Vastustamaton (Harry Styles fan fiction)

Luku 4.

Taksi pysähtyy kotiovelleni. Maksan matkan ja nousen autosta Harryn nahkatakki ylläni. En voi oikein käsittää mitä juuri oli tapahtunut... Avaan etuoven ja astun pimeään asuntoon sulkien oven perässäni. Laitan valoja päälle sitä mukaa kun kuljen huoneesta toiseen. Heitän Harryn takin olohuneen sohvalle ja raahaan itseni keittiöön keittämään kupillisen teetä, olo on aivan kamala. Laahustan teekupin kanssa yläkertaan, makuuhuoneeseen. Heti kun olen saanut teen juotua, riisun vaatteet ja painun sängyn pohjalle nukkumaan.

Seuraavana aamuna herään puhelimeni viestiääneen. Otan kännykän käteeni ja näytöllä lukee: 2 lukematonta viestiä. Molemmat on Harrylta. "Mitäh..." ihmettelen. Aloitan ensimmäisestä jonka hän on lähettänyt jo edellisenä iltana:

"Moi Sarah, ootko jo kotona? Kate lähti just kotiin ja me poikien kanssa painutaan pehkuihin. Öitä! x."

"Vau..." huokaisen. En odottanut, että Harry lähettelisi minulle viestejä. Toinen viesti on tältä aamulta: "Huomenta kaunokainen, miten voit? -H"

Vastaan heti viestiin: " Huomenta, ei kehumista tän voinnin suhteen.. muuten ihan ok. -S"

Katson kelloa ja se näyttää tasan 10.00. Joka paikkaan särkee. Päätän kuitenkin nousta ylös. Puen kotivaatteet, eli verkkarit, hupparin ja ihan lämpimät pörrösukat.

Istun aamiaispöydässä, kun puhelimeni soi. Se on äitini. En halua vastata, mutta vastaan kuitenkin. "Heihouaho... Saraaaahhh!!?" hänen puhe sammaltaa, kuten joka kerta kun puhun hänen kanssaan.

"Moi äiti." vastaan. "Sarah, ihanaaaa!!! Mun tyttö! Hei oisko sulla vähän lainata rahaa mulle ja isälläsi?" Taustalla kuuluu muiden juoppojen keskinäistä rähinöintiä mukaan lukien isäni.

"Ei oo, usko jo!" huudan ja suljen puhelimen. Alan itkeä, en jaksa tätä... Vanhempani ovat syy miksi muutin kotoa pois niin nuorena. He ovat molemmat alkoholisteja. Nuorempana jouduin joka päivä pelkäämään ja valvomaan öitä heidän takiaan. Milloin he hakkasivat toisiaan, milloin minua... Sinä päivänä kun täytin 18 muutin Lontooseen. Aluksi kimppakämppään, mutta nyt minulla on tämä, "oma" kämppä. Asun vuokralla, mutta kumminkin.

Kännykkä soi toistamiseen. "Eikä..." Katson soittajaa ja se onkin Harry. Vastaan sen kummemmin miettimättä.

"Heii Sarah!" hän vastaa iloisesti.

"Moih..." sanon ja ääneni murtuu.

"Hei mikä on? Itkeks sä?" hän kysyy huolestuneena.

"Ei täs mitää.." sanon yrittäen pitää ääneni vakaana. Ilmeisesti epäonnistuin.

"Onhan, sähän itket!" Harry sanoo. "Missä sä asut?" hän kysyy.

Ovelta kuuluu koputus ja menen avaamaan. Olen edelleen kotivaatteissani ilman meikkiä ja näytän aivan kamalalta..

"Hei!" Harry sanoo ja mieleeni tulee se sama hetki kun kän eilen auttoi minut lavalle. Hän on niin komea ja minä..

"Moi" vastaan puoliksi hymyillen.

Hän oli vaatinut, että kerron missä asun, jotta hän voisi tulla käymään.

"Tuu vaa sisää." 

Menemme istumaan sohvalle ja Harry pahoittelee tunkeutumistaan, mutta hän sanoo olevan huolissaan. Kerron hänelle vanhemmistani ja meinaan kokoajan murtua. Lopulta itken.

"Voi sua..." Harry huokaisee ja vetää minut kainaloonsa.

Olemme siinä, kunnes rauhoitun ja voimme taas jutella. Hän yrittää saada ajatukseni muualle ja kertoo itsestään ja pojista. Aika kuluu kuin siivillä. Kello on jo yli kolme ja pojat hiillostavat Harrya palaamaan harjoituksiin areenalle, sillä heillä on tänä iltana keikka.

"Sori, mut mun on ihan pakko nyt mennä.." Harry sanoo katsoen kännykkäänsä.

"Joo ei se mitää, pitäähän teijän harjotella ja mä vaa vaivasin sua mun tyhmillä jutuilla." vastaan.

"Ei ne oo tyhmiä, mielellään kuuntelisin sua joku toinenki kerta." Harry sanoo hymyillen.

Hymyilen takaisin ja saatan hänet ovelle. "Ai nii, se sun takkis." muistan ja haen Harryn takin olohuoneesta.

"Kiitti lainasta." sanon.

"Millon vaan." hän vastaa virne kasvoillaan. Halaamme ja Harry käskee minun mennä nukkumaan. Kun hän on lähtenyt, kävelen portaat makuuhuoneeseen, suljen verhot ja painun pehkuihin.