laulajapoika

hello

Moikka vaan ! Vaihteeksi aloitankin siis Niall fanfictiota😅🖖🏼 mutta ! Älä pelästy, jos olet lukemassa MUUTTUMATON tarinaani (tsekkaa ihmeessä jos kiinnostaa 🙃) jatkoa on tulossa sinnekkin päin, loppu ei ole vielä näkyvissä. Tästä tämä nyt sitten alkaa💞📝🤗

Ensimmäinen heinäkuuta 2017
Klo: 12.37.

Pian se tapahtuu. Hyppään uuteen maailmaan, uuteen kulttuuriin, uuden kielen pariin. Tasan kahdentoista tunnin kuluttua asetan jalkani Irlannin maaperälle. Kuulostaa hupsulta ajatukselta. Vihdoinkin näen sen vihreäksi saareksi kutsutun maan omin silmineni. Voin jo haistaa meri-ilman !
Täällä kaupungissa haju ei ole kovin kummoinen. Jätöstä toisensa perään. Puistoja on olematon määrää, toisin kuin pilvenpiirtäjiä & ostoskeskuksia. Olen pakannut kaiken valmiiksi, sadetakin, kumisaappaat, sateenvarjon, collegepaidan, hammasharjan, shampoon, laturin, oppikirjat, villasukat, lenkkitossut.....
Toivottavasti mitään ei unohdu. Toivon ja rukoilen niin ! Itse isäntäperheestä en tiedä juuri mitään, heillä on koira, tytär, isä ja äiti. Isoäitikin asuu kuulemma samassa talossa. Tytär harrastaa lentopalloa ja pianonsoittoa, äiti leipomista ja isä lukemista. Hyvin klassinen tapaus siis. Verrattuna omaani. Minä olen siis Celine, sitä ette varmaankaan tiedä. Vanhempani pitävät minua kielinerona, osaanhan minä puhua ranskaa, saksaa, espanjaa, italiaa, venäjää, hiukan kiinaa ja tietysti englantia. Kielet ovat minun juttuni. Rakastan niitä. Enkä juuri mitään muuta harrastakkaan.
Omistan siis kaksi veljeä, he ovat niin erilaisia. Vanhin veljeni Erik on 21 vuotias, täytti juuri viime viikolla. Todistus erinomainen, opiskelee fysiikkaa, tarkemmin ottaen hiukkasfysiikkaa. Hän harrastaa balettia, kyllä luit juuri oikein. Ja se on tavallaan aika siistiä, hän tanssii upeasti ! Nuorempi veljeni, Tobias, todistus kohtalainen, makaa kotona kaiket päivät. Harrastaa ruokaa. Mmm, hyvin mielenkiintoinen elämä.
Äitini, Maria. Hyvin kiireinen tapaus. Opettaa lastentarhassa päivisin, illat hän käyttää kokouksissa kyhjöttämiseen tai lenkkipolun kuluttamiseen. Aina kiireinen, 24/7. Isäni, Anton, toimii lakimiehenä, hänellä on myös valmentajan ja kokin paperit. Monitoimimies. Häntä en edes tunne kovin hyvin, hävettää paljastaa edes ! Hän on jotenkin etäinen minulle, verrattuna vaikka äitiini. Hän on kyllä usein ulkomailla, ehkä hieman liian usein. En vaan voi ymmärtää miten vanhempieni avioliitto on voinut kestää jo 27 vuotta tuolla menolla. Saatan kuulla heidän riitelevän usein iltaisin, silloin kuin isä on kotona. Mutta nyt voin vihdoinkin jättää tämän kaiken taakse, ainakin hetkellisesti. Uusi maa ja uudet seikkailut odottavat minua.

Toinen heinäkuuta 2017
Klo: 03.46

Okei, minä olen nyt täällä. WOW ! Vihdoinkin !
Saavuin puolen yön jälkeen Dublinin lentokentälle, kone oli hiukan myöhässä. Odottelin matkalaukkuani toisen mokoman. Ja sitten, vihdoin ja viimein näin heidät, perheen jonka parissa tulen viettämään 11 kuukautta. Ja täytyy kyllä myöntää
että ensivaikutelma oli varmasti liian hyvä ollakseen totta. Perhe vaikutti liian iloiselta, jotenkin ylipirteältä. Tai sitten se vain johtuu kieroutuneesta luonteestani. Kuitenkin, lähdimme ajamaan kohti heidän kotiaan punaisella Opelilla. Ja kuten Irlannissa yleensä, vettä tuli ihan kiitettävällä vauhdilla taivaalta. Mutta vältin kuitenkin kiusaantuneen hetken, sen kuuluisan syvän hiljaisuuden. Sofia, joka on tämän perheen tytär piti hyvin kovaa meteliä. Tai hän höpötti todella paljon. Hän kertoi kaiken hänen joukkueestaan, heidän voitoistaan, häviöistä, kikkailuistaan. Kaiken huippu oli kuitenkin se, kun hän kertoi jokaisen joukkuetoverinsa iän, perheen, koulumenestyksen, muut harrastukset, tehdyt pisteet.....
Onneksi hänen äitinsä, jonka nimi on myöskin Maria, keskeytti tyttärensä höpötyksen. Voin olla hänelle kiitoksen velkaa. Perheen isä, Tom, ajoi vain tyyväisenä autollaan eteenpäin, kädet tiukasti ratissa kiinni.
Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perheen talolle. Ikkunat olivat täynnä koristevaloja, vaikka oli vasta heinäkuu. Kai se sitten oli vain tämän seudun tapa. Tom pysäköi auton talon eteen josta kipitimme sisätiloihin. Taloa en sen tarkemmin ehtinyt vilkaista, samasta muotista se on kuitenkin valettu muiden naapuruston talojen kanssa. Ehdin riisua kenkäni telineeseen ja olin juuri nostamassa katsettani ylöspäin, kun joku sulki minut tiukkaan ja pehmeään halaukseen. Isoäiti, hyvin mukava tapaus. Oikeasti ! Olisitte nähneet sen herkkupöydän jonka hän oli kattanut ruokasaliin. Paistettuja kananmunia, hedelmäsalaattia, lihamureketta, pasteijoita, suklaahippukeksejä, kanatikkuja, bataattiranskalaisia, kasviskeittoa, jotakin hyvin mureaa haudutettua lihaa, juurestikkuja.....
Söin aivan valtavan määrään ruokaa. Ja isoäiti oli tyytyväinen. Emme ehtineet puhua paljoa, sillä heidän pitäisi nousta aamulla aikaisin töihin. Itseänikin alkaa tässä hieman väsyttämään. Parempi nukahtaa nyt.