Syrjitty

Luku 9

Isäni on murhannut klaanitoverinsa, kostaakseen siskonsa pentujen murhan. Onko oikein tappaa toisia koston takia? Onko kellään ylipäätään oikeutta päättää jonkun toisen elämä? Minäkin halusin tappaa sen erakon - todella halusin, mutta isä teki sen jo, eikä oloni parantunut. Päinvastoin. Mitä tahansa teemmekin, sisko ei tule takaisin. Hän on poissa. Kuollut.

Hän oli varmasti vihainen ja surullinen. Koko juttu on aivan käsittämättömän hirveä, sitä ei voi kiistää. Ei viha kuitenkaan oikeuta isän tekoa, eikä myöskään Susiturkin. Kolli oli niin rakastunut Aamukasteeseen, ettei kestänyt elämää ilman häntä. Soturi ei voinut sietää hänen pentujaan, heidän puoliverisyytensä takia. Minäkin olen puoliverinen. Tekeekö se minusta siis heikon ja vähempiarvoisen kuin täysiverisistä klaanikissoista? En usko.

Miksen siltikään kykene vihaamaan isää, vaikka hän kylmäverisesti murhasi oman klaanitoverinsa?

"Isä", veljeni naukuu. "En vihaa sinua, kuinka voisin? Olet aina pitänyt huolta minusta ja sisaruksistani. Ymmärrän, ettet voinut antaa pentujen murhaajan elää. Kosto paransi oloasi hetken, eikö totta? Nykyään sinä olisit hoitanut asian eri tavalla."

"Ei, en olisi", isä vastaa. "Minä en vieläkään kadu, enkä tule katumaan. Hän olisi varmasti tappanut muitakin. Hänelle soturina oleminen oli pelkkää taistelua ja verenvuodatusta."

Mäntypentu tuijottaa maata mietteliäänä. Mitä hän mahtaa ajatella tästä kaikesta? Mitä hän mahtaa ajatella minusta? Toivon hänen ymmärtävän, etten ole ollenkaan samanlainen kuin isäni. Minä en tapa toisia. Ei minulla ole mitään oikeutta riistää kenenkään henkeä.

"Sanoit Valkotassun päässeen pakoon", Mäntypentu toteaa yhtäkkiä. "Mitä hänelle on mahtanut tapahtua?"

Kotkasydän pudistaa päätään. "En tiedä. Voin vain toivoa hänen olevan elossa ja elävän onnellisena jossain muualla."

"Tuli vain mieleen, että klaanissa on eräs kuningatar, jolla ei ole perhettä."

Mitä Mäntypentu oikein meinaa? Yrittääkö hän saada isän liittymään takaisin klaaniin syöttämällä tälle valheita jostain perheettömästä kuningattaresta?

Silloin tajuan, mistä on kyse. Lempeä, valkoinen kuningatar...

"Valkokukka!" huudan. "Hänkö on Aamukasteen tytär?!"

Ystäväni nyökkää. "Eikö se ole ihan ilmiselvää? Molemmat ovat valkoisia ja kummallakin on siniset silmät."

"Ei, ei se voi mitenkään olla mahdollista", Kotkasydän toteaa. "Miksi Valkotassu olisi palannut klaaniin kaiken sen jälkeen, mitä tapahtui?"

Minulle tulee montakin syytä mieleen, miksi naaras olisi palannut takaisin. Hän ei halunnut olla yksin. Yksinäisyys on todella kamala tunne. Tai hän ei voinut hylätä klaaniaan uskollisuutensa takia. Valkokukka vaikuttaa hyvin uskolliselta, jos he nyt ovat sama kissa.

"Meidän pitää uskoa, että Valkotassu on kaukana täältä", Kotkasydän naukuu. "Hän ei mitenkään voinut palata klaaniin, ei mitenkään."

"Niinkö luulet?"

Säpsähdän ja käännyn nopeasti äänen suuntaan. Valkokukka hyppää esiin pusikosta. Oliko hän salakuunnellut meitä koko ajan? Mahdotonta. Olisimme kyllä haistaneet hänet. Sitten tajuan tuulen puhaltavan väärään suuntaan. Se kantoi hänen tuoksunsa poispäin luotamme. Voi hyvä Tähtiklaani, mitä tästäkin seuraa?

Samalla tunnen kuitenkin helpotusta. Sukulaiseni on elossa! Tiesikö hän koko ajan? Senkö takia tämä oli niin ystävällinen minua kohtaan?

Isä tuijottaa valkoista kuningatarta tiiviisti. Ihan kuin hän ei uskoisi tätä todeksi. Valkokukka astelee hänen luokseen ja nuolaisee tämän korvaa.