laulajapoika

broken love

Minua ahdisti.
Taas.
Se tunne, joka vain vie sinut mukanaan tunteiden syvyyksiin, syviin sellaisiin. Jokainen hengenveto on täynnä tuskaa ja ajatukset sekaantuvat päässäsi. Ei kuulosta houkuttelevalta, eihän ?

Eniten minua pelottaa. Minua pelottaa Nialin puolesta. Ja se herättää myös kysymyksiä. Onko hän vain siinä, olemassa ja makaamassa, vai tiedostaako hän kaiken ? Näkeekö hän unta vai yrittääkö hän kaikkensa, jotta hän heräisi. Sillä mitään ei ole tapahtunut, ei vaikka lääkärit niin toivoivat.
Piinaa ja piinaa, ja vielä vähän lisää piinaa.

Puristin peittoani myttyyn ja halasin sitä. Se tuntui lohduttavalta, aivan kuin siihen voisi tukeentua näinä vaikeina hetkinä. Olen kuullut jo aivan tarpeeksi "kyllä hän paranee" ja "voimia" sönkötyksiä. Ja paskanmarjat, hän välttämättä parane, vaikka se kaamealta kuulostaakin. Hän ei välttämättä näe huomista, ei ensi viikkoa tai ensi kesää. Eikä välttämättä minuakaan, sillä lähtöpäivä jyskyttää reilun kuukauden päässä.

- Celine, kuulin jonkun kuiskaavan äkisti.

Nostin katseeni tahraisesta peitosta, jonka olin kieputtanut kauniiseen myttyyn.

- Mä haluaisin puhua, Sofia ilmoitti.

En haluaisi puhua nyt hänen kanssaan, mutta tuskinpa minun sanallani olisi paljoa vaikutusta. Heidänhän tämä talo on.

- Mä vaan haluaisin pyytää anteeksi. Siis aivan kaikesta. Mä...

- Jatka, pyysin, sillä halusin tästä tilanteesta pois.

-  Mä vaan pidin Nialista niin paljon, niin mä pidän vieläkin, Sofia kertoi nieleskellen.

- Sä saat anteeksi, saat oikeesti, sanoin ja tarkoitin sitä todella.

Taidan olla liian helposti periksiantaja.
Sofia niiskutti muutaman kyyneleen ja sitten hän istahti viereeni. Sanaakaan sanomatta. Hänen silmänsä olivat turvonneet, samalla tavalla kuin minullakin. Poskella oli muutama kyynel, jotka hiljalleen jatkoivat matkaansa.

- Se on vaan niin raastavaa, kun näkee jonkun sulle niin todella tärkeän ja ihanan ihmisen rakastavankin toista. Se repii sut hajalle ja voisin verrata sitä jopa riippuvuuteen. Sä haluaisit päästää irti, muttet voi, sillä oot niin kiintyny, sä et vaan voi luovuttaa, hän tarinoi ja minä nyökyttelin.

- Toivotaan, että kaikki menee hyvin, turvauduin sanomaan ja minä halasin häntä.

Minä halasin häntä. Todella hennosti kylläkin.

ILLALLA

Astelin pitkin sairaalaan autiota käytävää kohti huonetta numero seitsemän. Jokainen askel oli jännittävämpi, kihelmöinti lisääntyi. Meinasin kaatua jo pelkästä jännityksestä.

Koputin oveen ja rysähdin samantien jotakuta päin. Hän oli pehmeä, joten se ei sattunut. Kaikella kunnioituksella.

- Maura ! huudahdin nolustuneena.

Hienoa. Törmäsin Nialin äitiin. Ja sanoin häntä pehmeäksi. Miten meni noin niinku omasta mielestä ?

- Hei, kultapieni, hän sanoi lempeästi ja halasi minua äitimäisesti.

- Hei. Onko mitään tapahtunut ? kysyin jyrkästi.

- Ei, mutta tänään tehdään jotakin, Maura sanoi ja katsoi minua silmiin.

- Tehdään mitä ? kummastelin.

Uusi leikkaus vai ? Vain vaihdetaanko huonetta ?

- Niall irrotetaan hengitystä ylläpitävästä koneesta, miltei lopullisesti. Testataan pystyykö hän hengittämään itse. Jos ei, asiat ovat huonosti, hän pudotti.

- Saanko tulla mukaan ? oli ensimmäinen kysymykseni, vaikken vielä edes ollut sisäistänyt asiaa.

- Saat, taivuttelin lääkärit siihen. Olet Nialille niin tärkeä, Maura hymyili ja silitti hieman hiuksiani.

- Saanko mennä sisään ? kysyin.

Maura puisteli päätään ja viittoi minut istumaan.

- Joudumme odottamaan, kuului.

Minä vihaan odottaa. Ennen se oli ihan siedettävää mutta nyt....voisin vain poistaa koko himskatin sanan.

MYÖHEMMIN

Pidin Nialia tämän vasemmasta kädestä kiinni. En puristanut, pidin vain napakan otteen. Halusin hänen tiedostavan läsnäoloni.

- Olemmeko valmiita ? lääkäri kysyi ja oli valmiina painamaan keltaista nappia.

Huoneessaolijat nyökkäilivät mutta mieleni teki huutaa kovana ääneen "EI".
Lääkäri painoi hetken kuluttua nappia ja tuttu piipitys lakkasi.

Nialin rintakehä nousi muutaman kerran mutta sitten liike pysähtyi. Kannustin häntä mielessäni. Kehuin häntä ja yritin saada voimani siirrettyä häneen. Käteni ote voimistui entisestään.
Sekunnit tuntuivat pitkiltä.
Mutta Nialin rintakehä pysyi liikkumattomana. Yritin saada hänet hengittämään ajatuksieni voimalla. Huusin pääni sisällä rakastavani häntä. Silti vieläkään mitään ei tapahtunut......

Heeii tai huomenta 😌

Heräsin liian aikaisin ja ajattelin, että kai sitä voisi jotain raapustaa. Jaa, lopputulos on tässä 😇

TAN TAN TAAA !

Onnea kaikille valmistuville ja kesälomansa aloittaville 😈

Kommentit olis kivsuja 👑

XXXXXX