mí amor

19. Tasan keskiyöllä

Moikka taas eeeeerittäin pitkän tauon jälkeen. Moni teistä ei varmaan uskois että tää tarina saa jatkoa ja tbh mäkään en uskonut mutta yhtäkkiä jostain tuli motivaatiota kirjottaa tää tarina loppuun.

Arvostaisin erittäin paljon jos tykkäisit tästä luvusta ja kommentoisit että pitäiskö mun jatkaa tätä vielä.

Nauttikaa!!!

***

Kahdeskymmenestoinen päivä marraskuuta. Eli mun synttärit. Jee.

Yleensä rakastan synttäreitä mutta tänään en ole suunnitellut yhtään mitään. Elliot kolkuttelee edelleen ohimossani mutta olen päättänyt unohtaa hänen olemassaolonsa edes yhdeksi päiväksi. Tuntuu oudolta että ei olla nyt juteltu kahteen viikkoon. Sentään on lauantai niin ei tarvitse kouluun mennä. Oon yrittänyt vältellä Elliottia mahdollisimman kauan joten koulunkäynti on muutenkin jäänyt aika paljon vähemmälle.

En ehdi edes nousta sängystä kun nään äidin nimen puhelimeni näytöllä. Kuuntelen noin kymmenen minuuttia äidin selitystä siitä mikseivät hän tai isä päässeet (taaskaan) juhlimaan synttäreitäni. Toki olen kuullut saman tarinan jo tarpeeksi monta kertaa. "Olen pahoillani kulta mutta työt vetää mennessään. Laitoin kuitenkin sata euroa tilillesi." Juupa juu, aina sama juttu.

Nousen vihdoin sängystä ja puen päälleni aika perus asun, eli cropatun pitkähihaisen ja farkut. Harjaan hiukseni ja teen kerrankin hieman näyttävämmän meikin jonka jälkeen suuntaan alakertaan. Kellon viisarit näyttävät kaksikymmentä yli yksitoista.

"Huomenta Lily!" Lucas huudahtaa kun ilmestyn portaiden alapäätyyn yhtä virkeän näköisenä kuin kuollut kala.
"Tuu keittiöön meillä on sulle yllätys aamupala." Lucas hymyilee ja ohjaa minut keittiöön ihan kun en olisi asunut tässä talossa koko ikääni.

Astuessani keittiöön en voi muutakuin olla purskahtamatta nauruun nähdessäni Oscarin ja Patricin essut päällä hääräämässä.

"Hei älä vittu dissaa! Kuka muka oikeesti haluis jauhoa vaatteisiinsa?" Patric ärähtää huomattuaan huvittuneen ilmeeni.

"Joo joo rauhotu. En vaa oo tottunu näkee sua keittiössä. Tai ainakaan keittiössä essu päällä."

"Noniin jätetään nyt tää puheenaihe taakse ja keskitytään tähän huikeaan aamupalaan." Lucas sanoo ja osoittaa ruokapöytää.

"Eli täältä meiltä löytyy itse tehtyjä lettuja, hilloa, hedelmiä, marjoja, kermavaahtoa, croisantteja, omenamehua ja sit näitä suklaamuroja mitä me ei ikinä saatu syödä lapsena." Oscar esittelee ylpeänä.

"Oikeesti kiitti ihan sikana!" lähes kiljun ja halaan rakkaita veljiäni. Tämän jälkeen istun pöytään syömään koska nälkä on suuri.

"Syö sit aamupalaa nopee koska meil on sulle yks aika upee yllätys." Patric hymähtää.

"Ettekö te muista et vihaan yllätyksiä yli kaiken?!"

"No tätä sä et kyllä vihaa." Oscar virnistää. "Ainakaan toivottavasti."

Syön nopeasti aamupalan, kuten piti ja puen ulkovaatteet päälleni. Kuulemma yllätyksen luo piti mennä itse, jonka takia lähdemme autolla kohti tuntematonta. Silmäni suljetaan liinalla etten vahingossakaan näe mitään. Toivon todella että se yllätys ei ole se, että Oscar ajaa äidin autolla kolarin, koska ei olisi edes ensimmäinen kerta. Jopa silmät kiinni matka oli täynnä yllätyksiä Oscarin kehnojen ajotaitojen, yllätyskäännösten, Patricin turhautuneen kiroilun sekä Oscarin ja Patricin riita siitä, kumpi osaa käyttää google mapsia, ansiosta.

En osaa arvata ollenkaan minne olemme menossa ja luulinkin että minua yritetään hämätä tekemällä muun muassa u-käännöksiä mutta kuulemma Oscar oli vain aina kääntynyt väärästä kohdasta. Noin 25 minuutin päästä olimme perillä ties missä. Nousen ulos autosta ja Patric ottaa kädestäni kiinni ja alkaa ohjattaa minua. Kuulen että astumme jonnekkin rakennukseen sisälle ja kuulen myös paljon eri ihmisten ääniä mutta en osaa tunnistaa mistä he puhuvat.