Until the springday comes again

23. Morsianehdokkaat

"Mistä oikein on kyse kun vaaditte, että olen tänään kotona? Mulla olisi ehkä ollut jotain viikonloppu menoa, mutta nyt istun kotona tietämättä miksi mun edes pitää olla täällä", Jimin marisi kädet puuskassa.

"Voisitko ensin käydä vaihtamassa yllesi jotain parempaa vaatetta? Vaikka se puku, jonka kävimme teettämässä viime kuussa, se on todella tyylikäs", äiti kehotti rauhallisesti vaikka katsoikin vinoon Jiminin liian mukavuuden haluista pukeutumis tyyliä, joka kansoitti tämän vaatekaapin pelkillä huppareilla ja liian isoilla farkuilla.

Jimin näki parhaaksi olla väittämättä vastaan ja nostamatta mitään suurempaa showta hän totteli. Isää ei onneksi näkynyt kotona ja äitinsä kanssa hän sentään jota kuinkin tuli toimeen, vaikka nainen olikin tiukka ja syynäsi jokaisen pienimmätkin yksityiskohdat läpi.

"Onko nyt parempi?" Jimin puuskahti turhautuneena ja esitteli mittatilaustyönä valmistettua tumman punaista pukua.

"Aivan hurmaava! Näytät todella tyylikkäältä kultaseni", äiti ihasteli tyytyväisenä.

"Mistä siis nyt on kyse?" Jimin intti kärsimättömänä. Kyseessä oli takuulla jotain järjetöntä jä ärsyttävää hänen päänsä menoksi.

"Jimin rakkaani, tiedät varmaan, että olet nyt parhaimmassa iässä aloittaaksesi seurustelun tosissasi", äiti aloitti hienovaraisesti, vaikka hänen aikeensa olivat lasin kirkkaat. Hän halusi pojalleen vaimon, ei enempää eikä vähempää.

"Äiti... mitä sä oikein?" Jimin ehti alkaa kysymään kun ovikello soi yllättäen.

"Oih! Sieltä ensimmäinen tuleekin", hän hihkaisi ja kiiruhti ovelle. Viime hetkellä äiti kääntyi ja huikkasi olkansa yli: "Järjestin sinulle treffit kolmen hyvästä perheestä tulevan tytön kanssa, jotka olisivat täydellisiä ehdokkaita. Ole kiltti heille ja anna itsestäsi hyvä kuva. Ehkäpä joku heistä miellyttää sinua tällä kertaa."

Jimin hautasi kasvot käsiinsä ja repi hiuksiaan turhautuneena. Oliko hänen elämänsä tosiaan sitä, että joutui ottamaan lauantaina vastaan morsianehdokkaita, joista yksikään heistä ei tulisi kiinnostamaan häntä kauneudesta ja rikkaudestaan huolimatta?

"Hei...olen Mina..." Kuului Jiminin selän takaa vaisu naisen ääni. Nuori nainen vaaleanpunaisessa pitsi mekossaan tuli näkyville ja kumarsi niin, että pitkät kukkasilta tuoksuvat hiukset ryöppysivät Jiminin päälle.

"Jimin, istu vaan."Lyhyt ja ytimekäs vastaus ilman ylimääräistä krumeluuria. 

Tyttö tai nuori nainen - lukiolaiselta hän ainakin näytti vielä - jäi odottamaan suu supussa, että hänen seuralaisensa tekisi jonkun aloitteen, mutta Jimin näpräsi vain kynsiään tuon taivaallista kiinnostumatta.

"Tuota olen yhdeksäntoista ja opiskelen lääketieteellisessä korkeakoulussa. Entä sinä?" Mina keräsi kaiken rohkeutensa ja sanoi rikkoakseen jäätä.

"Kakskytkaksi ja opiskelin lääkiksessä, mutta aika paska paikka niin vaihdoin psykaan", Jimin töksäytti suorasukaisesti saaden tytön kuohahtamaan järkytyksestä. Hän oli varmaan odottanut tyystin toisenlaista vastaanottoa kun oli lähtenyt osallistumaan treffeille.

"Niin tuota... pukusi on todella tyylikäs ja näytät muutenkin komealta. Vähän kuin idolilta, oppa", Mina kihersi punastuneena ja katseli vaivihkaa Jiminin kasvoja. Raukka yritti olla viettelevän flirttaileva aivan turhaan. 

"Tuota kuulen aika sairaan usein ja tiedän sen itsekin, mutta kiitti. Yksi kehu lisää pitkälle listalle", Jimin kohautti olkapäitään ja nojasi mukavasti tuoliinsa. Olipa siirappista kuulla kun joku kutsui häntä vieläpä oppaksi.