Syrjitty

Luku 11

Pari auringonnousua sitten minut ja Mäntypentu nimitettii viimein oppilaiksi. Sain mestarikseni Yösiiven ja ystäväni mestari on Apilaviiksi. Olemme metsästäneet melkein koko aamun, enkä ole onnistunut saamaan muuta kuin yhden säälittävän oravan. Ilma on kylmentynyt nopeasti. Pian ensilumi sataisi maahan ja riistaa olisi yhä vaikeampi löytää.

Veljeni on taisteluharjoituksissa Salamatassun kanssa. Suotassu joutuu siivoamaan klaaninvanhimpien pesän. Hänen veljensä piti auttaa, mutta Verikynsi ei suostunut siihen. Harjoittelu on kuulemma paljon tärkeämpää kuin pesien siivoaminen. Onhan hän tavallaan oikeassa. Klaaninvanhimpia pitää kuitenkin kunnioittaa. He ovat palvelleet klaaneja monta kuuta. Jos se olisi ollut kuka tahansa muu kuin Suotassu, niin olisin jäänyt auttamaan.

Yösiipi pudottaa saaliinsa maahan. Musta soturi on napannut pari hiirtä. Tunnen itseni hyödyttömäksi. Mitä hyötyä minusta on, jos en osaa edes saalistaa? Apilaviiksi opastaa oppilastaan hieman kauempana. Mäntytassun vaanimisasento hipoo täydellisyyttä, kun taas minä onnistun aina unohtamaan häntäni laahaamaan maata.

"Kukaan ei ole täydellinen", Yösiipi naukuu. "Ensi kerta menee paremmin, usko pois."

Tuonko pitäisi muka lohduttaa? Ja hiirenpapanat! Nostan oravan maasta ja lähden kantamaan sitä leiriin. Mestarini lähtee seuraamaan minua. Tuntuu pahalta hävitä Salamatassulle, hän on pahin kilpailijani. Tämä sai ensimmäisellä saalistusreissullaan pari päästäistä ja yhden myyrän. Minun laiha oravani ei ole mitään siihen verrattuna. Suotassukin onnistui saamaan rastaan.

Havahdun synkistä ajatuksistani jonkun koskettaessani kylkeäni. Mäntytassu kantaa suussaan rastasta. Hienoa. Olen ainoa, joka ei saa kiinni muuta kuin laihoja oravia. Säälittävää! Voin jo kuulla Salamatassun naljailut päässäni. Mikä saalis tuokin on olevinaan? Saalistat kuin mikäkin hiirenaivoinen pentu!

Päästyämme leiriin, pudotan saaliini tuoresaaliskasaan ja menen sitten tervehtimään Tomukarvaa. En ole jutellut hänen kanssaan kunnolla pitkään aikaan. Olisiko hänkin pettynyt minuun? Mitä jos Pääskytähti karkoittaa minut klaanista kuultuaan huonoista saalistustaidoistani? Kettutassukin varmasti häpeää minua. Tämäkin oli saanut paljon saalista.

"Hei Ilvestassu!" Tomukarva naukaisee iloisesti työntyessäni sisään pesään. "Miten saalistaminen sujui?"

Minun tekisi mieli valehdella, mutta totuudella on tapana tulla aina ilmi, joten parasta vain kertoa totuus.

"Huonosti. Sain vain yhden luisen oravan! Ei minusta taida olla soturiksi."

"Hyvä, että vihdoin tajusit", Haukkaturkki murisee. "Häivy silmistäni, senkin kelvoton pentu!"

Kynsin raivoissani pesän lattiaa. Millä oikeudella tuo vanha haaska puhuu minulle noin?! Taidan jättää tuomatta hänelle tästä lähtien riistaa. Hän ei ansaitse sitä ennen kuin oppii kunnioittamaan muita. En ole enää pentu.

"Haukkaturkki!" Tomukarva sähisee. "Lopeta Ilvestassun kiusaaminen! Hän tekee parhaansa."

"Hah! Miksi hän sitten tuhlaa aikaansa täällä sen sijaan, että metsästäisi meille riistaa? Kuolen nälkään!"

"Se ei ole pelkästään minun tehtäväni!" ärähdän. "Enkä minä ole sinun orjasi! Tuoresaaliskasa on täynnä riistaa, sen kun haet!"

Vanhan naaraan jäinen katse porautuu suoraan silmiini. Tuntuu kuin hän näkisi lävitseni. En ole läheskään niin vahva ja rohkea, mitä annan ymmärtää. Minua pelottaa. Pystynkö suojelemaan klaanitovereita, kun joudumme taisteluun? Huonolla tuurilla minun täytyisi tappaa joku, enkä usko pystyväni siihen.

"Hienoa pentu!" Haukkaturkki huutaa. "Sinussa on sittenkin sisua!"

Nolostun. En olisi koskaan uskonut Haukkaturkin kehuvan minua. Ehkä hän yrittää vain valaa minuun uskoa - tosin tapa on ehkä hieman outo, mutta se tuntuu auttavan. Juoksen tuoresaaliskasalle, otan siitä rastaan ja vien sen Haukkaturkille. Tämä kiittää ja alkaa repiä siitä paloja.