Tuleeko tästä mitään (Jorko)

14. Mun jalat...?

  Joonaksen nk jatkuu sairaalasta:

Istun Nikon ja Ollin välissä sairaalan käytävällä, koska en voinut estää heidän paikalle tulemista Nikon soittaessa minulle, että miten menee. Jouduin sitten kertomaan mitä tapahtui ja nyt myös Tommi on tulossa tänne, kun on käynyt heittämässä pyörät kotiini. Nyt odotamme, että he saavat Joelin paikattua ja siirrettyä omaan huoneeseen heräilemään.

 He siis laittoivat Joelille rauhoittavat ja sen nukutus lääke jutun. Lupasit myös tutkia hänen jalkojensa tilanteen, koska se kuulosti hieman huolestuttavalta. Lääkäri kävelee ulos huoneesta johon he Joelin kärräsivät ja tulee luoksemme. "Joelilla ei siis ole mitään kauhean vakavaa ja jalkojen tilannekin näyttäisi siltä, että ne eivät jää ikuisiksi ajoiksi tunnottomaksi, ne on todennäköisesti ottaneet niin ison osuman ja menneet tunnottomaksi parantuakseen paremmin ilman häiriöitä. Kumminkin saatte täältä poistuessanne pyörätuolin niin pärjäätte sitten kotonakin", lääkäri selittää. Huokaisen helpotuksesta, kun kuulen hänen sanansa ja nojaudun kietomaan käteni Nikon ympärille.

 "Ainiin ja nyt Joelia voi mennä katsomaan, vaikka hän onkin vielä aika sekaisin rauhoittavista", lääkäri sanoo ohimennen. Menemme Nikon kanssa Joelin luo, Ollin jäädessä odottamaan Nikoa. Istun lattialle Joelin sängyn viereen ja tartun häntä kädestä. "HEiiI, JoONaS MisSÄ mE OLlAan?" Joel kysyy sammaltaen ilmeisesti rauhoittavien takia. "Sairaalassa", vastaan hänelle rauhallisena. "Joel lepääs nyt hetki nii nukkusit ton lääkehuuru tilan pois ja voitas päästä kotii", Niko sanoo hänelle lempeästi. Joel nyökkää tomerana, painaa päänsä tyynyyn ja sulkee vielä silmätkin.

 Nousemme ylös lattialta ja lähdemme info pisteelle täyttämään Joelin lappuja, joissa pyydetään kaikkea vastuun vapautuksista ja siitä kuka hoitaa häntä, kun pääsemme pois. No tietenkin minä lupaudun hoitamaan häntä ja olemaan 100% vastuussa Joelista, jolla onneksi on kunnon vakuutukset jos vielä jotain sattuu. Kävelemme koko jätkä porukalla sitten takaisin Joelin huoneeseen vielä pyörätuoli mukanamme ja huomaamme hänen olevan jo hereillä hieman hämillisen näköisenä.

 "Miks mä en tunne mun jalkoja?" Joel tivaa sydämen särkevällä äänellä. Hän kääntää itkuiset kasvonsa suoraan minua kohti ja katsoo murheen murtamalla katseella. "Joel rakas kyllä ne paranee", kuiskaan hänelle. Tommi nostaa Joelin pyörätuoliin ja minun kiilattuani pyörätuolin luo, antaa hän työntää minut sen hänen autolleen. Jälleen nostamme Joelin autoon ja autamme vielä turvavyön kiinni. Pyörätuolin tungemme takakonttiin ja itse änkeydyn istumaan ihan Joelin viereen ettei hän huoju autossa, kun ei saa jaloilla tukea mistään.

Joelin nk:

Rullaan itseni pyörätuolillani Joonaksen kotona huoneeseeni ja suljen oven perässäni. Rojahdan tuolista suoraan makaamaan sängylle ja annan itseni vajota peiton alle itkemään. En vittu tunne jalkojani ja todellakin jopa minä tyhmä tajuan sen, että näin en voi osallistua keikoille tai tuskin edes mennä ihan hirveästi ainakaan treenikselle.

 Toivon todella Joonaksen olevan oikeassa siinä, että tämä ei ole lopullista, koska jos on minulla ei ole enää elämää. Kaivan ihan käsikopelolla puukon yöpöydän laatikosta ja ahdistuneena painan sen säärtäni vasten ihan testin vuoksi. Inahdan tuntiessani sen. Tunsin juuri kipua, kun viilsin sääreeni joten peli ei ole edes ihan menetetty. Nyt vain tarvitsee toivoa, että Joonas ei tule tänne ennen kuin ehdin piilottaa nämä. Peitän viillot vanulapuilla, jotka teippaan sääreeni kiinni ja lasken sitten lahkeen takaisin paikoilleen.

 "Joel tuuks sä syömään?" Joonas kysyy oven takaa. "Joo" vastaan ja nostan itseni käsilläni takaisin pyörätuoliin ja rullailen sitten keittiöön. Joonas on onneksi jo vienyt pöydän päästä tuolin pois jaa pääsen tuolini kanssa siihen. Tämä kyseinen nuori mies laskee sitten lautasen täynnä kalakeittoa eteeni ja vielä lasillisen maitoa. Otan lusikan pöydältä edestäni ja alan lusikoida ruokaa suuhuni. Joonas seuraa syömistäni herkeämättä ja aloittaa itse vasta minun ollessa valmis.

 "Jätä vaan astiat siihen nii mä hoidan ne", hän käskee. Rullailen takaisin huoneeseeni ja otan kitaran sen telineestä. Nostan sen varovasti tuettuna tunnottomalle reidelleni ja alan hiljaa soittamaan, niin että Joonas ei kuule ja tule kieltämään sitä. Soitan varmaan puolisen tuntia kunnes Joonas koputtaa oveen ja toteaa: "Joel voisi mennä ny pesulle nii, jos mä vaikka lasken sulle veden ammeeseen?" hän varmistaa. Mumisen jotain myöntävää ja laitan sitten kitaran pois. 

Otan pyyhkeen tuolin selkämykseltä ja rullaan tuolin kanssa kylpyhuoneeseen. Huokaisen ilmeisesti ääneen sille näylle, koska Joonas kääntyy katsomaan minua hämmästyneenä. Voinko minä muka sille jotain, että ammeen ylle kumartunut Joonas hihat käärittynä on seksikäs näky? En todellakaan ja vaikka voisin en muuttaisi mitään! Nostan paitani pois ja sukatkin saan jollain ilveellä pois, mutta housuissa ja boxereissa Joonas joutuu minua auttamaan.

 Minut riisuttuaan hän nostaa minut kuin lapsen syliinsä ja laskee varovasti ammeeseen vaahdon keskelle. Muille tämä saattaisi olla todella outoa, mutta meille tämä on vain outoa, koska olemme niin useasti nähneet toisemme alasti. Olen tietty kehostani osittain epävarma, varsinkin kaikista viilto jäljistäni ja liian pyöreästä vatsastani, mutta kai sekin on pakko unohtaa, koska muuten peseytyminen on aivan helvetin vaikeaa.

 "Joel kun ollaan saatu sut pestyä mennään iltapalalle ja hoidetaan sun lääkkeet, se yks pitää pistää mutta se tuskin on edes paha", Joonas selittää minulle samalla, kun huuhtelee hiuksiani. Itse pesen kehoni, koska siihen en Joonaksen tahdo koskevan. Peseydyttyäni Joonas jälleen nostaa minut ja tällä kertaa käärii pyyhkeen sisälle. Kiskon itse jotenkin boxerit jalkaan ja hupparin vedän pääni yli ja sitten olen valmis iltapalalle. 

Joonas työntää minut keittiöön tuolissani ja laskee sitten jogurtti kulhon eteeni. Hän alkaa valmistella jotain lääke ruiskua samalla, kun minä syön ja nielen muut lääkkeeni. ADHD-lääkkeet vedän tietenkin aamuisin, mutta illalla on unilääkkeet ja mielialalääkkeet, joista myös mielialalääke vaikuttaa väsyttävästi. Syötyäni Joonas nostaa jalkani toisen tuolin päälle ja painaa sitten mahdollisimman hellästi piikin läpi ihostani ja painaa männän alas. Piikin hän heittää sitten roskiin ja lähtee viemään minua kantaen huoneeseeni.

 Hän laskee minut sängylle ja istuu sen reunalle peittelemään minut. Hieman lääkkeistä pöpperöisenä päätän todeta hänelle: "mä rakastan sua Joonas, niin ku Niko rakastaa Minnaa." "Joel rakas, jos välttis haluut puhuu tästä niin tehdään se aamulla, koska en tahdo lääkkeiden vaikuttavan tähän, mutta mäkin rakastan sua", hän vastaa ja painaa vielä suukon otsalleni. Joonas nousee ylös ja poistuu huoneesta oven ja valot sulkien.

///////////////////////

Saanen muistuttaa, että viiltely ei ole hyvä ratkaisu! mutta hei nähdään ensi luvussa. Kommentoida saa, koska mulla on tylsää. Ja mikään näistä loukkaantumisen jutuista ei välttämättä ole realistinen, koska en ole lääkäri.

 Val<3