SØRREL

Vihamiehiä kulman takana

Uusi tavallinen päivä, uusi aurinkoinen viikko. Tahdoin lähteä uuteen maanantaihin pirteänä, mutta ei samanlaista harmaata maanantaita ilman koulua. Niin se ihmiselämässä vain menee. Itsepähän olin arkeen sopeutunut.

Kävelin puoliunessa kuolleelta näyttävälle koululle. Siinä tallustaessani, minuutin välein huokaisin kaikille oudoille sattumuksille, mihin tämä lukuvuosi oli minut johtanut. Luulin eläväni hamaan loppuun asti yhtä rauhallisesti kuin ennenkin, mutta tästä on muuttunut varsin kiintoisaa viime kuukausina. Nämä kaksi uutta outoa tyttöä, johon olin tutustunut olivat täällä jostain syystä ja minun uteliaisuuteni kaipasi vastauksia. Miksi he olivat sekaantuneet minuun?

Napitin valkoisen kauluspaidan laiskasti loppuun vasta astuessani vanhoista lasiovista sisään. Laiskasti kävin katseellani aulaa läpi. Kukaan ei tuntunut huomaavan saapumistani, ei mitään uutta siis, mutta jotain muuta poikkeavaa oli käynnissä. Käytävällä opettajanhuoneen edellä oppilaat omaltani ja rinnakkaisluokiltani olivat muurina muutaman tuntemattoman näköisen nuoren ympärillä. Kurtistin kulmiani, kun yritin arvioida tilannetta. Neljä nuorta nyt kun tarkkaan laskelmoin vierailijoita. Poiketen muista, tiesin hyvin mistä oli kyse. Muut täällä eivät ole olleet koulussa tarpeeksi kauan tietääkseen tästä perinteestä.

Aina viimeisenä vuonna, paljon tätä pienemmästä koulusta, maalta tulee nuoria tutustumaan isompaan kouluun sekä kertomaan omastaan. Eli toisin sanoen nämä kolme nuorta olivat tulleet edustamaan pienkouluaan. Yleensä en välittänyt asiasta, enkä ollut yleensä edes paikalla kun vierailu tapahtui. Tästä kyseisesta koulusta en siis tiennyt paljon, mutta haju joka heistä levisi ilmaan ympärilläni yllätti tuttuudellaan. Jokin muukin kyllä yllätti. Lily nimittäin puhui niille kolmelle hyvin tuttavallisesti. Totta kai, minun viholliseni ovat Lilyn ystäviä. Hah, olisihan se pitänyt arvata. Huomasin kuinka yksi heistä, poika uhkaavilla silmillä, tuijotti juuri minua. Jostain syystä se poika näytti jotenkin todella tutulta. Yleensä tunnistan kasvot, jos olin ne kerran nähnyt. Nämä kuitenkin pysyivät tiukasti tuntemattomina, vaikka niissä näinkin jonkun. Pyörittelin virkistävästi olkiani ja päätin nyt olevan hyvä hetki kuuntelulle. Tahdoin vastauksia, tai edes vihjeitä tähän ratkaisemattomaan palapeliin. Pitää nyt vain olla puolueeton, eikä puuttua Lilyn tekemisiin enää. Hän on minulle ilmaa kuten muutkin, kunnes toisin päätän.

"Miten isä voi? En ole kuullut teistä mitään sitten sen...", Lily sanoi surullisesti. Hmmm... varmaan tarkoitti sitä rakkien kidnappaus yritystä, jonka MINÄ silloin estin. Näemmä siitä jalomielisestä avustani oli vain haittaa, kiittämätöntä. Miksi edes yritän? Luulin vieläpä tekeväni oikein Jessyn ja Vivonkin mieliksi. Kuuntelin sen jälkeen happamana, kuinka he jatkoivat harmittelua. Ihmiset eivät voisi kuulla tätä kuiskailtua keskustelua, mutta en ollut yksi heistä.

"Isäsi on kunnossa, mutta Hans ei lopulta selvinnyt saamistaan vammoista. Ed ei osaa selittää tarpeeksi selvästi, mistä siinä oikein oli kyse ja mitä oikein ehti tapahtua. Niin ainakin Jeremy meille kertoi...", oranssihiuksinen tyttö supisi Lilylle, ja vilkaisi aina välillä hiljaista poikaa vieressään, joka puolestaan tuijotti tauotta minua. Yritin välttää katsekontaktia, sillä olin nyt tiedustelemassa. Parempi olla hakematta huomiota. Kertasinkin vielä tilanteen, Lily siis tunsi nämä ihmissudet todella hyvin. Koin ansaitsevani häneltä itseltään jonkin selityksen, koska tilanteessani se ei olisi liikaa vaadittu. Nimittäin Lilystä en saanut sitä rakkimaista lemua, mutta olinko vain menossa seniiliksi. Tarvitsen tältä oikean selityksen.

Niinpä hetken mielijohteesta lopetin raukkamaisen salakuunteluni ja kävelin suoraan nuorten luokse. Toimintaa! Sitä minä kaipaan! Rajusti tein tieni läpi ihmismuurin. Olin sen verran pitkä, että ihmisten uhkailu ei ollut vaikeaa. Sain tietty osakseni paljon säikkyjä katseita sekä muutaman ilkeydeksi tarkoitetun huudahduksen, kun pujahtelin ihmisten takaa eturiviin. Viimeinkin sen itse toiminnan aika! En pysähtynyt missään vaiheessa vaan kävelin joukon luo. Otin kiinni, yllättyneen Lilyn olasta. Tahdoin kysyä häntä vain hetkeksi sivummalle, mutta silmänräpäyksessä kaikki ne kolme susinuorta olivat tehneet minusta silmätikkunsa. He selvästi olivat läheisiä Lilylle, vaikka sen totaalisen hylkäämiseni jälkeen hän ei olekaan juuri saanut uusia ystäviä täältä. Minua ei kiinnostanut negatiivinen huomio, joten aloin vetää Lilyä perässäni kireästä ilmapiiristä huolimatta. Tämän saisi nopeasti pois alta, jos hän vastaa kuuliaisesti muutamaan kysymykseeni. Vain pari kysymystä se siitä, näin ajattelin. Yllättäen pysähdyimme kuin seinään, joku oli nyt kuitenkin puuttunut asiaan. Pidin itseni mahdollisimman tyynenä, kun minua tuijottanut poika puristi tiukasti rannettani. Käännyin katsomaan häntä kylmästi. Lily ystävänsä vieressä näytti hätääntyneeltä, mutten tiedä kumman meistä puolesta. Tai no, ei ollut vaikea arvata hänen viimeaikaisesta käytöksestään. Olin Lilyn silmissä varmaan yhtä hirvittävä, kuin kuka tahansa murhaaja.