Be someone's Sunday morning, not Saturday night (in finnish)

Luku 39. Sells love to another man

Ed Sheeran - The A Team

Laura:

"Huomenta tyttöystävä."

Tunnen, kuinka hymy nousee mun kasvoille Eemilin ripotellessa suukkoja mun kaulalle ja rintakehälle.

"Huomenta poikaystävä."

"Mä keitin kahvia, tuonko mä sulle?" Eemil mumisee suukkojen välistä. Monelta se on oikein herännyt? Mä saan vaivoin silmät auki. Maanantai. Koulu. Aikainen aamu. Mikään niistä ei kuulosta hyvältä. Ehkä olisi pitänyt nukkua enemmän kuin muutama tunti. Raakun myöntävän vastauksen ja hautaudun syvemmälle peiton alle. Liian kirkasta, liian aikaista.

"Voitsä sammuttaa ton kattovalon?"

"Mut ulkona on vielä pimeetä, ei täällä sit nää mitään", kuulen Eemilin huvittuneen äänen kulkemassa huoneen poikki. Pian patja taas painuu alemmas.

"Nouse", käsky käy ja kömmin silmiä hieroen istumaan.

"Paljonko kello?" kysyn pökertyneenä samalla, kun otan kahvikupin vastaan.

"Puol seittemän, ajattelin käydä suihkussa ja tehä aamupalaa.. En tienny monelta halusit herätä", Eemil sanoo hieman pahoitellen.

"Joo.. Aamupalaa, tee mulleki", anelen kahvikuppini takaa ja saan vastaukseksi nyökkäyksen. Mun aamuluento alkaa vasta parin tunnin kuluttua, mutten sano siitä mitään Eemilille. Se katoaa suihkuun ja muutaman koomaisen sekunnin jälkeen mä kipuan sängystä sen perään.

****

Suihkun raikkaana mä tassuttelen aamutakki päällä ympäri kämppää ja kokoan tavaroita keittiönpöydän ääreen. Meikkipussi ja puhelin ikkunalaudalta, kahvikuppi yöpöydältä, postikasa eteisen lattialta. Istun katsomassa, kun Eemil kokkaa meille aamupalaa ja selailen muutaman päivän posteja.

Poliisilaitokselta tullut kirjekuori saa mun ihon nousemaan kananlihalle. Nousen pysty asentoon ja jäykkänä avaan kuoren. Jännittyneenä luen pienellä printatun tekstin. Lähestymiskielto on pistetty voimaan.

"Voi vittu", nostan käden suulleni ja tuijotan paperia.

"Mitä?" kuulen Eemilin ihmettelevän äänen. Se tulee seisomaan mun taakse ja selvästi lukee paperia mun olan yli kumartuneena, vaikka olenkin jo laskenut paperin kauemmas pöydälle. Huokaan syvään. En mä ollut mitään tällaista laittanut vireille.

"Vähänkö se päätös tuli nopeesti", Eemil laskee käden mun olkapäälle ja puristaa kevyesti, kuin tukea antaen. Mä olen ymmälläni, hämmentynyt toden teolla. Mä en juurikaan muista siitä, kun poliisit saapui paikalle tai siitä, missä vaiheessa Eemil oli tullut ja Roni lähtenyt. Enkä muista, että olisin pyytänyt Ronille lähestymiskieltoa.

"Miten tän voi kumota?"

"Häh?"

"Miten tän voi kumota? Säkö tän teit? Eiks tähän tartte kaikki mun tiedot ja mun suostumuksen?" nousen seisomaan ja käännyn kohtaamaan Eemilin. Olen vihainen ja ärtynyt. Ei tän näin pitänyt mennä. Roni oli vaan vähän kännissä, eikä mitään edes tapahtunut. Se itekin varmaan tajusi, mitä oli tehnyt.

"Mitä? Kuinka sä voit sanoa noin? Tottakai mä tein ton! Heti sen jälkeen, kun sä et suostunut kanteen nostoon!" Eemil vastaa napakalla äänellä.

"Ei oo sun tehtäväs tehä jotain tollasta mulle!" melkein huudan takaisin. Mua vituttaa katsoakin Eemiliä kasvoihin. En ole koskaan aiemmin ollut sille suoranaisesti vihainen, mutta nyt olen. Mikä oikeus sillä muka on sotkeutua mun elämään..

"Onpas, sun pitäis olla vaan kiitollinen, että se kusipää ei enää kuulu sun elämään", Eemilin väittäessä vastaan, mun pinna kiristyy. Jos se tahtoo leikkiä ylisuojelevaa poikaystävää, etsikööt jonkin muun. Käsken Eemilin painua helvettiin. Se on yllättynyt mun kiukunpuuskasta, eikä voi käsittää sitä. Mä en tahdo kuunnella, se ei tahdo tukkia turpaansa, joten meidän yhteinen aamiainen päättyy oven pamaukseen, joka hiljentää mun kämpän kokonaan. Seison raivon vallassa keittiössä, mutta samalla pieni osa mussa katuu tällaista riitaa. Alan heti miettiä, milloin Eemil tulee takaisin.

****

Luento on loppunut vartti sitten, ja seisoskelen muutaman korttelin päässä tupakalla. Ulkona on kylmä ja hengitys höyryää valkoisena savuna. Miinus-asteita on aivan liikaa ja toivon, että kevät saapuisi hieman nopeammin. Hytisten odottelen bussipysäkillä kyytiäni. En tiedä, miltä miehen auto näyttää, mutta eiköhän hänet ole helppo tunnistaa ikkunan läpi.

Ehdin hädin tuskin vilkaista kelloani jälleen kerran, kun valkoinen auto kurvaa pysäkille kulman takaa. Nousen kyytiin ja esittelen itseni.

"Olin kieltämättä yllättynyt, kun otit yhteyttä aamulla, Sara", mies mittailee mua katseellaan vaihdekepin yli ja lähtee sitten ajamaan. Olen itsekin yllättynyt, että olen autossa kyseisen henkilön kanssa, mutten sano mitään. Puhua ehtisi myöhemminkin.

//Meinasi tulla paniikki, mutta vielä on torstai 8) Tuplasti pidempi luku kuin yleensä, hupsista keikkaa. Kommentoi ja äänestä, jos tykkäsit! ~ demonipinja