mí amor

20. Aina ja ikuisesti

Surprise shawty!🥳🥳🥳En ikinä olis uskonu että jatkan tätä vielä mutta jostain tuli inspiraatiota tehdä tähän uusi luku joten olkaa hyvä🫶🏼Tiiän että viimeisimmästä luvusta on joku sata vuotta joten anteeksi siitä...

Tehdään vielä katsaus kaikista tarinan henkilöistä niin ei sekoitu!

Lily=Päähenkilö
Elliot=Lilyn säätö(?)
Oscar, Lucas, Patric=Lilyn isoveljet vanhimmasta nuorimpaan
Alexandro=Espanjalainen ystävä vanhempien kautta, hengannut Lilyn kanssa eniten espanjalaisista
Carmen=Alexandron sisko
Isabela, Dario, Joan=Loput kaveriporukan espanjalaiset
Stella=Lilyn paras kaveri
Max, Edvin, Saga=Elliotin ja Lilyn kavereita

Muistakaa myös että kirjoitan kaikki englanninkieliset puheenvuorot tällä fontilla!

Nauttikaa!✨🩷

***
Palaan takaisin pöytään muiden luo ja olen aivan shokissa. Katson vielä kerran taakseni ja nään Elliotin tuijottavan minua edelleen liikkumatta.

"Siis kuka vittu toi oli?" Alexandro kysyy nyrpistäen kulmiaan.

"Yks kusipää poika mun menneisyydestä, ei mitenkää ihmeellinen." valehtelen tärisevällä äänellä. Oikeasti pelkkä tuon pojan nimen kuuleminen saa aikaan perhosia vatsassani, tai ainakin ennen sai.

"Mitä se sano sulle?" Alexandro jatkaa vitun ärsyttävää utelemistaan asiasta mikä ei käytännössä kuulu hänelle tippaakaan.

"Ei mitään tärkeetä." vastaan lyhyesti.

"Mutt-" hän yrittää kysyä vielä mutta keskeytän hänet.

"Noniin eiköhän me olla jo syöty tarpeeksi, mennään." sanon ja lähden kävelemään ripeästi pois ravintolasta.

Ainut joka edes tietää kunnolla mitä Elliotin ja minun välilläni on tapahtunut, on Patric. Oscarille ja Lucasille en ole uskaltanut kertoa koska siitä olisi syntynyt vuosisadan opetustunti siitä, kuinka minä en saa enää ikinä jutella yhdellekään pojalle. Patric on muutenkin kaikista läheisin ihminen itselleni tällä hetkellä.

"Ooks ok?" Patric kuiskaa hetken kuluttua kävellessämme kohti seuraavaa aktiviteettia.

"Haluaisin sanoa että joo, mutta rehellisesti en helvetissä." totean ja tunnen oloni niin tyhjäksi, kuin ilmapallo jonka olisin puhaltanut itse. (En osaa puhaltaa ilmapalloja)

"Hengitä syvään ja sano jos haluut mennä kotiin tai jotain." Patric rauhoittelee minua. Sen homman hän kyllä osaa täydellisesti. Väläytän hänelle vienon hymyn ja jatkan kävelyä.

Hetken päästä saavumme erään paikan eteen joka saa käsikarvani pystyyn. Escape room Helsinki. Ei saatana.

"Patric myönnä että tää oli sun idea." huokaisen syvään ja katsahdan kohti rakasta veljeäni.

"Tottakai oli, mutta syytä Lucasta koska sen mielestä tää oli sen lisäksi tosi hyvä idea!" Patric puolustaa itseään.

"Te tiedätte että mä vihaan kauhua!" parahdan.

"Ööö mistä te puhutte voiko joku selventää?" Isabela kysyy varovaisesti ja nyt vasta tajuamme että rakkaat vieraamme ovat kuunnelleet perhekinaamme tästä vierestä koko ajan ymmärtämättä sanaakaan.

"Ööh aivan niin siis seuraava aktiviteetti on kauhu pakohuonepeli missä pitää päästä huoneesta ulos. Koska synttäreinä pitää vähän kärsiä, niin ajateltiin että pakopeli olisi tosi hauskaa." Oscar selittää ja heti tämän sanottuaan Alexandron silmät alkavat kiiltää kuin pikkulapsella.