Syrjitty

Luku 2

Jokainen askel tuntuu väärältä. Ääni sisälläni käskee juosta takaisin isän luo, mutta järki taistelee vastaan. En voi mennä takaisin, minulla ei olisi minkäänlaista tulevaisuutta perheeni luona. Ikävöin isää jo nyt. Hän oli aina kiltti minulle, ihan niin kuin sisaruksenikin. Totta kai me välillä riiitelimme - se kuuluu asiaan. Näkisinkö heitä enää koskaan?

Edelläni kulkeva kissa pelottaa minua. Onko hän todella viemässä minua klaaninsa luo? Tässä koko jutussa on jotain mätää. Isä tiesi mustavalkoisen kissan nimen, eli heidän on pakko tuntea toisensa. Miten he ovat tutustuneet? Hän on aina ollut emoni kanssa. Vielä häiritsevämpi asia on se, miksi Pääskytähti päätti ottaa minut klaaniinsa? Ei minussa ole mitään erikoista ja näytän hänen mielestä heikolta. Joten, mikä on syy? Voi, kunpa olisin tajunnut kysyä asiaa isältäni. Tuo ilkeä naaras ei varmasti kertoisi minulle mitään, vaikka kysyisinkin.

"Olemme melkein perillä", Pääskytähti naukuu. "Jaksatko jatkaa?"

Kysymys ärsyttää minua, vaikka hän sanoikin sen ystävällisellä äänellä. En minä ole heikko ja vielä joku päivä todistan sen hänelle! Kyllä erakostakin on klaanikissaksi. Niinpä en vastaa mitään, jatkan vain matkaa. Olen ihan poikki. Matka on kestänyt ikuisuuden. Kummallinen tuoksu leijailee sieraimiini ja saa niskakarvani nousemaan pystyyn.

"Lehtisydän, sinäkö siellä?" naaras kysyy ja siirtää katseensa lähimpään pusikkoon.

Pusikosta hyppää esiin hoikka, oranssivalkoinen naaras, jolla on tummanvihreät silmät ja arpi kuonossa. Hän näyttää hyvin vakavalta.

"Pääskytähti, Tuuliklaani hyökkäsi leiriin", oranssi soturi selittää. "Ohdaketurkki kuoli ja moni soturi on haavoittunut."

Mustavalkoisen kissan meripihkanväriset silmät kapenevat viiruiksi. Miksi toinen klaani oli hyökännyt heidän kimppuunsa? Eivätkö he tule toimeen keskenään? Samassa taivas peittyy paksuista, tummista pilvistä. Myrsky on tulossa.

"Ovatko he vielä leirissämme?" Pääskytähti kysyy. "Onko Yösiipi kunnossa?"

"Eivät", Lehtisydän vastaa. "Yösiipi on elossa, mutta pahasti haavoittunut."

Pääskytähti nyökkää, tarttuu minua niskanahasta ja lähtee juoksemaan leiriin. Hän ei näköjään uskonut, että jaksaisin kävellä perille asti. Oranssi soturi juoksee edellämme. Hän on selvästi huolissaan klaanitovereistaan. Isä kertoi minulle parantajasta - kissasta, joka hoitaa haavottuneita Tähtiklaanin opastuksella. Hän ei ollut kuitenkaan kertonut, mikä Tähtiklaani on. Onko se yksi muista klaaneista? Ei, eihän se voi olla mahdollista. Klaaneja on neljä. Ehkä isä valehteli ja mitään Tähtiklaania ei ole edes olemassa.

Saapuessamme leiriin meitä odottaa kamala näky. Aukio on täynnä veriroiskeita ja karvatuppoja. Moni kissa makaa haavoittuneena maassa. Muutamat ovat kerääntyneet liikkumattoman ruumiin ympärille. Sen täytyy olla Ohdaketurkki. Raidallinen naaras painaa kuononsa hetkeksi kuolleen kollin turkkiin, nousee sitten ylös ja astelee luoksemme.

"Verikynsi, ole hyvä ja kerro, mitä täällä on tapahtunut!" päällikkö käskee.

Jokin raidallisessa naaraassa pelottaa minua, niinpä päätän jatkaa matkaani. Pieni kilpikonnakuvioinen kissa kiertää kissajoukkoa. Hän on varmaan klaanin parantaja, sillä tämä kantaa suussaan lehtiä. Naaras jauhaa lehdet tahnaksi, joka haisee pahalle ja levittää sen mustan kollin lavassa olevaan haavaan. Kissa sävähtää kivusta, mutta parantaja ei näytä välittävän siitä.

"Kas noin", parantaja naukuu lempeästi. "Nyt sinun pitää levätä, Yösiipi. Tulen aamulla tarkistamaan haavasi."

Yösiipi naukuu kiitokset ja poistuu sitten lähimpään pesään. Kolli näytti hyvin vahvalta. Miten tämä pystyi vahingoittumaan taistelussa? Onko Tuuliklaani niin voimakas? Kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni. Mihin minä olen oikein tullut?

"Siinähän sinä olet!" Käännyn salamana ympäri, Pääskytähti tuijottaa minua vihaisesti. Ilmeisesti en olisi saanut lähteä tutkimaan paikkoja yksin. Hän ei kuitenkaan sano mitään, vaan lähtee kulkemaan eteenpäin. Minun ei auta muu kuin seurata. En halua eksyä näiden tuntemattomien kissojen sekaan.

"Mikä on nimesi?" päällikkö kysyy. Tuijotan häntä typertyneenä.

"E-ei minulla ole nimeä", soperran. Ääneni kuulostaa oudolta.

Pääskytähti silmäilee minua pitkään. Lopulta hän naukuu: "Näytät hieman ilvekseltä. Olkoon nimesi siis Ilvespentu."

Nyökkään hyväksyvästi, sitten seuraan häntä pesään. Kuonooni tulvii maidon tuoksu. Kaksi kissaa makoilevat sammalvuoteilla pentujensa kanssa. Kaikki tuijottavat minua ihmeissään. Minun tekisi mieli juosta pois heidän luotaan, mutta pakotan itseni jäämään. En ole mikään pelkuri.

"Tuhkasielu" Harmaa naaras kääntää katseensa minusta Pääskytähteen. "Sinulla on vain yksi pentu, joten voitko huolehtia Ilvespennusta?"

Tuhkasielun siniset silmät kapenevat viiruiksi. Mitä Pääskytähti oikein kuvittelee? Ei kukaan suostuisi huolehtimaan toisen kissan pennusta.
"Kai minä voin..." kuningatar vastaa lopulta.

"Kiitos Tuhkasielu", päällikkö naukuu ja poistuu pesästä.

Käsitän vasta nyt olevani pentutarhassa, jossa siis kuningattaret hoitavat pentujaan. Valkoinen naaras tervehtii minua pienellä nyökkäyksellä, mennessäni hänen ohitseen. Tämän kaksi pentua katsovat minua vaiti. Lopulta saavun tarhan perälle Tuhkasielun ja tämän pienen naaraspennun luo. "Älä kuvittelekaan, että pitäisin sinua poikanani!" harmaa kuningatar huutaa. "Hoidan sinua, siinä kaikki!"

Minun tekisi mieli huutaa hänelle takaisin jotain yhtä ilkeää, mutta suljen suuni. Valkoinen kuningatar tuo tuoretta sammalta ja tekee siitä minulle pienen pedin. Kiitän häntä. "Ole hyvä pikkuinen", naaras naukuu ja nuolaisee korvaani. "Nimeni on Valkokukka." Hänen pentunsa juoksevat tervehtimään minua. "Kiva tavata", vaaaleanruskea pentu naukaisee. "Olen Salamapentu ja tuo typerä harmaavalkoinen karvapallo on Suopentu."

"Ketä kutsut typeräksi karvapalloksi?!" Suopentu sähisee ja hyökkää veljensä kimppuu. "Uskallappas sanoa se uudestaan, senkin ketunläjä!"

Tuhkasielun punaruskea pentukin liittyy mukaan taisteluun, tai ainakin yrittää. Suopentu tönäisee hänet pois. "Älä sekaannu tähän!" Valkokukka erottaa riitelevät sisarukset toisistaan ja käskee heidät nukkumaan. Punaruskea naaras laahustaa surullisena takaisin emonsa luo. Minun käy häntä sääliksi. Ei Suopennun olisi tarvinnut olla hänelle niin ilkeä.