Syrjitty

Luku 16

Yösiipi makaa elottomana oksien alla. Kollin vasen takatassu on vääntynyt luonnottomaan asentoon ja hänen kaulassaan on syviä naarmuja. Hän on todennäköisesti kuollut verenhukkaan. Kosketan kuonollani mestarini kylmettynyttä ruumista. Kuinka kauan tämä on mahtanut maata täällä kuolleena? Tassuttelen takaisin Mäntytassun luo. En haluaisi kertoa hänelle, mutta minun on pakko. Yösiipi oli hänen isänsä.

"Mitä löysit?" hän kysyy. "Jonkun kuolleen riistaeläimen?"

"Joo, tai siis en... Minä..." Miksi tämän pitää olla näin hankalaa?

Jostain syystä en pysty kertomaan hänelle, niinpä pyydän häntä seuraamaan. Mäntytassu räpyttelee ihmeissään silmiään. Hänellä ei ilmeisesti ole aavistustakaan siitä, mitä on tapahtunut. Minun käy tätä sääliksi. Kuinka naaras selviäisi tästä? Lopulta hän nousee ja juoksee edelleni. Odotan hetken ennen kuin lähden perään.

Mäntytassu istuu Yösiiven ruumiin vierellä ja nuolee tämän poskea. Rinnassani tuntuu vihlovaa kipua. On kamalaa nähdä hänet noin surullisena. Naaras ihaili isäänsä, kunnioitti tätä enemmän kuin ketään muuta klaanissa ja nyt hän on mennettänyt tämän Tähtiklaaniin. Se ei ole oikein. Yösiipi ei ollut edes kovin vanha. Tällä olisi ollut vielä monta kuuta aikaa. Kuka nyt jatkaa koulutustani?

"H-hän lupasi olla ensimmäinen, joka onnittelisi minua, kun pääsisin soturiksi", naaras naukuu. "Hän lupasi!"

Tassuttelen ystäväni viereen ja painaudun häntä vasten. Tunnen, miten sydämeni alkaa lyödä koko ajan vain kovempaa ja kovempaa. En tiedä, mitä sanoisin. Olen vain hiljaa ja kuuntelen hänen vaimeaa nyyhkytystään. Minäkin olen surullinen. Yösiipi oli vahva soturi ja hyvä mestari. Hänen ei olisi pitänyt kuolla näin.

"Mitä minä nyt teen?" Mäntytassu kysyy. "Miten selviän ilman häntä?"

"Kyllä sinä selviät, olet vahva ja olenhan minä vielä täällä."

Naaras nuolaisee nopeasti poskeani. Tunnen punastuvani. Vatsassani on outo tunne, jota en ole tuntenut aiemmin. Mitä se oikein on? Kiintymystä? Välittämistä?

"Mitä te täällä teette?" Salamatassu astelee vihaisena luoksemme. Yritimme olla hiljaa, jotta hän ei huomaisi meitä. Epäonnistuimme surkeasti. Olisin halunnut tietää, mistä he oikein juttelivat.

"Sinä tapoit isäni!" Mäntytassu sähisee. "Kuinka sinä saatoit? Mitä pahaa hän oli sinulle tehnyt?!"

Vaaleanruskea kolli virnistää ja kävelee naaraan eteen. He tuijottavat toisiaan. Molempien silmissä säkenöi viha. Nielaisen. Mitä minun pitäisi tehdä? En voi syyttää Salamatassua ilman todisteita. Vilkuilen ympärilleni ja maistelen ilmaa. En haista kenenkään muun tuoksua kuin meidän. Salamatassun täytyy siis olla syyllinen. Kuinka hän pystyi siihen? Onko tuo kolli todellakin menettänyt järkensä? Verikynnen täytyy olla todella vakuuttava tai sitten Salamatassu on tarpeeksi hiirenaivo, uskoakseen naaraan valheita.

"Yösiipi luuli itsestään liikoja", kolli murahtaa. "Lähteä nyt yksin vakoilemaan minua! Hän ansaitsi kuolla."

Astelen heidän väliinsä ennen kuin Mäntytassu ehtii hyökätä Salamatassun kimppuun. Emme voi vahingoittaa oppilasta, vaikka haluaisimme. Verikynsi keksii kuitenkin jotain kostaakseen meille, se on varma. Meidän täytyy olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ainakin siihen asti, kunnes tiedämme heidän suunnitelmistaan. Yösiipi käski minun pitää huolta Mäntytassusta ja sen minä aion tehdä. En anna kenenkään satuttaa häntä enää enempää.

"Kannetaan Yösiipi leiriin ja sanotaan, että mäyrä teki tämän", nau'un. "Salamatassu, hoitaisitko sinä sen? Minun pitää jutella Mäntytassun kanssa."