Syrjitty

Luku 18

"Ilveskynsi, olet tappanut päällikön, kumppanisi Mäntytuulen, Valkokukan, sekä isoisäsi Tomukarvan", Verikynsi naukuu Klaanikiveltä. "Sinua ei enää kaivata tänne. Ole hyvä ja lähde!"

"Ei, en minä-" Keskeytän lauseeni katseeni laskeutuessa etutassuihini. Ne ovat ihan veressä. Olenko minä oikeasti tappanut heidät? Ei, se ei voi olla totta, ei mitenkään. Verikynnen täytyy valehdella.

"Senkin saasta!" Suokukka sähisee veljeni viereltä. "Kuinka sinä saatoit tappaa emoni? Olet hirviö!"

"Häivy täältä!" Kettusielu huutaa. "Et ole enää veljeni!"

Vilkuilen ympärilleni. Missä Mäntytuuli on? Miksei hän puolusta minua? Sitten näen ruumiit, jotka lojuvat päällikön pesän edustalla. Mäntytuulen kurkku on kynsitty auki, samoin Valkokukan. Tapoinko minä todella heidät? Pääskytähti makaa verisenä Tomukarvan vieressä. Raapaisen itseäni, jotta heräisin tästä painajaisesta, mutta tämä ei ole unta vaan täyttä totta. Kurkkua kuristaa, pystyn tuskin hengittämään.

"Minä voin tappaa hänet", Salamaturkki toteaa. "Haluan kostaa emoni kuoleman."

"Ei, kyllä minä lähden!" huudan. "O-olen pahoillani!"

Juuri kun olen aikeissa lähteä juoksemaan, Verikynsi hyppää eteeni. Hänen silmänsä ovat täynnä vihaa.

"Et pääse täältä elävänä!" hän murisee. "Sano terveisiä siskollesi!" Naaraan kynnet uppoavat turkkiini.

Herään siihen, kun joku tökkii kylkeäni. Murahdan ja nousen istumaan. Mäntytuuli tuijottaa minua ihmeissään. Punastun. Toivottavasti en sanonut mitään ääneen. En halua huolestuttaa häntä enää yhtään enempää.

"Ilveskynsi, mikä sinua oikein vaivaa?" naaras kysyy. "Pyörit ja huusit unissasi."

"Ehkä hänen olisi pitänyt jäädä oppilaiden pesään", Salamaturkki naukuu. "Ei tuollaisesta säikystä karvapallosta ole soturiksi."

En ota kollin sanoja kuuleviin korviini, vaan tassuttelen ulos pesästä. Taivas on harmaa ja ilmassa tuoksuu sade. Onko myrsky tulossa? Hyvä, sitten minun ei tarvitsisi lähteä leiristä. Voisin vakoilla varapäällikköä ja tämän entistä oppilasta. Aika loppuu. Ennustus toteutuu kuun kuluttua. Mitä jos Tähtiklaani on erehtynyt? Miten muka kuolleet kissat voisivat tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu? En ymmärrä.

Lehtisydämen pennut juoksentelevat pentutarhan edustalla. Kadehdin heitä. He eivät vielä ymmärrä mistään mitään.

Muistan, kun tulin tänne. Olin peloissani, mutta samalla hyvin utelias. Sain melkein heti ystävän ja tapasin isoisäni. Nyt minusta tuntuu ettei klaanielämä ole minua varten - ei jos se on tällaista. En kutenkaan halua lähteä. Haluan olla Mäntytuulen kanssa, tapahtuu tulevaisuudesa mitä hyvänsä. Yhdessä olemme vahvempia.

Jyrinä katkaisee ajatukseni. Salamat halkovat tummaa taivasta. Etsin katseellani Verikynttä. Tämä kyyhöttää klaanikiven juuressa ja puhuu Suokukan kanssa. Suunnittelevatko he jotain? Yritän hiipiä lähemmäksi. Samassa joku hyökkää kimppuuni takaapäin.

"Tästä saat senkin hidas mäyrä!" Saarnipentu huutaa. "Häivy leiristämme!"

"Niin tai saat katua!" Hänen sisarensa Liljapentu jatkaa.

Kaadun kyljelleni maahan ja ulvon kivusta. Pennut kiljuvat riemusta ja näykkivät käpäliäni.

"Saarnipentu ja Liljapentu!" Lehtisydän huutaa. "Heti tänne!"

"Eikä, meillä on leikki kesken!" Saarnipentu huutaa takaisin.

Ravistelen pennut kimpustani. "Totelkaa emoanne", sanon. "Tällaisella säällä on vaarallista olla ulkona."

Pennut luovat toisiinsa nopean katseen, nyökkäävät ja juoksevat sitten emonsa luo pentutarhaan. Hyvä, en kestäisi jos heille tapahtuisi jotakin. Klaani tarvitsee kipeästi uusia oppilaita.

Juoksen hakemassa riistaa itselleni ja Mäntytuulelle. Kasassa ei ole muuta kuin yksi laiha hiiri ja orava. Saalistuspartio ei ilmeisesti ole vielä palannut. Toivottavasti he ehtivät leiriin ennen kuin alkaa sataa.

Menen takaisin sotureiden pesään. Annan Mäntytuulelle oravan.

"Pärjäätkö varmasti tuolla?" naaras kysyy. "Voimme ihan hyvin jakaa tämän."

"Pärjään, en ole mikään ahmatti."

Punaruskea naaras pyöräyttää silmiään ja haukkaa ison palan oravastaan. Ei kai hän käsittänyt minua äsken väärin?

"Anteeksi tai siis tarkoitan... En minä tarkoittanut.." Ilveskynsi, kokoa itsesi!

Mäntytuuli nostaa katseensa silmiini ja naurahtaa. "Hölmö, tiedän kyllä ettet tarkoittanut sitä niin."

Huokaisen helpotuksesta. Tietenkään hän ei ajatellut, että haukuin häntä ahmatiksi. Mikä typerys olenkaan. Salamaturkki murahtaa ja kävelee ulos pesästä. Virnistän. Hän on selvästi kateellinen.

Sade rummuttaa pesän lehtikattoa. Yksi pisara osuu kuonooni, saaden minut aivastamaan. Minun kai pitäisi seurata Salamaturkkia, mutta myrskyssä varjostaminen ei oikein nappaa.

"Arvatkaa mitä!" Kettusielu hihkaisee juostessaan sisään pesään. "Suokukka odottaa pentuja!"

Hienoa, lisää kissoja, joita pitää suojella. Onneksi siihen menee vielä aikaa ennen kuin pennut syntyvät. Olen iloinen veljeni puolesta, vaikka haluaisin niiden emon olevan joku muu kuin Suokukka.

"Onneksi olkoon!" Mäntytuuli naukuu innoissaan. "Minäkin haluan joskus pentuja." Naaras luo minuun vihjailevan silmäyksen.

Onko minusta isäksi? Pakenin emon luota. Jätin siskoni ja nyt hän on kuollut. Isä viihtyy mieluummin yksin kuin pentujensa kanssa, se tosin ei ole minun vikani.

"Niin, tuota..." soperran. "M-minun täytyy mennä, lupasin käydä Tomukarvan luona."

Juoksen ulos pesästä ja koko leiristä ja lähden seuraamaan Salamaturkin hajujälkeä. Se vie Nelipuulle päin. Onko hän mennyt tapaamaan sitä Tuuliklaanin naarasta? Mikä typerys! Eikö hän tajua jäävänsä siitä kiinni?

Sade piiskaa kasvojani, kiristäessä tahtiani. En anna heidän tavata ja suunnitella hyökkäystä. Klaani ei kaipaa uutta taistelua, ei nyt. Pääskytähti on huonossa kunnossa. Vadelmanenä pelkää, että hänen aikansa on tullut liittyä Tähtiklaaniin. En anna sen tapahtua, tarvitsemme häntä. Verikynsi ei saa nousta päälliköksi.

Pysähdyn kuullessani nau'untaa lähellä Nelipuuta. Piiloudun pensaikkoon, he eivät saa tietää minun olevan täällä.

"Et voi tehdä tätä", naaras naukuu. "Minä rakastan sinua."

"Voin, minä rakastan toista", Salamaturkki sanoo. "Hyvästi Kanervasydän."

"Ei, odota!"

Salamaturkki ei kuitenkaan kuuntele, vaan jatkaa matkaa. Kanervasydän murahtaa ja juoksee tiehensä. Mitä täällä oikein tapahtuu? Eikö heidän pitänyt olla kumppanit? Ketä Salamaturkki oikein rakastaa? Mäntytuulta? Kolli näytti surulliselta, kun hän lähti sotureiden pesästä. Joo, niin sen täytyy olla.

Jos hän kuvittelee varastavansa naaraan minulta, niin hän erehtyy pahemman kerran. En aio menettää häntä, en varsinkaan Salamaturkille. Kolli on oikea käärmeenmielinen hölmö.

"Sinun olisi kannattanut pysyä leirissä."

Käännyn ympäri. Vaaleanruskea soturi tuijottaa minua tiiviisti meripihkasilmillään.

"Miten niin?" kysyn. "Ai, nytkö sinä uhkaat tappaa minut jos kerron kenellekään sinun seikkailuistasi?"

"Ei, vaan leirissä tapahtuu tällä hetkellä kauheita asioita."