Tuleeko tästä mitään (Jorko)

26. In the end

ISO TW EHKÄ😪!!

Joelin nk, skip kuukausi:

Istun hiljaisuudessa treeniksemme sohvalla, vaikka todellisuudessani äänet huutavat päässäni vaatien ties mitä ja pilkaten. Osa kertoo, että olen todella iljettävä, läksi yms. Kun taas toiset kehottavat minua riistämään henkeni ja siunaamaan tätä maata kuolemallani. En enää edes tiedä mitkä noista äänistä ovat omiani ja mitkä ahdistukseni luomia. Toivon vain, että Joonas tai kukaan muu ei epäile mitään, koska en tahdo huolestuttaa heitä.

 Olen pitkään yrittänyt parantua tästä,  mutta en ole voinut asialle mitään. Terapia, lääkitys tai edes nukkuminen ei ole auttanut minua. Taidan siis vain olla toivoton tapaus, koska terapeuttikin sanoo, että tuon olisi pitänyt auttaa. Viimeinen vaihtoehtoni on itsemurha, jota olen jo pitkään suunnitellut. Olen myös sitä varten kerännyt lääkkeitä kaappiini ja ostanut kunnollisen puukon itselleni.

 Suunnitelmani toteutuksen olen ajoittanut tämän päivän illalle, joten on pakko kirjoittaa kirjeet jätkille, jättää tavarani heille ja hyvästellä ilman että he tajuavat sitä. Tiedän, että tästä tulee Joonakselle vaikeaa, mutta enää en vain pysty. "Mua särkee päähän niin mä meen kotiin, mutta jatkakaa te vaan. Toi biisi on pakko saada valmiiksi", totean poissa olevana.

 Nopeasti käyn halaamassa jokaista ja samalla haistan heidän lohdullisen tuoksunsa, toivottavasti viimeistä kertaa. "Moikka!" huudan eteisestä ja poistun asunnosta. Lähden kävelemään kotiamme kohti, koska tulimme Joonaksen autolla ja ihan kiva nähdä nämä maisemat viimeistä kertaa. 

Skip kotiin:

Jätän kenkäni eteiseen ja saman tien menen noutamaan työhuoneestamme paperia, jolle voin kirjeet kirjoittaa. Vaivalla ja käsialaan panostaen kirjoitan jokaiselle hyvästit, kiitän heitä kaikesta ja kerron sitten mitä jätän heille omaisuudestani, koska perijöitä minulla ei ole. Joonaksen kirje on tietty erityinen, koska kerron siinä kaiken rakkauteni ja mitä en ole sanonut, kerron myös, että kaikki mitä en annan jätkille on hänen ellei vanhempani halua jotain pientä.

 Mutta erityisesti rahat jätän Joonakselle. Kaivan mainitsemani tavarat sängyllemme, jotka menevät muille kuin Joonakselle ja otan sitten puukon ja lääkkeet kaapistani. Astelen niiden kanssa vessaan ja lukitsen oven perässäni varmuuden vuoksi. Puhelimesta laitan soimaan erään lempi kappaleeni In the end Linkin parkilta. Veden kanssa nielen varmaan puoli purkillista särkylääkettä ja alan sitten viiltelemään ranteeseen siihen kohtaan, jossa oletan valtimon sijaitsevan. 

Sumein silmin katson, kun veri lähtee valumaan viiltokohdasta ja jokaisen pisaran myötä tunnen valuvani pois tästä maasta ja tuskan hellittävän otteensa minusta. Tuntuu kuin lentäisin ja pääsisin kauas pois vapautuen tästä tuskasta. Viimeisillä voimillani laskeudun makaamaan lattialle ja suljen silmäni hymyillen. Toivon Joonaksen ymmärtävän minua, koska enää ei ollut muita vaihtoehtoja.

Skip iltaan Joonaksen nk: 

Ajan mahdollisimman lujaa kotia kohti, koska Joel ei ole moneen tuntiin vastannut lukuisiin soitto yrityksiin tai katsonut edes viestejäni. Olen hänestä ihan syyn takia huolissani, koska olen huomannut hänen vointinsa heikenneen. Loikkaan pihaan päästyäni ulos autosta ja harpon nopeaa vauhtia sisälle. Saman tien oven avattuani levähtää naamalleni karsea veren haju, jonka haistan olevan peräisin vessasta, joka on lukittu.

 Ruuvaan oven saranoiltaan ja löydän ehkä yhden järkyttävimmän asian minkä ihminen voi kokea. Nimittäin lattialla makaa jo ilmeisesti kuollut mieheni Joel, joka näyttää erittäin kalpealta. Heittäydyn polvilleni ja onnekseni jopa löydän todella heikon, mutta kumminkin tunnettavan pulssin. Kaivan nopeasti puhelimen taskustani ja näpyttelen 112, koska voi olla kiinni enää minuuteista.

 "Hei täälä Joonas Porko, kihlattuni Joel Hokka on mitä ilmeisemmin yrittänyt itsemurhaa toistaiseksi siinä onnistumatta, koska häneltä löytyy pulssi, mutta se on erittäin heikko. Lähettäisittekö ambulanssin tänne ja nopeasti, osoite on ***********************", kerron aivan paniikissa. "Kyllä ambulanssi on sielä parissa minuutissa ja nyt pyytäisin teitä tukkimaan mahdolliset vuoto kohdat", lempeä naisääni ohjeistaa minua. 

Nopeasti nappaan käsipyyhkeen naulakosta ja kierrän sen Joelin ranteen ympärille. Jossain vaiheessa olemme yhtäkkiä ambulanssissa ja siitä sitten jo sairaalalla. Parin tunnin kuluttua kaikki jätkät ovat saapuneet sairaalalle ja nyt meidät on kutsuttu Joelin luo. Hän on kuulemma hereillä, mutta selviäminen ei ole todennäköistä. Hän nimittäin menetti paljon verta ja on elossa enää koneiden varassa.

 Menen nopeasti kaikkien edellä huoneeseen ja polvistun kalpean näköisen Joelin viereen. Tartun häntä kädestä ja painan pääni hänen rinnalleen. 

"Joonas älä ikinä unohda mua ja te lupaatte, että jatkatte bändiä mun muistolle. Tää elämä ei vaan ollut mua varten, anteeks", Joel kuiskaa sydäntä särkevästi ja puristaa kättäni viimeisillä voimillaan. "Joo totta kai rakas, lupaa säkin vahtia meitä", pyydän häneltä vielä kun hän kuulee minua. Joel hymyilee minulle, sulkee silmänsä ja hengähtää sitten viimeistä kertaa. Koneet ujeltavat jotain samalla, kun Niko nostaa minut Joelin ruumiin luota ja kääntää halaukseensa. Kaikki jätkät kietovat kätensä ympärille ja antavat kyynelien tulla.

/////////////////////

Anteeksi kaikki! Nyt muistutan, että aina voi pelastua ja suosittelen teitä hakemaan apua ihan pieniinkin asioihin. Se voi olla vaikeaa, mutta kannattavaa. Enää ens luku+kiitokset!  Ja hei huomenna oon Helsingin kirjamessuilla! Mua voi laittaa ig seurantaan nimellä Koivuturkki_msp2.

Val<3