Oletin, ettei rakkaus voisi tulla tielleni. Tulin tänne opiskelemaan, en rakastumaan. Omistinhan minä rallikuskin luonteen. Eikä rallikuskin eteen tulisi mikään.
- Mä en oo oikein varma tästä, sanelin vieressäni olevalle Liamille.
Hän katsoi minua lempeästi ja kuunteli jokaisen sanomani sanan tarkasti.
- Mutta mikä sua tarkalleen ottaen tässä ihmetyttää ? hän kysäisi.
- Noh, huokaisin ja käänsin katsettani hiljalleen hänestä poispäin.
- Kerro, sähän halusit multa apua, hän jatkoi tiukasti.
- Kyllä mä Nialista pidän, se pitää musta. Mutta jotenkin musta vain tuntuu, etten mä riitä sille. Ihan kuin tää meidän suhde olis jo nähty, siltä musta tuntuu, selvesin Liamille.
Hän katsoi hetken kenkiään ja nosti katseensa suoraan minua päin.
- Tää on oikeesti ihan kuin jostain amerikkalaisesta leffasta, sä kyllä riität sille. Sen näkee ja kauas. En oo nähny Nialleria ikinä noin onnellisena kuin se on nyt, usko mua, hän sanoi painottaen viimeisiä sanoja.
- Ai oikeasti vai ? kysyin hetken mielijohteesta.
Liam nyökkäsi kevyesti.
- Tää kaikki tapahtu vaan niin nopeasti, jatkoin.
- Me muutettiin tänne vasta parisen vuotta sitten. Mut otettiin heti mukaan kaikkiin koulun kerhoihin, ystäviä oli ovella enemmän kuin olisin ees voinu kuvitella. Tuntu siltä, kuin mua olisi vaan revittu eri suuntiin, kaikki tapahtu sillonkin nopeesti, tiedän osittain ton tunteen, Liam sanoi ja virnisti.
- Tää on niin erilainen paikka. Ennen sillon kun olin kotona en saanu liikkua yhtään missän yksin. Täällä on vaan hiihdelly teidän kanssa yömyöhään, eikä kukaan oo sanonu mulle yhtään mitään. Se on kivaa mutta tosi outoa mulle, kerroin.
- Liittyykö tää jotenkin Nialiin ? Liam sanoi ja veti taas Niall kortin mukaan tähän keskusteluun.
- Mä mietin, että jos mä vaan olisin hetken yksin, rauhassa. Saisin vähän ajateltua, sanoin.
- Kuulostaa ihan järkevältä, Liam sanoi hiukan kannustaen.
- Ootko sä sitä mieltä ? kysyin.
Liam hymähti ja tulkitsin sen hyväksyväksi vastaukseksi. Eikös hiljaisuus ole hyväksymisen merkki ?
- Mutta puhu Nialin kanssa pian, kerro kaikki mitä sä kerroit mulle, Liam jatkoi ja teki selvästi lähtöä.
Katsoin kuinka hän keräili tavaroitaan mukaansa hyvin järjestelmällisesti. Tavallaan minusta tuntui, kuinka olisin tehnyt väärän ratkaisun. Mutta onhan tämä myöskin vapauttavaa, tavallaan.
- Nähdään huomenna, Liam sanoi ja ojentui halamaan minua.
- Kiitos sulle, sanoin nopeasti.
Halasimme nopeasti ja Liamin lähdettyä jäin istumaan pöydän ääreen tyhjän kahvikuppini kanssa.
illalla 🌄
Kuulin jonkun koputtavan ovelleni ja nostin päätäni hiljalleen ylös tyynyltä. Ovi avautui hiljalleen ja hento valonloiste varjosti hahmoa. Kyllä minä hänet tunnistan.
- Tuu vaan peremmälle, sanoin ja nousin ylös istumaan.
Niall ilmeisesti hymähti ja napautti huoneeni valot päälle. Hän sulki oven ja kääntyi katsomaan minua hymyillen. Minä en taas hymyillyt, näytin aivan surkealta.
- Sulla ei selvästikkään ole kaikki hyvin. Kerro, Niall sanoi ja katsoi minua hieman vinolla katseella.
- Kiitos vain kysymästä, naurahdin hieman.
Niall virnisti ja istuuntui viereeni.
- Mä oon miettiny asioita. Sen jutun jälkeen, aloitin.
Tunsin kuinka olisin puhunut tyhjyydelle. Aivan kuin Niall ei olisi kuunnellut lainkaan. Näin sen jo hänen katseestaan. Hänen mielensä täyttyi selvästi raskaista ja hirvittävistä mielikuvista.
- Mä haluan tehdä tän jutun selväksi. Puhutaan. Mutta haluun myös, että tiedät, etten mä halua erota. Muista se, jatkoin.
- Okei, Niall vastasi tyynesti.
- Mä juttelin tänään Liamin kanssa. Se autto mua jonkin verran, sain mun ajatukset hieman selvemmiksi. Mutta on ne edelleen aika sekasin. Tää kaikki on tapahtunu niin nopeasti. Ja onhan meillä ollut ihanaa, älä unohda sitä. Ja mä pidän susta, äläkä unohda sitäkään, sanoin ja haikoin happea, sanoin kaiken todella nopeasti.
- Sano vaan suoraan jos haluta erota, mä pyydän, Niall toisteli.
- En, en, en, toistelin hänelle vastaukseksi ja tarrasin kevyesti hänen kädestään kiinni.
- Mä haluaisin ajatella nää asiat läpi. Rauhassa ja yksin, ilman yhtään murhetta. Tää on ollut niin outo kuin hyväkin kokemus mulle ja on ollut ihanaa kun sä oot ollu siinä. Äläkä ymmärrä tätä väärin, mä haluaisin, että me pistettäisiin tää meidän suhde pienelle tauolle, sanoin ja jäin katsomaan Nialia.
- Kuinka kauan ? hän päästi suustaan.
Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.
- Ei kauaa, tai siis niin kauan kunnes saan mun asiat järjestykseen. Eikä tää johdu susta, kyllä mä haluan kuulua sun elämään. Etkä sä oo syypää tähän, sanoin mahdollisimman kypsästi.
- Kyllä mä sua ymmärrän, ymmärrän kyllä, hän sanoi ja nousi hiljalleen sängyltä seisomaan.
- Pärjäätkö sä ? kyselin.
- Joo, kyllä mä. Nähdään, hän sanoi lyhyesti ja lähti yhtä nopeasti kuin tulikin.
En tiennyt teinkö suuren virheen vai hyvän päätöksen. Tarvitsen nyt vain aikaa, harkinta-aikaa. Ehkä Niall liittyy siihen jollain tavalla, ehkä ei. Ehkä tämä oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti.
