SØRREL

Kadonnut historia

Hiljaisen kylän vanhasta kivikirkosta kuului öisin vihaisia manauksia sekä loputtomien iskujen ääntä, jota kukaan ei rauhallisesti nukkuessaan kuullut.

Sen pienen kirkon pienessä tornissa asui yhteiskunnasta hylätty poika. Poika, joka ei tiennyt ystävistä, perheestä tai käsitteestä läheisyys. Hän oli syytön rikollinen tuomittuna vankilaansa, eikä hänellä ollut lainkaan tarvittavia voimia muutta asiaa ja nousta alistavaa ottoisäänsä vastaan. Hän tyytyi kohtaloonsa, jonka oli maailman suuresta arvonnasta saanut.Nuorelle pojalle isää esitti pappi, joka kielsi tiukan virkansa takia lapsen omakseen. Se vanha mies oli julma ja inhosi erikoista poikaa yli kaiken. Pappi vihasi kaikkea tavallisesta poikkeavaa. Varsinkin nähdessään ensikertaa ne kirotut kirkkaat silmät, jotka poika näytti hänelle. Silmät joista oikeanpuolimmainen sininen kuten ihmisellä, mutta vasen kirkkaan punainen.

Ilta kylässä oli ollut hiljainen, kuten yleensä. Tällä kertaa kuitenkin kirkosta poistuessaan Jumalanvirkaa toimittava mies, näki tuskissaan olevan matkustajan. Nainen istui kovissa kivuissa tien reunassa hengittäen hitaasti.

"Onko rouva siunauksen tarpeessa? Jumala voi auttaa syntisen kehosi puhdistamisessa", pappi katsoi kerjäläisen näköistä naista inhoa silmissään.
Kiukkuisesti puuskahtaen maahan nojaileva nainen laski kätensä vatsalleen: "Tarvitsen vain suojaisan paikan, jossa synnyttää lapseni" Nainen katsoi nyt anelevasti mieheen edessään, mustien hiustensa läpi, sinisillä silmillä.

-Oliko riskialtista auttaa ohikulkijaa.- Pappi empi hetken, mutta auttoi naisen lopulta kirkontorniin.

"Tarvitsen lämmintä vettä sekä liinoja!", matkalainen käskytti hampaidensa välistä, kun viimein pääsi lepäämään oljille. Synnyttävän naisen tuskat olivat selvästi todelliset, joten pappi päätti olla armollinen. Sitä paitsi matkalaisen auttaminen lisäisi hänen uskottavuuttaan.

"Yritän varmistaa kaiken", pappi siispä mutisi ylpeytensä niellen ja lähti alas tornista hakemaan tarvittavia. Etsiessään mahdollisimman nopeasti kaiken tarvittavan mies kiirehti takaisin. Mutta kun hän palasi ylös oli naisella jo vauva sylissään, pieni veren peitossa oleva lapsi. Nainen itki onnesta ja katsoi sitten pappiin kiitollisesti.

"Haluatko sinäkin nähdä hänet, poikani. Voisitko myös kääriä hänet", hiilen mustat hiuksensa sitonut nainen suukotti lastaan varovasti otsalle. Mies avasi puhtaan pellavaliinan, jolla tarttui vauvaan putsaillen sitä hieman. Pojalla oli yhtä mustat hiukset, kuin äitillään eikä se itkenyt yhtään. Yhtäkkiä se raottikin silmiään.

"Vauva avaa silmänsä!", mies säikähti hermostuneesti ojentaen tämä ihmeen takaisin äidilleen. Naisella oli tuskin ollenkaan voimia kannatella poikaa, joten hän pyysi miestä pitelemään lasta: "Olen menettänyt paljon verta, pitele häntä hetki. Tahdon nähdä pojan silmät. Ovatko ne yhtä siniset, kuin äitinsä." Pappi katsoi tornin lattiaa ja olkia, jotka olivat nyt veren peitossa.

"Anna hänet sittenkin syliini!", äiti yhtäkkiä huusi hien alta hieman peloissaan.

"Ei hätää, minä voin kyllä pidellä häntä", kirkon mies sanoi kulmiaan kurtistaen. Hän katsoi poikavauvaa suoraan uteliaisiin silmiin, joita se siristeli levottomasti.

"LAPSI ON RIIVATTU! TÄMÄ POIKA EI OLE IHMINEN!", pappi huusi ne silmät nähdessään, siinä heti synnytyksestä väsyneen ja kuolettavasti vertaan menettäneen äidin edessä. Äiti vihaisena kurkotti tärisevällä kädellään kohti lastaan, muttei kyennyt. Silloin pappi näki myös ne. Naisen kummatkin silmät yhtä p­unaiset, kuin lapsen toinen silmistä.

"Sinä ihmissaasta, anna minulle poikani! Ainoa lapseni ja ainoa jäljellä oleva perheeni!", äiti vaikersi vihaa uhkuen, kunnes menetti loputkin huvenneesta tajunnastaan. Kyyneleet valuivat pitkin hänen sinertäviä poskiaan, kun pappi vei vauvan mukanaan.