Ed Sheeran - Homeless
Laura:
Aamuisin mä herään ilman Eemiliä. Mä en syö aamupalaa, kun kukaan ei enää tee sitä mulle. Mä vietän päiväni yksin ja käy iltaisin nukkumaan tyhjään sänkyyn. Arki tuntuu valuvan harmaaksi paskaksi, jota maa on täynnä lumien sulaessa. Helmikuu lähestyy loppuaan, mutta kevät on vielä kaukana. Pakkanen saa posket punertamaan ja sormet kohmeeseen. Kävelen kaulahuiviin kääriytyneenä kohti kahvilaa, sillä en selviä koululle asti ilman lämmintä kofeiinipitoista piristystä. Bussi on muutenkin mennyt vaihteeksi mun nenän edestä, joten mulla on hetki aikaa odotella seuraavaa ja hakea kahvi matkaan.
Kahvilassa ei ole onneksi jonoa, joten pääsen heti tilaamaan. Mä en millään tahtoisi mennä takaisin kylmään ulkoilmaan, joten lämmittelen hetken aikaa, vaikka kahvin olenkin jo saanut. Vilkaisen puhelimen kelloa ja jään katselemaan taustakuvaa, joka paistaa sovellusten pikakuvakkeiden takaa. Eemil. Kuljen kohti ovea ja kohotan katseeni elävään Eemiliin, joka tuijottaa mua takaisin. Meinaan pudottaa puhelimen ohi taskusta, kun tilanne tulee eteen niin yllättäen. Millon mä näin Eemiliä viimeksi? Onko siitä jo yli viikko? Kaksi? Kenties kolme? Päivät on sekoittuneet toisiinsa, joten vaikea sanoa.
Eemil tuntuu olevan yhtä hämmentynyt kohtaamisesta kuin mäkin, mutta se pääsee pian olostaan ohi ja sivuuttaa mut ovella. Tottakai mä käännyn ovella ympäri ja katson sen perään. Tottakai mä jään kahvilaan, vaikka tiedän, että viimeinen bussi, jolla ehdin aamuluennolle, menee ihan kohta pysäkin ohi. Seuraan katseellani Eemilin selkää. Se ei edes tervehtinyt mua, paineli vain ohi. Jokin puristaa mun rintaa ja puren hampaita yhteen. Mulla ei ole enää kylmä, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että mun hampaat kalisee.
Heti, kun Eemil on maksanut, mä hyökkään sen kimppuun. Tai no astun sen kävelyreitille, enkä päästä sitä ohitseni. Nuorukaisen katse seikkailee kaikkialla muualla kuin mussa.
"Moi", tervehdin hiljaa ja yritän saada luotua katsekontaktia.
"Mul on kiire", Eemil vastaa ja työntää kädellään mut syrjään, koittaen astua ulos kahvilasta. Mä nappaan sen talvitakin hihasta kiinni ja pyydän sitä odottamaan. Huokaisten Eemil paikoilleen, vilkaisten mua olkansa yli. On kuin kumpikin saisi sähköiskun katsekontaktista.
"Mitä kuuluu?" kysyn hiljaa ja näperrän Eemilin hihaa, ettei se vaan sais päähänsä lähteä kävelemään. Saan vastaukseksi pelkän olan kohautuksen. Sisälle pyrkivät asiakkaat näyttää meille nyrpeää naamaa, joten hiljaisuudessa siirrytään pihalle pienestä kahvilasta. Pidän edelleen Eemilistä kiinni, eikä se yritä kiskoa itseään irti mun otteesta.
"Mä kaipaan sua", totean hiljaa ja puren huultani. Totta kai mun piti töksäyttää jotain tyhmää, että Eemil varmasti lähtee lätkimään.
"Mä haluun että sä tuut takasin", kuiskaan, kun en saa Eemililtä minkäänlaista vastausta. "Tuu takas."
"Kuka se mies oli?" Eemilin sanat tulee yllätyksenä, enkä osaa vastata hetkeen.
"Eemil.." kuiskaan hiljaa.
"Kuka se oli?"
"Mitään ei tapahtunu.."
"En mä sitä kysynykään", Eemil sanoo tiukasti ja kääntää katseensa poispäin mun kasvoista.
"Mä päätin sen. Mä luulin että sä..", pala nousee mun kurkkuun, mitä pidemmälle pääsen mun sanoissa. "Mä luulin että me oltiin jotain enemmän."
// Kolme lukua jäljellä iik D: Kommentoi ja äänestä ~ demonipinja
VOCÊ ESTÁ LENDO
Be someone's Sunday morning, not Saturday night (in finnish)
RomanceENSIMMÄINEN KIRJA Eemilillä on kylmä sydän, rahaa ja tietynlainen maine. Laura myy itseään kaksoiselämän varjoisammalla puolella. Kun nämä kaksi asettaa törmäyskurssille, syntyy tunteistaan hämmentynyt Eemil ja rakkauden kerjäläinen nimeltä Laura. ...
