rapun ovelle ja astelen suorilta päin kolmanteen kerrokseen, jossa entinen asuntoni sijaitsee.
Bluetooth kuulokkeistäni jyllää Aerosmith, kun avaan pala kurkussa asunnon ovea. Ei yhtään tee mieli astella tuohon viinan hajun polttamaan asuntoon. Käry saa liikaa muistoja aikaiseksi. Toteutan kuitenkin epämieluisan ja käyn sisälle asuntoon oven aukaistuani.
Kesäinen ilta-aurinko paistaa olohuoneen ainokaisista ikkunoista sisälle luoden asuntoon oranssihtavan valaistuksen. Huokaisen syvään ja jätän kenkäni eteisen ovimatolle. Se jäi viime kerralta siihen, ja suoraan sanottuna aion heittää sen roskiin. Siinä on liikaa sirpaleita ja paskaa. Toisin sanoen käyttökelvoton.
Hieraisen silmiäni ennen kuin pyyhin keittiön tasolta pölyä. Yllättävän vähän siihen nähden milloin täällä viimeksi siivottiin. Nappaan keittiökaapista jätesäkin ja aloitan operaation tyhjentämällä kaikki asunnon pullot siihen. Ei täällä todellakaan ole paljoa enää tehtävää, mutta minulla ei ole ajatuksena jäädä tänne yhtään sen pidemmäksi mitä on pakko.
Sidon pullopussin eteisen ovelle ja lähden sitten tyhjentelemään keittiön kaapeissa ollutta tavaraa. Lähinnä siis nuudeleita ja sen semmoista helppoa ruokaa.
×
Ehkä suunnilleen tunnin jälkeen saan iloisena todeta, että olen siivonnut asunnon sen verran hyvään kuntoon, että kehtaan antaa avaimet vuokranantajalle. Tällä hetkellä näppäilen puhelimesta esille Ahlan numeroa, sillä olin leffan jälkeen luvannut ilmoittaa, kun saan työni päätökseen.
Kello lähentelee seitsemää enkä ole varma onko minulla edes mitään ruokaa kotona. Voisin käydä hakemassa jotain hyvää purtavaa sen kunniaksi, että olen vetänyt luurangot pois kaapista ja vihdoin siivonnut tämän maanvaivan.
Nostan luurin korvalleni ja kuulen pari tuuttausta, kunnes Ahla vastaa. Eikö hän legit tee mitään muuta, kuin ole puhelimellaan?
"Moi! Ootko jo kotona?" kuulen Ahlan pirteän äänen ja kasvoilleni kääntyy hymy.
"En oo ihan vielä. Sain just homman loppuun ja meinaan just lähtä kotiin. Varmaan haen jotain ruokaa matkalla, onko ehdotuksia?" kysyn hento hymy kasvoillani, kun vedän kenkiä jalkoihini.
"Hmm.. Tee helppo ja hyvä safka, nimittäin ranui ja kalapuikkoi", Ahla ilmoittaa ja idea ei ole huonompi.
"Not bad, kalapuikot on silleen semi halpojaki", hymähdän ja avaan asunnon oven. Nappaan pullopussin lisäksi pari muutakin muovipussia ja suljen oven perässäni. Tunnen kuitenkin samalla hetkellä mohevan iskun oikealla puolella kasvojani.
Suustani pääsee pieni äännähdys samalla, kun puhelimeni putoaa lattialle ja horjahdan vasemmalla puolella olevaan seinään. Törmään pullopussiin ja tunnen parin sirpaleen viiltävän pussin läpi. Nämä rappukäytävät ovat aina olleet hyvin ahtaat.
"Mitä vittua?" ehdin kyseenalaistaa, kunnes käännyn katsomaan lyöjää ja tunnistan sen oitis Eliakseksi.
Kuulen lattialle pudonneesta puhelimesta, että Ahla kyselee perääni ja kumarrun nappaamaan läpyskän jalkojen juuresta. Olen juuri puhumassa, kunnes Elias painaa punaista luuria ja pudottaa puhelimen uudelleen.
"Vittu löysinhän mä sut vihdoin. Sun piilosleikki on kestänyt vähän turhan kauan", Elias ärähtää ja työntää mut vain pahemmin kiinni seinään. Tajuan pudottaa pullopussin maahan, jotta saisin molemmat käteni vapaaksi.
"On säälittävää hyökätä varoittamatta. En pystynyt suojautumaan millään tavalla", tiuskaisen toiselle ja mietin vain, miten olen voinut olla kyseisen ihmisen ystävä.
"Itse olet säälittävä", Elias sylkäisee ja alan menettämään malttini. Elias on aina ollut lapsellinen, mutta näin epätahokasta vasta-argumenttia en ole kuullut hänen suustaan vähään aikaan.
"Miksi sä edes lähdit mitään sanomatta? Sä veit multa viimesetkin paikat, jossa voisin järkkää bileitä", Elias päivittelee ja naurahdan vittuuntuneena.
"Ainoo vitun asia mitä sä ikinä mietit oli ne sun bileet ja se miten saat sormes jokasen haluamas muijan ympärille. Oot vitun säälittävä ja sen takia halusin pois sun seurasta", sanon hampaat kirskuen toisiaan vasten. Vittu mulla käy hermoille tää ukko.
"Oisit sä at least voinu sanoo jotaki mulle. Mä oon auttanu sua vitun mones jutus ja mun vanhemmatki autto sua taloudellisesti, ku sä kusit kaiken elämässäs", Elias maarittelee ja on oikeassa sen suhteen, että hänen vanhempansa olivat aivan korvaamaton apu minulle. Harmi vain, että heidän lapsensa on niin eri maata heihin verrattuna.
"Ihan vitun sama miten sä oot auttanu mua, se ei oo reiluu miten sä käytit mua ja mun kämppää hyväks ja alensit mun elämänlaatua", mumahdan hiljaa ja tunnen miten Eliaksen vihaa palavat silmät polttavat arpia kasvoihini.
"Ei vittu sun kanssa jätkä. Etkö sä käsitä, että sä oot ylireagoinut tän koko ajan?!" Elias alkaa korottamaan ääntään ja riuhtaisen itseni irti tämän otteesta.
"Se kuka ylireagoi oot sä", murahdan ja olen valmiina nappaamaan puhelimeni sekä tavarani mukaani. Nyt ymmärrän tunteen aiemmalta. Joku on varmaan huomannut saapumiseni ja ilmoittanut Eliakselle. Hän tuntee hyvin monta ihmistä samasta kerrostaloyhtiöstä.
Tunnen toisen iskun, joka tällä kertaa tulee vatsaan. Käännyn mutkalle ja suuni aukeaa. Ilmat lentää pihalle ja pitelen vatsani aluetta kädelläni. Ai saatana. Toinen isku lyökin mut jo maahan ja tunnen kengän painavan mua lattiaan kyljen kohdalta.
"Sen siitä saa ku on vitun säälittävä hintti", Eliaksen suusta pääsee vihaa täynnä oleva lause ja käännyn katsomaan tätä epäuskoisena. Johtuuko tämä kaikki siitä, että mä satuin kertomaan olevani homo?
"Älä pliis sano, että tää johtuu mun seksuaalisesta suuntautumisesta?" kysyn pienen yskän kera. Kenkä painautuu pahemmin vasten kylkeäni.
"Mistä muustakaan?"
×
Elias lähti aivan hetki sitten ja päädyin jäämään vain lattialle makaamaan. Kieltäydyn uskomasta sen, että kaikki tämä tapahtui juuri. Ihan vitun perseestä. Suljen hetkeksi silmäni ja tunnen reidessäni pullon sirpaleiden aiheuttamat haavat. Ei mulla sinänsä muita haavoja ole, mutta mustelmia varmasti kehittyy.
Silmäkulmastani valahtaa kyynel rapun viileälle lattialle. Miten kukaan ei kuullut mitään? Mitä oisin voinut tehdä toisin? Miksei kukaan auta?
Kuulen askelia alarapuista ja hätäännyn. Joko Elias on palannut, tai joku talon viaton asukas on tulossa kotiinsa ja näkee hakatun ihmisen matkallaan. Ennen, kuin ehdin edes liikkua näkökenttääni ilmestyy hengästynyt Ahla. Nytkö mä näen vielä näkyjäkin?
"Mitä vittua sulle on tapahtunut?" Ahla kysyy ja nappaa kasvoni käsiensä väliin. Koko kehoni valtaa turvallinen olo, jonka pojan läsnäolo saa aikaan.
"Oot ihan mustelmilla. Kuka tän teki?" tämä kysyy ja alkaa auttamaan mua ylös. Olen sanaton. Miten hän päätyy aina löytämään mut, kun mä tarvitsen apua?
"Vanha tuttu. Se ei ollu fine sen asian kaa, että mä vaan katosin mitään sanomatta ja ilmotin olevani homo", tuhahdan pienesti ja siristän silmiäni, kun Ahlan avustuksella pyrin nousemaan. Ehdin jo tottumaan maassa makaamiseen.
"Miten sä päädyit tänne?" kysyn hiljaa ja nojaudun Ahlaan. Olen säälittävä.
"Kun se sun puhelu päätty niin oudosti ja kuulin epämääräsii äänii mä soitin Tuukalle, jos se kehtais nakkaa mut autollaan tänne. Se toi mut ja oottaa tällä hetkellä ulkona. Tuukka lupas nakkaa meidät sun luo, jos jotain on oikeesti tapahtunut", Ahla ilmoittaa ja nyt mua vain alkaa hävettämään. Mun entisen elämän paskat asiat vaikuttaa nähtävästi muidenkin elämään, vaikka en haluaisi. Vittu oikeesti.
"Mietin, että voisin tulla sun luo yöksi. Käyn hakemassa niitä ranuja ja kalapuikkoja ja jään sun henkivartijaks", Ahla sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen ja saa pienen hymyn nousemaan kasvoilleni.
"Se ois ihan kiva", mumahdan hiljaa ja kiedon käteni Ahlan ympärille kiitokseksi.
×
VOUS LISEZ
Murtuneiden sydänten silta
Roman d'amourAskel uuteen ja tuntemattomaan voi monelle kuulostaa jännittävältä, jopa vähän pelottavalta. Joskus vanhoihin elämäntapoihin on kasvanut niin vahvasti kiinni, että niiden huonoja puolia ei edes huomaa. Muutoksia tehdään askel askeleelta. Joskus ki...
