Syrjitty

Luku 17

"Suokukka! Salamaturkki! Kettusielu!"

"Mäntytuuli! Ilveskynsi!"

Koko leiri täyttyy kissojen äänistä, heidän naukuessa vasta nimitettyjen sotureiden nimiä. Mukaan lukien omaani.

Niin, minä olen nyt Varjoklaanin soturi, Ilveskynsi. Tein sen, en tuottanut isälleni ja veljelleni pettymystä. Vilkaisen nopeasti Kettusielua, tämä nuolaisee iloisena Suokukkaa poskelle. Nyt he voivat olla virallisesti kumppanit. Olen iloinen heidän puolestaan, vaikka en ymmärrä, mitä veljeni näkee tuossa itserakkaassa naaraassa.

Mäntytuuli kohottaa katseensa taivaalle. Katseleekohan Yösiipi meitä nyt? Hän on varmasti ylpeä meistä molemmista. Ilman hänen tytärtään en olisi tässä. Mäntytuuli opetti minua öisin saalistamaan. Aluksi veljeni piti opettaa minua, mutta tämä vietti mieluummin aikaa Suokukan kanssa. Ovatko kaikki rakastuneena noin hajamielisiä ja sokeita kuin Kettusielu? Hän tuskin huomaa mitä ympärillä tapahtuu, kun Suokukka on paikalla. Minä en koskaan rakas...

No joo, kai se on pakko myöntää, että olen rakastunut parhaaseen ystävääni. Hän ei vain taida tuntea samoin minua kohtaan, eikä mikään ihme. Klaanissa on paljon paremman näköisiä ja voimakkaampia kolleja kuin minä. Miksi hän minusta pitäisi?

Naaras taitaa olla surullinen. Hän pitää veljestäni ja tämä valitsi Suokukan hänen sijastaan. En kestäisi nähdä Mäntytuulta jonkun toisen kissan kanssa, mutta en voi pakottaakaan häntä olemaan kanssani. Tunteilleen ei voi mitään. Minun pitää unohtaa ne ja keskittyä olemaan hyvä soturi klaanilleni. Olisipa isä täällä nyt. Mahtaako hän olla enää elossa? Minulla on ikävä häntä. Kunpa Kotkasydän olisi jäänyt tänne.

"Onneksi olkoon", Valkokukka naukuu tassutellessaan luokseni. "Isäsi olisi varmasti ylpeä sinusta."

"Enpä usko", nau'un. "Hän tuskin uhraa minulle ja veljelleni ajatustakaan. Jos isä välittäisi meistä, niin hän olisi jäänyt tänne."

"Isääsi odottaa toisenlainen kohtalo. Ymmärrät sen vielä jonain päivänä."

Mitä ymmärrettävää siinä muka on? Hän jätti meidät, omat pentunsa. Ei sitä tekoa voi mitenkään muuten tulkita. Hän ei rakastanut meitä tarpeeksi, jäädäkseen tänne ja sillä hyvä. Minä en aio enää koskaan yrittää ymmärtää häntä.

Tassuttelen tuoresaaliskasalle. On hyvä syödä jotain ennen kuin Verikynsi komentaa minut partioon. Otan kasasta hiiren ja ahmin sen nopeasti. Vähän matkan päässä näen Mäntytuulen juttelemassa Kettusielun kanssa. Yritän kuunnella, mistä he puhuvat, mutta en saa selvää heidän sanoistaan. Hiirenaivo! Mitä minä oikein teen? Enkä juuri päättänyt unohtaa tunteeni häntä kohtaan? Sitä paitsi Kettusielu on Suokukan kanssa. Mäntytuulen täytyy vain hyväksyä se ja yrittää jatkaa eteenpäin.

Minun täytyy myös keskittyä ennustukseen ja yrittää selvittää, mitä Salamaturkki ja Verikynsi suunnittelevat. Se Tuuliklaanin naaras liittyy tähän kaikkeen jotenkin, mutta miten? Mikä osa hänellä on tässä kaikessa? Yrittääkö Salamaturkki hänen avullaan aloittaa uuden sodan klaaniemme välille?

Juttelin yöllä Tomukarvan kanssa. Isoisän mielestä Verikynsi suunnittelee ottavansa Pääskytähden paikan. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Verikynsi odottaa luultavasti sopivaa tilaisuutta tappaakseen päällikkönsä. Siinä hän ei tule onnistumaan, ei niin kauan kun minussa henki pihisee. Miten kukaan voi edes suunnitella mitään tuollaista? Minä en pystyisi tuollaiseen, en mitenkään. Mitä ennustus oikein tarkoittaa? Tulisiko minusta jonain päivänä yhtä paha kuin Verikynnestä?

"Ennustustako mietit?" Säpsähdän. Olin niin ajatuksissani, etten huomannut Vadelmanenän tuloa.

"Joo", myönnän. "Mitäs jos minä olen paha ja tapan jonkun, joka on minulle tärkeä?"