SØRREL

Luotettava ihminen

Erik tiesi. Hän tiesi, mikä olin muttei vaikuttanut yhtään järkyttyneeltä. Hieroin kädelläni hikoavaa otsaani. Tämä oli kieltämättä vaikea tilanne, koska antaisinko asian tosiaan vain olla. Mitä vähemmän ihmisiä kyseenalaisti olemassa oloni, sitä vähemmän minun piti huolehtia uhista, joita tuleva toisi tullessaan. Se ei ollut kellekään ideaalia, minulle tai varsinkaan niille uhille. Siksi olen 500 vuodessa kertonut vain kahdelle ihmisille, koska todella luotin heihin. Voi toki hyvin olla, että kahden ensimmäisen vuosisadan aikana kerroin muillekin. Niinä aikoina olin kyllä niin päissäni yli puolet ajasta, etten vieläkään muista kaikkea silloin tapahtunutta. Olen saattanut tehdä, vaikka mitä. Humaltuneena verestä sekä alkoholista, hieman vapaudestani ja kyvyistäni. Niihin aikoihin oli toisaalta helpompi vältellä seurauksia. Kaikki selitettiin Jumalalla, eikä kukaan etsinyt oikeita syyllisiä. Ties, vaikka niiden aikojen takia nykyään tunnettiin tarina vampyyreista. Sukulaiseni tosin kuolivat sukupuuttoon elämäni ensimmäisinä vuosina, joten valitettavasti edustin koko perhettä.

Joka tapauksessa, Erik ei ollut ikinä minun silmissäni sen tiedon arvoinen. Nyt tiedän kuitenkin, että Jessyn silmissä oli, joten parempi ajatella asiaa järjellä. Parempi antaa anteeksi tällä kertaa ja jättää Hunning rauhaan. En tahtoisi suututtaa häntä tuonpuoleisessa, kun olen täällä kerran auttaakseni.

"No kerran, kun tiedät mikä olen. Kerron ensin hieman itsestäni sekä tämän ruumiin historiasta. Sitten sinä kerrot minulle kaiken, mitä tiedät mafiasta lähtöni jälkeen", kohotin kulmiani hänelle kysyvästi. Erik nyökkäsi minulle rypyt kasvoissaan syventyen ja risti kätensä. Niinpä minä nousin auton lavalta seisomaan. Tätä tarinaa varten en voi istua.

*

Kävelin päämäärättömästi susien metsässä, salaa toivoen törmääväni Lilyyn. Olin päättänyt pitkän harkinnan jälkeen kertoa hänelle, mikä olen ja miksi olen täällä. Uskoin sen nopeuttavan etsintöjäni huomattavasti, koska koulun loputtua pitäisi palata kotiin. Tarvitsin periaattessa vain Lilyn apua, sillä hänellä oli läheinen yhteys susien historiapäiväkirjaan. Tämä päiväkirja nimeltään Trevor oli taatusti avain tapahtuneen selvittämiseen. Sorrel taas oli se kauan kaivattu lukko tai sitten sattumalta melkein yhtä vanha, kuin tämä mysteerini.

Laahasin ruskeiden nahkanilkkureideni kantoja ruskeassa maassa ja tunnustelin metsää. Kyllä, tunnustelin metsää. Sivelin puiden runkoja, lehtiä ja hengitin sisään raikasta hiukan pistävää ilmaa. Tarvitsin tietoa kaikesta mahdollisesta ympäröivästä, mikä onnistui luonnon anteliaisuudesta. Se oli täällä hieman oudon yhteistyöhaluinen kanssani, vaikka druidit ovatkin luonnonpalvelijoita se hämmästytti minua, metsä kertoi mitään salaamatta. Tässä pikkukaupungissa kaikki huokui muutenkin jonkilaista epätasapainoa, joten luonto tahtoi korjata sen ja antoi minulle siihen voimia. Harmillista kyllä, se ei ollut nyt ensimmäinen huolenaiheeni. Luonnon pitäisi nyt odottaa. Vaikka jäi se arveluttamaan, voisiko Sorrel liittyä siihenkin. Vai tahtoiko tämä metsä eroon susista, en usko. Minun tulisi kyllä pian saada yhteys siihen olioon, jonka olemus on minulle vieläkin mysteeri. Yritin kuskatessani hänet juna-asemalle kysellä, mutta Sorrel oli tapansa mukaan hyökkäävällä tuulella. Hän taatusti tiesi jo, mikä minä olin. Olen nähnyt sen hänen silmissään, kun hän katsoo minua eikä ylläty riimuista joita lausun. Sorrel näki myös, kun käytin kykyjäni hänen parantamiseensa. Hän parani kyllä oudon nopeasti, jopa minun kyvyilleni oli mahdotonta niin nopea toipuminen. Oliko se osa hänen omis voimiaan? Superparantuminen? Kuulostaa melkein paremmalta, kuin minun kykyni. Olen myös viimein saanut myös vastauksen, miksen voinut lumota häntä silloin koululla. Hän käytti tietämättömyyttäni täysin hyväkseen!

Ehdin hetken uhkua kiukkua ja poljin märkää maata, mutta väsyin nopeasti. Sorrel kyllä vaikutti kylmältä sekä laskelmoivalta, mutta hän selvästi välitti muiden mielipiteistä. Täytyy vain toivoa, että hän välittää tarpeeksi ollakseen tappamatta minua. Se mitä hän teki Lilyn isälle tuli minulle niin puskista. En ole oikeastaan vieläkään valmis yväksymään, että Sorrel voisi todella satuttaa toisia kylmästi. Tartuin pieneen hiirenkorvaan yhdessä puussa ja autoin sitä muutamalla riimulla kasvamaan isoksi lehdeksi. Ehkä Sorrel tarvitsee vain tukea avautuakseen, tahtoisin auttaa häntä siinä.