Syrjitty

Luku 10

"Tulin katsomaan Valkokukan pentuja", Kotkasydän vastaa. "Ja hyvästelemään poikani."

Veljeni tassuttelee isän viereen. Hänen silmänsä ovat surusta sumeat. He näyttävät sulautuvan yhdeksi. Sama turkki, samat silmät. Räpyttelen silmiäni liikuttuneena. Näkisinkö isääni enää koskaan tämän jälkeen?

"Ai, aikooko toinenkin poikasi jättää sinut?" Pääskytähti tuhahtaa. "Taidat olla huono isä."

Niskakarvani nousevat pystyyn. Ei isä ole huono! Hän on vahva ja hyväsydäminen. Hän haluaa antaa pennuilleen mahdollisuuden valita itse elämänsä. Eikö hyvät vanhemmat tee niin? Emo se tässä huono on. Hän ei ole koskaan välittänyt minusta.

"Ota sanasi takaisin!" sähisen. "Se, että Kotkasydän otti uuden kumppanin itselleen, ei tee hänestä huonoa isää!"

"Niin juuri!" veljeni huutaa. "Itse sinä käskit hänen häipyä!"

Miksei isä sano mitään? Aikooko hän vain niellä naaraan ilkeät sanat ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut? Tähdet alkavat hävitä taivaalta. Pian olisi aamu, enkä minä ole nukkunut yhtään. Mäntypentu lysähtää uupunena maahan. Havaan taitaa vieläkin sattua.

"Mäntypennun pitää päästä Vadelmanenän luo", sanon. "Hän on loukkaantunut."

Päällikkö nyökkää. "Selvä. Sinä ja Mäntypentu voitte mennä leiriin."

Autan ystäväni pystyyn. Veljeni vilkuilee minua huolestuneena. Hymyilen tälle rohkaisevasti, vaikka en usko tämän pääsevän klaaniin. Pääskytähdellä ei ole mitään hyvää syytä ottaa toista Kotkasydämen pentua klaaniinsa. Miksi hän otti minut? Onko naaraalla vieläkin tunteita isääni kohtaan?

Kuljemme hitaasti kohti parantajan pesää. Aukiolla ei näy muita kissoja, mutta he heräisivät pian. Mäntypentu kömpii sammalvuoteelle. Pian parantaja on luonamme. Hän mumisee jotain unisesti ja alkaa sitten tutkimaan naaraan loukkaantunutta jalkaa.

"Sitä sitten oltiin leirin ulkopuolella", parantaja sähisee. "Nuorilla on aina niin kiire aikuistua."

"M-meidän oli pakko selvittää isän salaisuus", nau'un. "Mäntypentu halusi mukaan, enkä minä viitsinyt mennä yksin. Tiedän toimineeni typerästi, anteeksi."

Vadelmanenä naurahtaa hilpeästi ja nuolaisee korvaani mennessään ohitseni hakemaan yrttejä. Mäntypentu näyttää nukkuvan. Ei mikään ihme. Meillä oli rankka yö. En kuitenkaan itse saisi unta ennen kuin tiedän veljeni kohtalon. Lähetän hiljaisen rukouksen Tähtiklaanille. Antakaa veljenikin olla soturi.

Parantaja palaa yrttitukko hampaissaan. Hän laskee sen Mäntypennun viereen ja naukuu: "Sinä voit mennä. Mäntypennun haava on hieman tulehtunut, mutta jalka kyllä toipuu ennalleen."

Kiitän naarasta ja juoksen pesästä ulos. Yösiipi työntyy ulos sotureiden pesästä. Hän näyttää hyvin levänneeltä. Musta soturi huomaa minut ja tassuttelee luokseni. Mitä asiaa hänellä on minulle?

"Pääskytähti sanoi nimittävänsä kaikki pennut tänään oppilaiksi", kolli naukuu. "Ilmeisesti hänen pitää kuitenkin vielä odottaa. Et ole tainnut nukkua ollenkaan?"

Pudistan päätäni pettyneenä. Miksi juuri nyt? Nimittäisikö päällikkö kuitenkin Suopennun ja Salamapennun? Ei, eihän se olisi reilua! Tosin Mäntypentu ei voisi lähteä leiristä jalkansa takia. Mitä me nyt teemme?

"Mene nukkumaan", Yösiipi käskee. "Ehkä pääset oppilaaksi parin auringonnousun päästä."

Juoksen takaisin parantajan pesälle, mutta ennen kuin ehdin sinne, veljeni juoksee luokseni. Pääsikö hän sittenkin klaaniin? Yritän etsiä Pääskytähteä ja isää, en kuitenkaan näe heitä missään. Juttelevatko he vieläkin?