laulajapoika

hi ! i'm niall !

Aamulla herätessäni oli edelleen hyvin vaikea hahmottaa todellisuutta. Minä toisessa maassa, minä ! Ilman ketään tuttuja. Melkeinpä nauroin asialle.
Isoäiti oli loihtinut uuden buffetin herättyäni. Olin taas aivan täynnä, tulisin lihomaan tämän matkan aikana monen monta kiloa. Sofia oli lähtenyt töihin paikalliseen kahvilaan jo aikaisin aamusta, illalla hänellä olisi harjoitukset. Hyvä, sillä nyt en jaksaisi hänen turinoitaan hetkeäkään. Maria työskentelee apteekissa ja Tomilla on oma autokorjaamo jossain tässä lähettyvillä. Hän voisi kuulemma opettaa minua ajamaan autolla. Pelkkä ajatuskin autolla ajamisesta kauhistuttaa. Rikkoisin auton kuitenkin. Taidan tyytyä omin jalkoihini ja polkupöyrään. Juurikaan muuta emme ehtineet puhua, he kuitenkin haluavat tietää minusta kaiken joten odotan innolla keskusteluamme.

- Celine ! Missä olet ?

Havahduin ajatelmistani isoäidin huhuiluun. Ei ruokaa tällä kertaa, ei nyt. Puhkeaisin aivan kohta !

- Mitä ? huudahdin takaisin ja kömmin sohvalta ylös.

- Haluaisitko hakea kaupasta muutaman tarvikkeen ? Voit lainata pöyrää.

Innostuin saman tien. Tottakai minä menisin.

- Voin mennäkkin. Ja en tarvitse pyörää, pidän enemmän kävelystä, sanoin ja otin ostoslistan mukaan.

kananmunia
2 bataattia
merisuolaa
5 omenaa
jotakin hyvää itsellesi !

Hymähdin ja pujoitin kengät jalkaani. Vanhat Niken lenkkitossuni saisivat nyt kelvata, ei siellä nyt varmaan sataisi. Kaivoin vaateröykkiöstä takkini ja pujoitin kauluksen ympärille mustan kaulahuivin. Työnsin raskaan puuoven auki, samassa hetkessä ovi lösähti päin seinää. Säikähdin ihan kiitettävästi, kirottu merituuli. Toivon myös ettei kukaan vaan nähnyt tuota näyttävää sisääntuloani.

Unohdin kuitenkin kömmähdykseni kun näin tuon kauniin maiseman. Tai, miten sen nyt ottaa. Olin nimittäin arvannut eilen oikein, kaikki tämän lähiön talot ovat valettu samasta muotista, pienintä yksityiskohtaa myöten. Tumman ruskea  harjamainen katto varjostaa vaaleata seinää, katon vasemmassa reunassa on tiilinen savupiippu, oikeassa reunassa taas antenni tai kaksi. Pihat ovat myöskin kopioita toisistaan. Mutta samaa ei voi sanoa muusta maisemasta. Pohjoiseen päin lähdettäessä vastaan tulevat vihreät niityt, siellä näyttäisi viipottavan jotakin eläimiä, lampaita tai lehmiä varmaankin. Niittyjen takana kohoaa muutama kukkula. Länteen päin mentäessä vastaan tulee meri, sen voi nimittäin kuulla tännekkin asti. Jos nyt olen aivan hiljaa, minkä taidankin ihan hyvin, voin kuulla kuinka vimmakkaat aallot iskeytyvät rantakallioon. Luontointoilijan paratiisi.

- Ootko sä jotenkin hukassa vai muuten vähän tyhmä, kun kierrät siinä jotain ihme ympyrää, keskellä katua ?

Mitä ? Missä ? Kuka ? En näe missään ketään ihmiseksi sonnustautuvaa.

- Täällä päin !

- Apua ! Karjaisin.

Viereeni oli ilmestynyt varmasti samaa ikäluokkaa kanssani oleva vaaleahapsuinen pojankoltiainen.

- Mä oon Niall, hän sanoi ja ojensi kättään.

Katsoin häntä kummeksuen.

- Tarkemmin ottaen Niall James Horan, mua voi kutsuu ihan Nialleriksi myös.

Naurahdin mielessäni.

- Nialler......

- Mä oletan, ettei sulla ole samaa nimeä kuin mulla, hän sanoi ja veti kätensä pois.

- Yritätkö sä olla jotenkin fiksu ? Vai näsäviisas ? sanoin.

- Mä oon viisas, fiksu.....

- Hyvästi ! Huudahdin ja vilautin hänelle hymyn.

- Mikä sun nimi on ?

- Celine!

- Minne oot menossa ?

Huokaisin.

- Kauppaan.

Toivon kyllä todella että valitsin oikean suunnan. Tämä on 50/50 tilanne.

- Kauppa on tuolla suunnassa ! Hän sanoi ja repesi helisevään nauruun.

Niinpä tietenkin.....

- Mä oon tuntenut sut tässä aboutisti puolen minuutin ajan, ja raastat jo nyt mun hermoja, sanoin ystävällisesti.

- Noh, jos mä tuun sun mukaan niin voin raastaa niitä hieman lisää, tykkään nimittäin kokkauksesta !

Katsoin häntä uudelleen kummeksuen. Ihmeellinen tapaus kieltämättä.

Lähdin tarpomaan Nialin osoittamaan suuntaan & kuulin kuinka pitkät askeleet seurasivat perässäni.