Syrjitty

Luku 12

Ennen viherlehteä klaani kokee synkkiä aikoja ja vain puoliverinen voi klaanimme pelastaa.

"Hiirenpapanat!" ärisen rastaan päästessä pakoon. Ei siinä mitään, jos se olisi ollut ensimmäinen karkuun päässyt saalis, mutta se oli jo kolmas! Milloin liukastun lumeen tai kävelen risun päältä.

Yön aikana oli tullut vähän lunta. Minun tekisi mieli piehtaroida lumessa ja unohtaa kaikki ikävät asiat. Se ei vain ole mahdollista. En voi lakata miettimästä Vadelmanenän näkyä. Minäkö tuhoaisin klaanin? Miten? Kuinka yksi kissa pystyisi sellaiseen?

"Mikä sinun on?" Kettutassu kysyy. "Olet koko ajan ihan muissa maailmoissa."

"Kunpa olisinkin", nau'un.  Olisinpa lähtenyt isän mukaan, kaikki olisi paljon helpompaa. Ei tarvitsisi huolehtia toisista, vain itsestään.

"Älä nyt, kyllä sinä vielä opit saalistamaan kunnolla. Olethan sinä saanut tänään yhden myyrän."

Virnistän. Tiedän veljeni tarkoittavan hyvää, mutta jos hän vain tietäisi ennustuksesta, niin hän ei suhtautuisi minuun enää tuolla tavalla. Niinpä en aio kertoa hänelle, en ennen kuin olen saanut tietää siitä enemmän. Ennustuksen on tarkoitus tapahtua ennen viherlehteä, eli minulla on runsaasti aikaa ratkaista se.

Kuinka kauan joudun vielä rämpimään täällä? Haluan päästä juttelemaan Mäntytassun kanssa ja kuulla hänen mielipiteensä asiasta. Olenko todella paha kissa? Nyt minusta ei ainakaan tunnu siltä. Olen aina ajatellut enemmän muita kuin itseäni, mutta onko se hyvyyttä? Mitä jos en oikeasti haluakaan ajatella niin? Ajattelinhan minä juuri, että olisi ollut helpompaa elää isän kanssa, ettei tarvitsisi huolehtia muista. Ajatteleeko hyvä kissa niin? Tuskin.

Lopulta Yösiipi naukuu käskyn palata takaisin leiriin. Hienoa, sain taas vain yhden saaliin! Tällä menolla klaani kuolee nälkään ennen seuraavaa täyttä kuuta. Aivan, silloin on kokoontuminen ja minä pääsen viimein mukaan. Harmittaa, että myös Suotassu ja Salamatassu pääsevät. He ovat ärsyttäviä hiirenaivoja. He olivat laittaneet piikin Mäntytassun vuoteeseen ja nauraneet tämän saadessa siitä haavan kylkeensä. Pääskytähti oli rangaissut heitä. He joutuvat siivoamaan klaaninvanhimpien pesän, poistamaan punkit ja keräämään yrttejä Vadelmanenän kanssa.

Kettutassu oli lohduttanut Suotassua. Veljestänikin on tullut hölmö! Hän koko ajan kehuu Suotassua ja haluaa harjoitella tämän kanssa. Salamatassu ei ole siitä mielissään. Kolli tekee kaikkensa estääkseen sisartaan viettämästä aikaa Kettutassun kanssa. Mäntytassu oli vihainen veljelleni. Hän ei käsitä, miten Kettutassu voi pitää Suotassusta. Luulen ystäväni pitävän veljestäni. Hän tuijottaa tätä aina vihaisesti, kun harmaavalkoinen naaras on veljeni lähettyvillä. Mikä sotku. En itse jaksa keskittyä moiseen turhuuteen. Minun täytyy opetella saalistamaan tai Pääskytähti karkottaa minut klaanista.

Yösiipi on pitänyt minulle ylimääräisiä saalistusharjoituksia ja ne ovat auttaneet jonkin verran. Unohdan tosin edelleen häntäni laahaamaan maata ja olla varomatta maassa lojuvia oksia. Tosin pian lumi peittää ne kokonaan, joten niistä ei olisi kohta enää haittaa.

"Harjoitellaanko yöllä yhdessä?"

Vilkaisen veljeäni yllättyneenä. Haluaako hän todella opettaa minua saalistamaan? Mitä haittaa siitä voisi olla? Yöunet jäisivät vähiin, mutta ei Yösiipikään jaksa opettaa minua loputtomiin ja jos jatkan samalla tavalla, niin en pääse koskaan soturiksi. Miksi en siis voisi käyttää öitäkin harjoitteluun?

"Selvä! Se kumpi saa enemmän saalista joutuu siivoamaan toisen makuusijan!"

Kettutassu nyökkää hyväksyvästi. Hän luulee jo voittaneensa, huomaan sen hänen ilmeestään. Yöllä minä aion olla tosissani. Yritän keskittyä saalistukseen ja unohtaa Vadelmanenän typerän ennustuksen. Ehdin vatvoa sitä nytkin ihan tarpeeksi.

Tiputan surkean myyräni tuoresaaliskasaan ja alan etsimään Mäntytassua. Pian kuitenkin huomaan, ettei hän ole vielä palannut leiriin. Niinpä päätän syödä myyräni, en ansaitse parempaa saalista. Suotassu rientää veljeni luokse selittämään, kuinka siivosi klaaninvanhimpien pesän ja auttoi Vadelmanenää lajittelemaan yrttejä. Salamatassu istuu hieman kauempana. Hän ei ole vaivautunut pesemään tassujaan, sillä ne ovat ihan hiirensapessa. Virnistän tyytyväisenä.

"Älä virnuile siellä!" Salamatassu huutaa. "Vai haluatko maistaa vähän hiirensappea?!"

"Ei kiitos!" huudan. "Tämä myyrä riittää vallan mainiosti!"

Salamatassu irvistää ja tassuttelee pois. Kettutassu ja Suotassu ottavat saalista kasasta ja vievät sitä klaaninvanhimmille. Minun tekisi mieli käräyttää veljeni. Kukaan ei saa auttaa Suotassua ja Salamatassua. En kuitenkaan ehdi tekemään mitään, sillä Mäntytassu juoksee leiriin. Hänen kylkensä on vieläkin sotkussa yrttien jäljiltä.

"Miten saalistus sujui?" hän kysyy päästyään luokseni. "Minä opin tänään vaikka mitä hienoja taisteluliikkeitä! Apilaviiksi on paras mestari."

Hymyilen. On helpottavaa nähdä hänet taas entisellään, vaikka tiesinkin ettei hän jaksaisi kauan murehtia aamun tapahtumia. Mäntytassulla on kyky unohtaa ikävät asiat ja keskittyä täysillä päivän askareisiin. Olen siitä hyvin kateellinen. Kunpa minäkin pystyisin samaan.

"Olet mahtava", nau'un. "Haluaisin olla samanlainen kuin sinä."

Punastun. Miksi menin sanomaan jotain noin hölmöä?

"Itse olet mahtava", Mäntytassu naukuu. "Ja sinä olet hyvä juuri tuollaisena."

"Mutta Kettutassu on paljon mahtavampi kuin minä, vai mitä?" Mitä nyt taas Ilvestassu?!

"E-ei ole", ystäväni sopertaa. "Hän on hiirenaivo, kun viettää aikaa Suotassun kanssa."

Nielaisen loput saaliistani. Olin siis oikeassa, Mäntytassu todellakin pitää veljestäni. Miksi tunnen oloni surulliseksi? Minunhan pitäisi olla hänen tukenaan. Pudistan päätäni. Nyt en saa miettiä tällaisia typeryyksiä.

Kerron punaruskealle naaraalle kaiken Vadelmanenän ennustuksesta - jopa sen, että minä tulen tuhoamaan klaanin. Lopetettuani puhumisen, Mäntytassu tuijottaa minua hämillään. En pysty lukemaan, mitä hän ajattelee. Toivon vain, ettei hän hylkää minua tämän takia. Tarvitsen häntä.

"Ei, se ei voi olla totta", hän kuiskaa lopulta. "Tähtiklaani on varmasti erehtynyt tai Vadelmanenä tulkitsi näyn jotenkin väärin, eikö vain?"

"Aluksi minäkin ajattelin niin", myönnän. "Mutta miksi Tähtiklaani valehtelisi? Heidänhän on tarkoitus auttaa meitä ja eihän Vadelmanenä vihaa minua. Jos Verikynsi tai jompikumpi hiirenaivoisista sisaruksista olisi kertonut ennustuksen minulle, niin en olisi uskonut sanaakaan. Mutta se tuli Tähtiklaanilta, eli sen täytyy olla totta."

Mäntytassu lysähtää istumaan. Hän suhtautuu asiaan paljon rauhallisemmin kuin ajattelin. Luulin hänen lähtevän pois ja jättävän minut yksin. Millainen ystävä minäkin olen, kun epäilen hänestä tuollaista?

"Ei, sen on pakko olla valhetta", Mäntytassu sähisee. "Kuinka Vadelmanenä kehtaa epäillä sinua? Ei Tähtiklaani ole täydellinen, kyllä sekin tekee virheitä, samoin parantajat. Ilvestassu, sinä et tule tuhoamaan tätä klaania ja vaikka yrittäisitkin, niin sinun täytyy ensin tappaa minut."

Kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni. En koskaan voisi tappaa Mäntytassua ja hän tietää sen. Eli tämä aikoo kääntyä minua vastaan heti, kun osoitan jotain merkkejä pahuudestani. Hymyilen. Hän on mahtava.

"Sovittu", sanon. "Jos minä todella aion tuhota tämän klaanin, niin sinun tehtäväsi on estää se ja tappaa minut."

Naaraan vihreät silmät samentuvat surusta. Minuakin pelottaa. Luotan kuitenkin Mäntytassuun. Jos on toinen keino pysäyttää minut, niin hän jos joku keksii sen. Minun täytyy vain toivoa, etten kynsi häntä kuoliaaksi ennen sitä.

"Selvä", hän naukuu. "Henkemme ovat siis toistemme käpälissä."

Nuolaisen hänen korvaansa kiitokseksi. Oloni tuntuu hieman paremmalta. Sitä ei kuitenkaan ehdi kestää kauaa, sillä Valkokukka juoksee leiriin ja huutaa:

"Tuuliklaani on varastanut meiltä riistaa!"