Be someone's Sunday morning, not Saturday night (in finnish)

Luku 38. Asking for so much more

Ed Sheeran - Postcards

Eemil:

Lauran luona eläminen on helpottavaa. Ei ole tietynlaisia paineita niin kuin kotona. Kukaan ei ole hengittämässä niskaan ja saan vaan olla. Mun lukuloma alkaa viikon kuluttua, joten silloin tulen varmaan viettämään vielä enemmän aikaa Lauran luona. Se ei haittaa mua ollenkaan, eikä tunnu haittaavan Lauraakaan. Se tuntuu olevan koko ajan mussa kiinni. Jos ei olla toisiimme kietoutuneena sängyllä, se nojaa muhun sohvalla, halaa mua keittiössä, pitää kädestä tupakalla.

Välillä tulen miettineeksi, olenko mä sille pelkkää hupia. Seksiä ilman sitoutumista. Silti Laura antaa mun olla yötä, tehdä sille ruokaa, viettää sen kanssa aikaa vaatteet päällä. Silloin mä mietin, mitä me ollaan. Mitä "me" merkataan Lauran maailmassa?

****

Silloin tällöin se uppoutuu puhelimensa maailmaan, enkä voi olla miettimättä, kenelle se tekstailee. Asiakkaille, jotka maksavat sille? Vai kavereille? Viikon puhelimen kilisemisen jälkeen mä en pysty enää hillitsemään mustasukkaisuuttani. Olen utelias ja samaan aikaan katkera. Mä tahdon Lauran itselleni, mutta tahtooko se olla kenenkään oma?

"Kuka siellä oli?" uskaltaudun kysymään, kun Laura kävelee sängyltä mun luo keittiöön ja kietoo kätensä mun ympärille. Hämmennän pastaa kattilassa, ettei se jää pohjaan kiinni ja mietin milloin musta on tullut tällainen nynny. Milloin mä olen viimeksi heittänyt jotain rohkeaa läppää ja katsellut kuinka se kiemurtelee mun huvittuneen katseen alla.

"Ei kukaan", en ole yllättynyt Lauran vastauksesta, mutta silti se häiritsee. Sen kaksoiselämä on kuin tabu meille. Siitä ei puhuta, vaikka sen läsnäolon kumpikin tiedostaa välillä liiankin hyvin.

"Ei kukaan?" yritän saada ääneeni kepeyttä, vaikka samalla mieleni vaatii saada tietää. Näkeekö se edelleen asiakkaita? Sillähän on hyvin aikaa päivisin, kun mä olen koulussa. Ehkä se käy jossain, vaikka onkin aina kotona, kun mä palaan.

"Mmh", tummatukka mumisee mun niskaa vasten ja antaa koko kroppaa kihelmöivän suukon mun t-paidan kaula-aukosta. Laura kysyy, onko ruoka kohta valmista ja alkaa sitten kattaa pöytää, irrottautuen musta.

****

"Laura..?" mumisen puoliksi tyynyä vasten ja katselen mimmin silhuettia sängyssä. Ikkunasta ei tule melkein ollenkaan valoa, joten hädin tuskin erotan missä Laura makaa. Tosin tunnen toisen hengityksen tyynyllä lepäävää käsivarttani vasten. Olen juuri kysymässä, onko Laura edes hereillä, kun se jo vastaa. Mun nimi tulee hentona kuiskauksena sen huulilta.

"Mitä me ollaan?"

"Ihmisiä."

"Ei kun oikeesti, mä oon ollu täällä jo viikon."

"Entä sitten? Mä sanoin, että sä oot tervetullu tänne", huomaan, kuinka Laura nousee kyynärpäidensä varaan sanojensa jälkeen ja katselee mun kasvoja ylhäältä päin. En ole varma, näkeekö se mun kasvot tarkasti, sillä mä en erota sen kasvoista pimeyden takia melkein mitään.

"Toki sä voit mennä kotiinkin", Lauran sanat on yllättävän kylmät, enkä mä todellakaan odottanut tällaista käännettä keskustelulle.

"Emmä sitä tarkottanu, vaan mitä meidän välillä on. Mä viihdyn täällä, sä tykkäät siitä että mä oon täällä", kohotan käden sivelemään mimmin kylkeä ja tunnen sen vavahtavan mun liikkeen alla.

"Tarkottaako tää sitä, että sä haluat kutsua mua tyttöystäväks?"

"Tarkottaa."

// Torstai on täällä jälleen! Tänään alkaa koulu, apuaaa (toivokaa, etten kuole, jotta saatte jatkaa tän tarinan lukemista) Tsemiä myös kaikille koulun aloittaville!

ALSO: Lukuja tulee yhteensä 47! Enää yhdeksän jäljellä D: Luvassa on kuitenkin toinen osa!

Kommentoi ja äänestä, jos tykkäsit ~ demonipinja