laulajapoika

is this the end ?

PAHOITTELEN KIRJOITUSVIRHEITÄ :-)

En edelleenkään tiedä oliko se virhe. Mutta se olisi tullut tapahtumaan. Ei sitä olisi voinut estää. Joten en voi kutsua sitä kaiketi virheeksi ? Vai voinko ?

- Lento AH 678 lähtee portilta 8, kuului uudemman kerran.

Olin jättänyt jo kaiken taakseni. Maria, Tom ja Sofia olivat lähteneet jo tunti sitten. Jäin yllätys, yllätys, yli-innokkaan kulttuurioppaan kanssa lentokentälle. Hän palpatti taukoamatta kaikesta missä vain mainitaan "Irlanti". Lopulta hän vain ymmärsi että halusin olla yksin ja hän meni muiden seuraksi.

Menin taas ajatuksieni sisään, halusin miettiä.
Käytinhän minä se ajan kiertelyyn ja katseluun, katselin rinteitä ja hulmuavaa merta. Mutta eivät ne voittaneet Nialin lämpöä. Hyvästelin pojat nopeasti aamulla, sain heiltä oikein itsetehdyn kortin. Se sai minut jo itkemään. Mutta tämä se vasta minut saikin itkemää, deletoin Nialin puhelinnumeron. En halunnut sitä enää.
Poistin kaikki kirjoitetut viestit ja sekin sai minut itkemään. En halunnut käyttää jokaista iltaa niiden lukemiseen ja parkumiseen, parempi kun sen tekee heti.

- Lento AH 678 lähtee portilta 8, kuulutettiin uudelleen.

- Tullaan, tullaan, mutisin ja lompsin hiljalleen muiden vanavedessä kohti porttia.

Jokainen askel vei minua kohti viralllista kotia, mutta tuntui siltä kuin olisin jättänyt sydämeni tänne. Ja eikös koti olekkin siellä missä sydän on ?

************************

Haukoin henkeäni, sillä lentoonnouseminen on pelottavaa. Mutta samalla hauskaa. Käänsin pian katseeni ikkunaan ja näin vain viliseviä lentokoneita ja vielä enemmän ihmisiä. Kauempana oli jo kaupunkia ja korkeat talot heijastuivat horisontista. Lopulta sumu peitti näkymän alleen ja jouduin katselemaan muuta. Tuo taisi olla viimeinen näköhavaintoni Irlannista ? Lentokoneet ja ihmiset, voi miten kaunista.

Yritin nukkua mutta se oli mahdotonta. Pääni oli liian täynnä ajatuksia enkä ollut vielä tajunnut sitäkään tosiasiaa, että olen tämän päivän loputtua äitini ja isäni kanssa illallispöydässä, niin he sillon lupasivat, he lupasivat syödä kanssani. Lopulta tilanne olisi kuitenkin aivan muuta, löydän keittiöstä kympin setelin ja lapun jossa lukee hätäisesti kirjoitettuna "tilaa pizzaa". Entä jos en haluakkaan pizzaa ?

- Tässä olisi juotavaa, lentoemäntä ilmoitti ja osoitti kärryjään.

Puistelin päätäni ja jatkoin eteenpäin tuijottamista. Onneksi vieressäni ei istunut kukaan sillä olin niin hermorauniona. En keksinyt mitään järkevän näköistä tekemistä, kuten musiikin kuuntelua tai lukemista. Pengoin laukkuani ja potkin kenkiäni. Aloin saamana jo kummallisia ja vihaisiakin katseita kanssamatkustajilta. Lopulta rämäytin painavan laukkuni syliini ja etsin sielä jotakin tekemistä. Ensimmäisenä käteeni osui poikien askartelema kortti. Korttia oli yritetty muotoilla sydämen muotoiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta. He olivat piirtäneet pienempiä sydämiä ympäri paperia ja kirjoittaneet "hyvää matkaa". Siinä oli kaikkien muiden nimet paitsi Nialin. Jos minä oikeasti pilasin hänen elämänsä eikä hän tulisi koskaan pääsemään eteenpäin, kauhistuttavaa.

Asettelin korttia takaisin laukkuuni kun sen sisältä tipahti taiteltu paperi. En ollutkaan huomannut sitä. Tunnistin läpikuultavan paperin lävitse tursuavan käsialan omistajan. Ei, en välttämättä halua.

Pitelin vaaleaa paperia käsissäni hetken, mutta päätin avata sen. Tuskinpa tässä enää voisi mitään menettää. Ja kyllä, tekstiä oli paljon ja se näytti syvälliseltä.

Rakas Celine,

En tiedä onko tuo liian virallinen aloitus, toivon ettei ole. Tämä paperi saattaa kastua, sillä minä itken. Kyllä, teen sitä jo nyt.
Haluan sinun tietävän ettet ollut minulle mikään hentoinen suhde, vaan olit tärkeä. En vaihtaisi yhteistä aikaamme pois, en mistään hinnasta. Kai uskot minua ?