Oletin, ettei rakkaus voisi tulla tielleni. Tulin tänne opiskelemaan, en rakastumaan. Omistinhan minä rallikuskin luonteen. Eikä rallikuskin eteen tulisi mikään.
Huusin mielessäni yhä kovempaa. Tiesin hänen olevan vahva, vaikka se kuulostaakin hyvin tavalliselta. Hän on vahva, olen nähnyt sen niin monesti.
- Niall, Maura henkäisi kuin luovuttaen ja tarrasi hänen toisesta kädetään kiinni.
Sekunnit muuttuivat yhä pidemmiksi ja raastavimmiksi. Mitään ei tapahtunut. Lääkäri paukutti jalallaan lattiaa hermostuksissaan ja oli valmiina kytkemään johdot takaisin, luvallamme tietysti. Hän vilkuili kädessään olevaa kelloa ja hymyili hiukan minulle, aivan kuin rohkaistakseen minua. Huudin sisälläni ja yritin saada Nialin hengittämään. Ajatuksen voimaa ei koskaan tule aliarvioida.
- Meidän pitäisi varmaan, lääkäri sanoi, mutta tuhahdus keskeytti sen.
Niall tuhahti kevyesti, hän hengitti muutaman kerran todella pelottavan kuuloisesti, pian rytmi tasaantui ja hän hengitti. Hän hengitti itse. Hypähdin ilmaan pelonsekaisin tuntein ja nauroin hiukan. Pelko alkoi purkautua sisältäni ja aloin elätellä toivoa.
- Alamme olla lähellä, lääkäri tokaisi ja katseli tarkaillen Nialia.
- Tarkoittaako tuo, että hän voi... ? Maura muotoili.
- Mahdollisuudet paranevat. Pidän ennustetta hyvänä, hän hymyili ja kätteli kiitollista Mauraa.
Silmissäni suorastaan vilisi. Ajattelin jo, etten koskaan tulisi kuulevan Nialian puhuvan tai nauravan. Tai halaavan minua. Rauhoitin itseni ja pidin Nialin kädestä kiinni. Tunsin vaimeat sydämenpamppailut tämän ranteesta. Tunne rauhoitti ja sai minut paikalleen.
- Voimme huomenna ottaa uuden kuvan, sitten olemme viisaampia, lääkäri, jonka nimeä en edelleenkään tiedä, sanoi totisena.
- Kiitos, kiitos ! Maura henkäili ja katsoi minuakin hymyillen.
Hymyilin hänelle vaimeasti takaisin. Ainoa hymy jonka tällä hetkellä haluaisin nähdä olisi Nialin. Kun hän hymyilee, hän todellakin hymyilee. Siis hän ei tee sellaista puolittaista väännöstä hymystä vaan hän vääntää suosiolla suupielensä ylöspäin niin, että tämän pitipuhtaat, hieman vinot hampaat näkevät päivänvalon. Kuva hahmottoi samantien päähäni enkä saanut sitä enää pois.
Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.
- Celine, kuulin vieraan hoitajan sanovan.
Taas olin vajonnut ajatuksiini. Hienoa. Hoitaja viittoi minua villisti mukaansa. Tulkitsin sen merkiksi poistua.
- Minuutti, sitten menen, sanoin hiljaa.
Hoitaja tutkaili miltei tyhjää huonetta. Tuota on kysytty häneltä varmasti tuhansia kertoja. Mutta jos ajatellaan, jonkun kysyvän tuota ja hän saa kieltävän vastauksen ja seuraavassa hetkessä omainen on kuollut. Kaduttaisiko hoitajaa ? Minua ainakin kaduttaisi ja paljon. Se 60 sekuntia ei ole huumaavan pitkä mutta todella arvokas.
- Saat, muista, vain yksi minuutti, hoitaja sanoi topakasti ja lähti reippaasti kävellen pois näköpiiristäni.
Huoneessa oleva valtava laite, johon Niall oli aikaisemmin kytkettynä piti vain pientä ääntä. Tasaista piipitystä. Kello tikitti seinällä edelleen liian kovaa.
