11.Taru sormusten herrasta

24 4 0
                                    

Joonaksen nk:

Peittelen Joelin paremmin viltin alle, koska tiedän, että hän ei tahdo minun näkevän kylkiään. Olemme puhuneet tästä ennen monet kerrat ja se on isoin syy, miksi hän ei tule koskaan bändin sauna iltaan. Ajan meidät nopeasti kotini pihaan ja kierrän auton ympäri takapenkin ovelle. Nostan Joelin vilttiin hautautuneena ja lähden kantamaan häntä sisälle taloomme. Hänen kassinsa voisin hakea myöhemmin, koska juuri nyt tahdon viedä tämän miehen sänkyyn nukkumaan. Peittelen hänet sänkyynsä nukkumaan vierashuoneeseen ja menen hakemaan hänen tavaroitaan autosta.

 Kannan kassit yksitellen ja tuon viimeisenä kitaran lainaamaani telineeseen roikkumaan. Tällä aikaa, kun olen kantanut tavaroita Joel on jo herännyt ja tuijottaa minua hämillään. "Syödäänkö jotain?" hän kysyy varovaisena. Nyökäytän päätäni iloisena ja kysyn: "mitä tahdot?" "Vaikka salaattia kanan kanssa", Joel kuiskaa minulle. Nyökkään ja lähden edeltä jättäen hänet rauhaan, jos hän haluaa pukea enemmän päälleen. Kaivan kana paketin jääkaapista ja salaattia kaapista. Tiedän, että salaatinkin pitäisi olla jääkaapissa, mutta syön sen niin nopeasti, että ei sillä ole väliä. 

Alan paistamaan kanaa pannulla ja Joel tulee leikkaamaan salaattia ja kurkkua meille valmiiksi. "Kiitos Joel", kiitän hiljaa. Hän mumisee jotain ja keskittyy työhönsä. Paistan kanat valmiiksi ja kaadan sitten salaattikulhoon salaatin sekaan. Istumme pöydän ääreen ja alamme syödä salaattia. Joel kaataa salaattinsa sekaan salaatinkastiketta ja alkaa sitten syödä. Saan ensimmäisenä syötyä, mutta jään ystävällisenä odottamaan Joelia.

 Hän syö puolet täydestä lautasestaan ja sitten työntää sen pois edestään. Hän nousee laittamaan salaattinsa jämät roskiin ja astiat pesukoneeseen. Itse laitan myös astiani sinne ja käynnistän sen laitettuani pesuaine tabletin paikalleen. "Katotaanko sitten vaikka leffa?" kysäisen. Joel nyökäyttää ja suuntaa edeltäni olohuoneeseen. Kävellessäni perässä huomaan hänen olevan jo valitsemassa elokuvaa. Osoitan televisiossa näkyvää Taru sormusten herrasta ja kysyn: "katsotaanko tuo?" "Vaikkapa", Joel vain vastaa. 

Hän laittaa sen pyörimään ja mönkii syliini istuman. Kierrän käteni varovasti Joelin ympärille ja painan hänen päänsä rintakehälleni. Minulle kelpaa se, että hän on näin lähellä, koska on minulla häneen vähän isompia tunteita kuin ennen. "Joonas voidaanks mennä huomenna pyöräilee?" Joel kysyy varovaisesti. Käännän varovasti hänen kasvonsa itseäni kohti ja hymyilen rohkaisevasti vastatessani: "toki." Joel hymyilee minulle säteilevästi ja kääntyy seuraamaan jälleen elokuvaa. Vedän viltin päällemme Joelin alkaessa täristä. 

Joelin nk:

Olen hiukan hämilläni. Istun tällä hetkellä unelmien mieheni Joonaksen sylissä, viltin alla ja katson hänen kanssaan Taru sormusten herrasta. Tämä on ihan hyvä elokuva, vaikka ei minun lempparini. Kaivaudun varovasti syvemmälle viltin alle ja hautaudun silmiin asti sen alle. Joonas virnistää minulle ja pussaa otsaani hellästi. Tunnen kuinka puna nousee kasvoilleni, joten piiloudun kokonaan viltin alle. "Joel et piilota sitä!" Joonas käskee hellästi. 

Hän kiskoo minua ylemmäs ja kiusatakseni minua pusuttelee kasvojani. Nauraen ja kiljuen yritän rimpuilla hänen sylistään siinä onnistumatta. "Joonaas!" ulisen. Hän lopettaa ja sillä sekuntilla pakenen vessaan. Yllättäen ahdistuneena valun lattialle lukkojen taakse ja painan kasvoni polviini. "Joel tule ulos", Joonas anelee oven ulkopuolella. "En...." Huuhtelen kasvojani vedellä ja yritän näin rauhoittaa itseäni. Valun takaisin lattialle ja suljen silmäni ahdistuneena. Vittu, että olen säälittävä, kun tuotakin pelkään.

///////////

Juup siinä luku<3 Sori, kun taas myöhässä. Vähän hässäkkää tänää!

Val<3

Tuleeko tästä mitään (Jorko)Opowieści tętniące życiem. Odkryj je teraz