Satamahalli kaikui taas betonista tyhjyyttään. Erik oli muistuttanut minua ajasta, jonka olin jo jättänyt taakseni ainakin osittain. Muistot ajoista ilman samankaltaista yksinäisyyttä kuin nyt ympärilläni. Elämäni tyypillisesti pysyi yksinäisenä, vaikka välillä kaipasinkin vaihtelua. Useimmat niistä kerroista ovat edelleen vaikeita paloja nieltäväksi. Kaikki muut siirtyneet elämän mutkaisessa kiertokulussa eteenpäin ja minä edelleen täällä vaeltamassa päämäärättömästi. Kovin epäreilua, niille jotka ovat täällä kanssani. Hah, raukat eivät edes tiedä minkälainen hirviö heidän vieressään kulkee.
Lähdin taas kävelemään kaupungille, joka tänään harmaana arkipäivänä yllätti tyhjyydellään. Tuntui vähän siltä, että kaikki ympärilläni on autioitunut tänään. Sentään autoja edelleen liikkui edes takaisin, mutta ihmiset eivät olleet jalkautuneet kaduille. Oliko tänään luvattu sadetta? Ihmiset luulevat olevansa sokerista. Hmph, tuuli oli kyllä kova joten ehkä meitä odottaisi myrky myöhemmin.
Päätin tylsyyttäni poiketa museossa, josta viimeksikin sain paljon irti tutkintaani. En mistään muusta syystä tulisi tällaiseen kellariin, en. Tahdoin vain kysellä museovirkailijalta lisää tietoja. En todellakaan tahtonut nähdä Jessyn kuvaa uudelleen, koska se oli vain kuva eikä mitään erikoista. Mielestäni pienen kaupungin maanalainen pieni museo ei ollut kovin houkutteleva käynrikohde ja silti mafianäyttelyssä oli lisäkseni muita. Enemmän vanhempaa väestöä kuin nuoria, mikä ei ollut yllätys. Hmph, voisivat nämä rotat parveilla jossain muualla joka tapauksessa. Minua vähät kiinnosti olivatko nämä ihmiset hyvällä vai huonolla asialla täällä. Kunhan antoivat tilaa oikeille mafiasta kiinnostuneille. Hyvin ystävälliset siirsinkin Jessyn omaisuuksia ihailevat museokävijät sivuun hänen vitriininsä edestä. MITÄ JOS HE TAHRIVAT LASIN? Pahempaa, toteavat Jessyn olleen viehättävä ja kaunis ihminen. Kumpikaan näistä ei ollut hyväksyttävää, näitä ihmisiä pitää hätyytellä kuin kärpäsiä raadolla. Vitriinissä tutut tavarat edelleen tallella ja ryhmäkuva myös. Jessy, täällä taas ja pidän huolta, ettei kukaan saastuta tavaroitasi. Olin tarpeeksi lähellä vitriiniä, että lasi alkoi huurtua naamani edessä. Rutto vie! Minä kyllä saan katsella vihittyäni niin paljon kuin haluan! Turhautuneena pyyhin hihallani lasia, kunnes joku pysäytti käteni. Tai siis yritti pysäyttää ja joutui temmatuksi pyyhkimiseeni, kunnes havahduin että minuun oli tarrattu. Kuka kehtasi...
"En suosittele teitä puuttumaan tähän, jos arvostatte elämäänne sitten hitusenkaan verran", kuiskasin hampaideni välistä samalla kääntyen hitaasti kohti sitä ruipeloa, joka yritti minut pysäyttää. Vieressäni seisova nainen katsoi minua kulmat kurtussa pää kenossa ja hyvin hämmentyneen näköisenä. Ei ilmeisesti ymmärtänyt omaa parastaan tai sitten sanoja ylipäätään... hetkinen. Katsoin vielä kerran lähemmin, kun vihani ei enää sumentanut näköäni. Sehän oli Hunningin kasvatti Elizabeth, joka päästi irti kädestäni heti, kun rentouduin. Kuinka tämä pirun ihminen aina löysi minut?
"Erik luottaa sinuun, mutta olet kyllä mielestäni kovin epäilyttävä tapaus. Uhkailit minua tosissasi päin naamaa??" hän naurahti hieman epäuskoisesti ja laittoi kätensä takkinsa taskuun. Se oli varovaisuuteen viittaava ele. Tuhahdin puolustamatta itseäni, vaikka tosi asiassa Lizzie oli jostain syystä aina väärässä paikassa väärään aikaan. Eikö hän itse nää, että haen kohta lähestymiskieltoa tai teen jotain muuta peruuttamatonta...huoh. Kurtistin kulmiani naiselle kysyvästi. Mitä haluat? Koko päivää ei ole hukattavaksi.
"Krhm, tosiaan näin sinut sattumalta käyttäytyvän häiritsevästi ja päätin puuttua. Vaikutit voivan huonosti. Mikä tämän naisen esittelyssä ylipäätään sai sinut niin tunteikkaaksi? Hän on ollut jo kauan paremmassa paikassa", Lizzie nosti nyt kulmiaan kysyvästi ja yritti vaikuttaa rennolta. Äänensävystä kuuli, että hän tahtoi antaa ystävällisen vaikutelma. Tosi asiassa kuitenkin kuulusteli minua estotta. Huoh, purin hampaitani kärsivällisesti yhteen ja totesin sarkastiseen sävyyn hymysuin:
