Be someone's Sunday morning, not Saturday night (in finnish)

Luku 33. It's too cold outside

Ed Sheeran - The A Team

Eemil:

Halusinko lähteä Lauran luota aamulla? En. Ajattelenko häntä koko ajan? Kyllä. Miksi mä edes lähdin?

Löydän itseni huolehtimassa Lauraa, vaikkei kukaan pääsisi satuttamaan sitä lukitun oven taakse. Se ei ollut vaikuttanut enää niin hauraalta aamulla, mutta silti en saanut sitä mielikuvaa päästäni pois. Laura oli ollut ihan rikki illalla, ja haluan sen takia tälläkin hetkellä olla sen luona.

En tiedä, miten päädyin lopulta kahvilaan tilaamaan kahta kupillista, vaikkei kumpikaan niistä ollut Lauralle. Kotona käynnin piti olla vain pikainen ja mun oli pitänyt palata suoraan takaisin Lauran luo. Koulu voisi odottaa vielä yhden päivän, mutta Laura ei. Mä uskon, että Laura tahtoo nähdä mut herätessään, enkä halua tuottaa pettymystä. Mä haluan olla sen tukena, sillä en usko sen huudelleen tapahtuneesta vielä kenellekään. Joten mä olen ainoa, joka pystyy lohduttamaan. Joten mitä helvettiä mä teen?

****

Kaikki oli alkanut siitä, kun mä olin suihkusta tullessani huomannut puhelimeni soivan. Soittaja ei ollut iloinen yllätys – tai yllätys ylipäätään – mutta olin silti kohteliaasti vastannut. Janikalta oli jäänyt jotain sen tavaroita tänne muutama viikko takaperin. Mä tiesin sen, mutta uskoin sen jättäneen ne tänne tarkoituksella, että sillä olis uskottava syy tulla toistekin.

Olin pakannut itselleni tavaroita muutamaksi päiväksi ja kerännyt kasaan myös Janikan tavarat. Vaikka mulla oli tulipalo kiire Lauran luokse, sain käännettyä autonratin vastakkaiseen suuntaan sen asunnosta. Aikaa oli kulunut enemmän kuin olisin halunnut, mutta omapa oli vikani, kun suostuin heittämään Janikan kotiin. Se oli suostutellut mut kipaisemaan kahvilan kautta, joten sieltä mä itseni löysin – liian monen mutkan kautta. Pyysin mielessäni anteeksi Lauralta sitä, että mulla kesti, mutta ainakin sain kerralla asiat päätökseen Janikan kanssa.

****

Juuri kun kaivan lompakkoa maksaakseni, kuulen tutun viestiäänen taskustani. Kaivan puhelimen taskustani, vaikka takanani on närkästynyt jono asiakkaita.

"Tuutko mun luo tänään?"

Viesti kuulostaa hieman epätoivoiselta, mutta samaan aikaan kutsuvalta. Vilkaisen vessoja kohti liikkuvaa brunettea ja maksan vain toisen kahveista. Lähden kahvilasta ilman höyryävää pahvimukia tai käsipuoleen takertuvaa tyttöä. Lauran viesti kertoo selvästi, että se odottaa mun tulevan heti. Se on selvästi odottanut kauan ennen kuin se on kehdannut laittaa viestiä ollenkaan, mutta tiedän yksinkertaisen kysymyksen pitävän sisällään muutakin.

Vartin päästä mä olen jo sen kadulla ja taskuparkkeerauksen jälkeen harpon tien yli kohti tuttua kerrostaloa. En kuitenkaan ehdi edes kääntyä rakennusten väliin kohti oikeaa rappua, kun kuulen tutun äänen takaani. Käännyn ympäri ja kohtaan Nooran, vieraan kundin käsipuolessa. Ne kävelee mun luo ja pysähtyy.

"Oot varmaan saanu Lauran kiinni, se ei vastaa mulle", Noora sanoo ja silmäilee mua tuttuun tapaansa. Se ei edelleenkään tykkää musta.

"Mä satuin vaan olee lähistöllä ja ajattelin tulla moikkaa", vastaan. Ei mun vastaus ole perjaatteessa vale, mutten myöskään paljasta, että Laura on kutsunut mut. Tiedän niiden nähneen mun tulleen autolla, joten kumpikaan ei näytä yllättyneeltä. Noora esittelee seuralaisensa Sakuksi, enkä mä ole yllättynyt tästä tiedosta.

"Epäilen onko se kotona ollenkaan, kun se ei vastaa puhelimeen", Noora vilkaisee mun ohi kohti Lauran asuntoa.

"Tai ehkä mä olin väärässä", se sanoo ja astuu mun ohi, päästäen samalla irti Sakusta.

"Miks sä et vastaa puhelimeen, nainen?!" käännyn ympäri ja katson, kun Noora kävelee lähemmäs ystäväänsä, joka on ilmeisesti astunut juuri ulos rapustaan. Laura näyttää säikähtäneeltä ja sen silmät tuntuu pullistuvan päästä entisestään, kun se huomaa ettei Noora ole yksin. Lauran katse harhaantuu kohti autotietä ja sitten se kävelee meidän luokse, näyttäen edelleen yllättyneeltä. Eikö se muka osannut odottaa, että mä tulisin näinkin nopeasti kun se itse sitä pyysi?

Mun katse harhautuu Lauran kasvoista sen vaatetukseen, joka on aivan liian kylmä tälle säälle. Tajuan sen pitävän mun paitaa päällä, enkä voi estää pientä hymyä kipuamasta mun huulille. Laura roikottaa muovipussia kädessään, näyttäen enemmän kuin vain hieman vaivaantuneelta.

//Yllätysluku jälleen Sarin nimipäivän kunniaksi :3 Äänestä ja kommentoi jos tykkäsit ~ demonipinja