Syrjitty

Luku 19

Leirissä kissat juoksevat ympäriinsä. Muutama soturi istuu päällikön pesän lähellä ja Verikynsi juttelee Vadelmanenän kanssa. Etsin katseellani Mäntytuulta, mutten näe naarasta missään. Onko hän yhä sotureiden pesässä? Olen juuri menossa tarkistamaan asiaa, kun Kettusielu loikkii luokseni. Veljeni merensinisissä silmissä on sumea katse. Onko Suokukalle tapahtunut jotakin?

"Hyvä, että tulit", hän naukuu. "Verikynsi löysi päällikön kuolleena pesästään."

Yhtäkkiä tassuni tuntuvat hyvin raskailta. Salamaturkki puhui siis totta, täällä todellakin tapahtui kauheita. Pääskytähti on poissa, mutta miten se voi olla mahdollista? Päälliköllähän oli kaksi henkeä jäljellä, ellei sitten... Katseeni osuu raidalliseen naaraaseen. Hän näyttää surulliselta seistessään klaanitovereidensa vieressä. Esitys ei kuitenkaan tehoa minuun. Olen varma, että Verikynsi on tämän takana ja aion vielä todistaa sen kaikille.

Pääskytähti makaa aukiolla. Hänen silmänsä ovat kiinni. Nuolaisen nopeasti päällikön mustavalkoista turkkia. Vaikka meillä oli toisinaan hieman erimielisyyksiä, niin tulen silti kaipaamaan häntä. Naaras oli loistava päällikkö ja isäni entinen kumppani. Toivottavasti Yösiipi johdattaa siskonsa turvallisesti Tähtiklaaniin, jossa tämä voi viimeinkin levätä rauhassa. Katuikohan Pääskytähti koskaan valintaansa? Ei. Hän ei tiennyt mitään Verikynnen petollisuudesta. Hän luotti kissoihinsa ja uskoi heidän hyvyyteensä. Minä en kuitenkaan aio tehdä samaa virhettä. Verikynnen on aika maksaa pahuudestaan.

Muutkin tulevat jättämään hyvästit päällikölleen. Mäntytuuli istuu viereeni. Hän painaa kuononsa mustavalkoiseen turkkiin ja naukuu jotain niin hiljaa, että siitä on mahdotonsa saada selvää. Säälin häntä. Kumppanini menetti ensin isänsä, nyt tätinsä ja päällikkönsä. Salamaturkki tassuttelee luokseni ja pyytää minua seuraamaan häntä. Hyvästelen Mäntytuulen ja juoksen sitten vaaleanruskean kollin perään. Pysähdymme parantajan pesälle.

"Luovuta", Salamaturkki käskee. "Et voi voittaa Verikynttä. Hän saa pian yhdeksän henkeä."

"Ei tuollaisesta kissasta ole päälliköksi", sanon. "Hän tappoi Pääskytähden."

"Tiedän, mutta en silti anna sinun estää häntä. Minusta tulee varapäällikkö ja seuraava päällikkö. En voi antaa sinun murskata unelmaani."

Mikä noita kahta kissaa oikein vaivaa? Mitä hienoa päällikkönä olemisessa on? En ymmärrä heitä. Minä en ikinä haluaisi olla päällikkö, enkä varapäällikkö. Liian paljon vastuuta. Verikynnestä ei voi tulla hyvä päällikkö, naaras on liian kylmä. Hän ajattelee aina vain taistelemista ja tappamista. Jos hän pääsee päälliköksi, niin Varjoklaanille koittaa synkät ajat. En voi mitenkään antaa sen tapahtua. Luulisi Salamaturkinkin tajuavan sen.

"Oletko menettänyt järkesi?! Verikynsi on käyttänyt sinua vain hyväkseen saavuttaakseen päämääränsä ja käyttää varmasti vielä senkin jälkeen. Et voi antaa hänen huijata itseäsi!"

"Älä komentele minua!" kolli sähisee. "Et tiedä, miksi teen tämän kaiken, joten ole hiljaa!"

Pudistan hämmentyneenä päätäni. Oli kollin syy mikä tahansa, niin se ei oikeuta hänen tekojaan. Yösiipi kuoli hänen ja Verikynnen tekojen takia. Soturi taisi tietää liikaa. Olenko minä seuraava? Ehkä. Pelko kuristaa kurkkuani. Pystynkö minä todella estämään varapäällikköä nousemasta päälliköksi?  En ainakaan yksin. Tarvitsen apua.

"Miksi sitten teet tämän?" kysyn. "Siksikö, ettei Verikynsi paljasta suhdettasi sen Tuuliklaanin soturin kanssa? Olet typerä jos kuvittelet hänen pitävän lupauksensa."

"Ei, vaan suojellakseni minulle rakkaita kissoja."

Ennen kuin ehdin kysyä lisää, Salamaturkki kääntää minulle selkänsä ja juoksee tiehensä. Onko Verikynsi todella mennyt niin pitkälle, että uhkaa tappaa Salamaturkin sisaren? Hänet on pakko pysäyttää. Klaaninvanhimmat kantavat päällikön ruumiin haudattavaksi.

Verikynsi huutaa Klaanikiveltä perinteisen kokoontumiskutsun. Selkäpiitäni karmii, kun ajattelen hänen pian jakelevan tuolta käskyjä klaanille ja saavansa yhdeksän henkeään. Voiko Tähtiklaani todella antaa ne hänelle? Voi. Ne kissat ovat yhtä hyväuskoisia kuin Salamaturkki. En voi turvautua kuolleisiin kissoihin. Minun täytyy ratkaista tämä ilman heidän apuaan, mutta onneksi minulla on läheisiä, jotka suostuvat varmasti auttamaan.

"Pääskytähti oli hyvä päällikkö, klaani tulee muistamaan hänet ikuisesti", Verikynsi naukuu. "Lähden aamulla Kuukivelle saamaan yhdeksän henkeäni ja päällikkönimeni."

Raavin maata kynsilläni. Kuinka hän voi puhua siitä jo nyt? Pääskytähtihän on vasta haudattu! Etsin katseellani veljeäni. Tämä juttelee kumppaninsa kanssa. Suokukan vatsa näyttää isolta, pentujen syntymään ei taida olla enää kauan. Klaani hajaantuu ympäri aukiota. Verikynsi hyppää alas kiveltä ja menee juttelemaan Vadelmanenän kanssa. He varmasti keskustelevat matkasta Kuukivelle. Parantajanhan täytyy olla mukana, kun klaanipäällikkö saa yhdeksän henkeään.

Sitä ei tule tapahtumaan. Estän sen, vaikka minun pitäisi uhrata itseni.

"Tule", Mäntytuuli sanoo tullessaan luokseni. Hänen vihreissä silmissään on poissaoleva katse. Kunpa olisin ollut leirissä estämässä Verikynttä tappamasta Pääskytähteä. "Mennään nukkumaan. Tämä on ollut raskas päivä."

"Mene edeltä. Minun pitää vielä tehdä yksi juttu."

Kumppanini katsoo minua syvälle silmiin. Aavistaako hän minun salaavan jotakin?

"Selvä", hän naukuu lopulta. "Älä valvo liian myöhään."

Naaraan kadottua näkyvistä, alan etsimään Kettusielua. Hän ei ole voinut mennä pesään, sillä olisin kyllä huomannut sen, joten missä tämä voi olla?

Sitten huomaan hänet sisäänkäynnin lähellä. Onko veljeni lähdössä pois leiristä? Juoksen hänen peräänsä. Tarvitsen tämän apua pysäyttääkseni Verikynnen.

"Odota!" huudan, kun olemme jo aika kaukana leiristä. "Minulla on asiaa!"

Kettusielu pysähtyy ja kääntyy katsomaan minua. Hän näyttää järkyttyneeltä. Ei kai hän luule  minun sekaantuneen varapäällikön ja Salamaturkin juoneen? Ei. Hän olisi haukkunut minut jo pystyyn, jos epäilisi sellaista. Mistä on oikein kysymys?

"Tarvitsen apuasi", jatkan. "Auta minua pysäyttämään Verikynsi. Hän ei saa päästä Kuukivelle."

"M-minun pitää metsästää klaanille", Kettusielu sanoo. "Suokukka tarvitsee paljon tuoresaalista."

Näen kuitenkin veljeni katseesta, että tämä valehtelee. Hänellä ei ole aikomustakaan saalistaa. Aikoiko hän pysäyttää raidallisen naaraan yksin? Hän on hullu. Ei kukaan pysty siihen yksin, ei edes hän. Olisi pitänyt ottaa Mäntytuuli mukaan, hän olisi varmasti ollut valmis auttamaan minua. Voin vielä kääntyä takaisin ja hakea hänet.

Ei, en voi vaaraantaa hänen henkeään. En kestäisi, jos hänelle tapahtuisi jotain. Minun täytyy hoitaa tämä ilman häntä ja pakottaa Kettusielua ottamaan minut mukaansa. Hän ei saa kuolla.

"Ota minut mukaan", pyydän. "Yhdessä voimme päihittää varapäällikön."

Veljeni säpsähtää, mikä paljastaa hänet. Olin oikeassa, kolli todellakin aikoi hoidella Verikynnen yksin. En voi olla ihailematta hänen rohkeuttaa.

"Hyvä on", Kettusielu naukuu viimein. "Tehdään se yhdessä!"

Kosketan kuonollani hänen kuonoaan, osoittaakseni kiitollisuuteni. Yhdessä me pystymme tähän. Estämme varapäällikköä saamasta yhdeksää henkeään. Hän ei ansaitse olla Varjoklaanin päällikkö - ei nyt, eikä koskaan.