laulajapoika

blue heart

Tungin meikkini keltaiseen pussukkaani ja lompsin kylpyhuoneesta pois. Enää puuttuu vain mekko.

- CELINE ! Sofia huudahti ja rynnisti huoneeseen.

- Älä nyt hosu, sihahdin ja heitin pussukkani lipaston päälle.

- Mä odotan alhaalla, hän sanoi ja lähti koluamaan portaita alas.

Miten olen edes joutunut tähän tilanteeseen. En vain ymmärrä. En halua tanssia. En osaa tanssia. Tai, ehkäpä kyseessä on vain asenneongelma. Tai en vain yksinkertaisesti halua tanssia. En tiedä. Parempi olla ajattelematta koko asiaa.

Tuhahdin itselleni ja nyin mekkoni päälle. Aivan kuin olisin lihonut monen monta kiloa. Pursuan yli koko mekosta. Kauheaa.....

- CELINE ! Sofia karjaisi ja polki ilmeisesti jalkaansa äänistä päätellen.

- Tulen, tulen, kailotin takaisin ja nyin mekkoni vetoketjun kiinni.

Nappasin kengät käsiinä ja lompsin eteiseen. Sofia polki hermoissaan jalkaansa ja tuijotti minua murhaavalla katseella.

- Mihinkäs sulla on oikein kiire ? Kellohan on vasta yhdeksän, tokaisin vetäessä kenkiäni jalkaan.

- Me mennään ottamaan tyttöjen kanssa kuvia, että sinne on vähän kiire, hän sanoi kädet puuskassa.

- Okei, okei, tokaisin uudestaan rauhanomaisesti.

Sofia osaa kyllä kiihtyä nollasta sataan niin pienessä hetkessä.
Osaan nykyään olla varuillaan.

- Kenen kanssa tanssit ? kysyin häneltä.

- Njaa. Ajattelin Nialia, hän sanoi virne kasvoillaan.

Ehken vastaa tähän mitään. Miksiköhän hän edes haluaa tanssia kanssani ? En osaa tanssia, olen kaukana ihannetytöstä. Pyh, sanon minä.

- Hyvä. Sitten mennään. Isäää ! Sofia kailotti ja kipitti auton luokse pihalle pienillä askelilla.

- Oletko valmis ? Tuo meidän Sofia on vähän hätähousu, Tom naurahti ja kaivoi avaimiaan lipaston perukoilta.

- Olen minä, ei se haittaa ollenkaan, hymyilin ja etsin katseellani laukkuani.

Tarvitsisin huulirasvani mukaan. Ja puhelimen. Ehdottomasti. Mutta nyt ehdin jo hävittää laukkuni. Olipas taas hyvä alku päivälle.

- CELINEEE ! kuului pihalta.

Tom pyöritteli silmiään ja meni itse pihalle käynnistelemään autoaan.

- Tulen, tulen, toistelin hätäpäissäni ja etsin kaunista laukkuani.

Minä sentään ostin sen itse, eikä se mikään halpa ollutkaan.
Kaivoin jokaisen vaatekasan alta, laatikoista, kenkien luota, vaatekaapista, portaikosta......
Ei missään. Mitä tämä nyt on. Mieti tarkkaan. Tulit portaat alas. Laskit sen johonkin. Nyt et vain tiedä missä se on. Mietippä vielä.

Tom päräytti samalla auton käyntiin pihalla. Ahaa, he ovat lähdössä. Miten mukavaa. Vilkuilin vielä ympärilleni ja päätin luovuttaa.  Olkoot.

Rynnistin kohti ovea ja kaaduin. Mätkähdin maahan pitkin pituuttani. Mitä tämä nyt taas on. Elämäni hirvein päivä. Äähh.

Nousin ylös ja vilkuilin tuota möykkyä mihin kompastuin. Kappas. Laukkuni. Miten kliseistä. Heh hehe. Mutta onneksi se löytyi. Kiiruhdin autoon ja sain osakseni Sofialta taas murhaavan katseen. Ja samanlaisen katseen annoin hänellekkin takaisin.

Anteeksi mahdollisista  kirjoitusvirheistä 😋 tuli hituisen lyhyt luku, mutta seuraava on sitten pidempi ! Tack ! 💕