Vastustamaton (Harry Styles fan fiction)

Luku 12.

Tää on vähä lyhyt ja tylsähkö, pahoittelut siitä... :/

****Louisin näkökulmasta****

Olimme matkalla Sarahin asunnolle. Me molemmat olimme aivan hiljaa, omissa ajatuksissamme.

"Kuunnellaaks jotain musiikkia?" kysyin

"Joo!" Sarah vastasi

Kurotin kättäni radion painikkeelle juuri samaan aikaan kuin hän. Kätemme kohtasivat ja Sarah veti omansa äkkiä pois. Tuhahdin naurunomaisesti ja avasin radion. Kun kätemme koskettivat se oli jotenkin... ei, ei se ollut mitään. Näin kuinka Sarah oli hieman punastunut,niin kuin minäkin. Loppumatkan kuuntelimme vain musiikkkia ja Sarah neuvoi tietä. Matkaa ei ollut kuin muutamia kilometrejä ja olimme jo perillä.

"Tässä mä asun. Kiitti kyydistä Lou!" Sarah sanoi ja astui ulos autosta.

"Joo, ei mitään" vastasin hymyillen. Lou... kovin moni ei kutsunut minua sillä nimellä, joten se on jotenkin erikoista, että hän käyttää sitä... mutta kivaa.

"Nähdään!" huusin vielä ikkunasta ja lähdin takaisin poikien luokse.

****Sarah****

Astuin sisälle talooni ja suljin oven. Heitin ulkovaatteet naulaan ja menin keittämään teetä. Koko automatka oli jotenkin... sähköinen.

"Ehkä sä vaan kuvittelet." sanoin itselleni.

Menin teekupin kanssa olohuoneen sohvalle istumaan ja avasin television, en edes jaksanut katsoa mitä sieltä tuli, kunhan se olisi päällä. Katsoin kännykkääni, ei vieläkään soittoja sairaalasta.. Päätin soittaa Emilylle. Hän vastasi ja kertoi, että Katen tila on hieman parempi, mutta hän on edelleen tajuttomana. Olin helpottunut, mutta surullinen. En olisi ikinä voinut uskoa, että näin tapahtuisi ja minulla on tästä vielä syylinen olo, sillä Kate oli tulossa tapaamaan minua kunnes jäi auton alle... No ei auta. Menin tekemään iltatoimet ja nukkumaan, sillä seuraavana päivänä 6.00 herätys ja töihin...

Päivät ja viikot kuluivat toisensa jälkeen töissä... odotin kokoajan soittoa sairaalasta, mutta sitä en saanut. Ja kun lopulta soitin sinne, Katen tilanne oli edelleen sama, tajuttomana... Hengailin jokaisena viikonpäivänä Harryn kanssa, tutustuimme toisiimme kunnolla ja hän esitteli minulle muita kavereitaan.

// 1 kuukausi myöhemmin //

Marraskuun alku... kylmäkylmäkylmä. Lehdet ovat kirjoittaneet melko paljon minusta ja Harrysta. Emme ole myöntäneet vielä, että seurustelemme, mutta kuvia meistä, käsikkäin on jokapuolella. Olen aika sekaisin tästä hulumyllystä tai julkisuudesta. Poikien uusi Take me home -levy tulee viikon päästä myyntiin. Silloin he lähtevät kiertelemään ympäri Englantia...

On Maanantai iltapäivä, joten olen taas vaihteeksi Harryn kanssa, kaupungilla. Olemme eräässä vaateliikkeessä ostarilla.

"Hei, mä näytän täs aika komeelt, vai mitä?" Harry kysyy poseeraten minulle lierihattu päässään.

"Hah! Laita se pois, sä näytät niin... tyh... tyhmältä!" saan sanotuksi nauraessani.

"Mut enks mä oo silti aika komee...?" Harry sanoo lähestyen hymyillen.

"Joo joo.." sanon katsoen hänen keimailuaan.

Hän lähestyy ja kietaisee kätensä lantiolleni ja suutelemme. Perhoset vatsassani eivät ole hävinneet mihinkään, lähtisivätkö ne ikinä sieltä pois? Tai poskieni kuumotus...

Yhtäkkiä nään, että parinkymmenen metrin päässä on paparazi ja toinen.. Irrottaudun Harrysta ja lähdemme samantien liikkeestä ripein askelein. Papis tietenkin seuraa meitä ja huutelee kaikenmaailman kysymyksiä suhteestamme ja minusta ja meistä...

"Tuu, tänne!" Harry sanoo ja ottaa kädestäni kiinni ohjaten minut ostarin takaovesta pihalle.

Menemme hänen autolleen nauraen ja ajamme minun asunnolleni.