Vastavirtaan

Kymmenen - Vesipisarat

Biisi: Find You, Nick Jonas

Lassi

Mä tuijotin niihin silmiin ikuisuudelta tuntuneen ajan, vaikka järki sanoi sen kestäneen korkeintaan pari sekuntia. En mä jaksanut peitellä yllättyneisyyttä mun kasvoiltani, kun käänsin mun katseeni hitaasti peilikuvasta sen haltijaan. Miika hymyili mulle hieman, ja istuutui mua vastapäätä.

Mä olin melkein tervehtimässä sitä, mutta sitten meidän veneeseen ahtautui vielä kaksi tyttöä. Ne näyttivät ottaneen jo parit rannassa, tai sitten ne olivat aina vähän sekaisin, yli-energisiä ja kovaäänisiä. Mä katsahdin - pikemminkin mulkaisin - tyttöjä ärtyneenä, koska ilman niiden sähläystä mä olisin hyvässä tapauksessa vaikka jutellut Miikalle jotain. Arttu ja Olli vilkaisivat niitä taas kiinnostuneina, ehkä mä sitten olin ainoa, joka ei nähnyt niissä mitään. Konsta astui pian veneeseen meidän kanssa, se katsoi kaikkien olevan kyydissä ja käynnisti moottorin. Arttu mun vieressä oli keskittynyt puhelimeensa Ollin jutellessa jotain Konstan kanssa. Mä istuin hiljaa, katsellen lainehtivaa vettä veneen kupeessa. Musta tuntui, että Miikan teki mieli sanoa jotain, mutta sitten se ei keksinytkään sanottavaa, tai viitsinyt jutella mulle muiden läsnäollessa. Mä kuulin kuinka ne tytöt saivat päähänsä laittaa kannettavasta JBL:n kaiuttimestaan musiikkia matkan ajaksi. Mä en kiinnittänyt biisiin aluksi mitään huomiota, mutta kun sanat tavoittivat mut kunnolla, mä mietin että mitä muita sattumia mä vielä kohtaisin. Voittaisinkohan mä lotossa, jos nyt osallistuisin?

"... But I never really know just where to find you

Where to find you
Where to find you
But I never really know just where to find you
Try, try, try, but I
Try, try, try, but I, but I
Try, try, try, but I
But I never really know just where to find you"

Mä olin kuullut sen biisin joskus ennenkin, vaikken mä kyseistä artistia sen aktiivisemmin kuunnellut. Toinen niistä tytöistä olisi halunnut skipata kappaleen, mutta toinen nappasi puhelimensa tämän ulottuvilta. Mä olin salaa samaa mieltä siitä, ettei tätä biisiä saanut skipata.

Arttu laski puhelimen kasvojensa edestä, ja tuntui huomaavan Miikan vasta nyt. Arttu oli meidän porukassa se, joka oli ensimmäisenä sanomassa oman mielipiteensä, ruokajonossa, sekä menossa ovesta sisään. Tuosta kuvailusta sai helposti sen mielikuvan, että Arttu oli joku pomotteleva kusipää. Ei se niin ollut, ja mulle oli valtaisa helpotus, että joku muu oli se, joka vastasi kaikkeen ensimmäisenä.

Arttu ja Miika silmäilivät toisiaan hetken, mutta kumpikaan ei sanonut mitään. Mä en tiedä olisiko mun pitänyt esitellä niitä toisilleen, mutta onneksi Konstan ilmoitus rikkoi hiljaisuuden: "Me ollaan ihan just perillä!"

Kaikki käänsivät katseensa saareen jota me oltiin lähestymässä. Saari ei ollut mikään pienen pieni läntti keskellä järveä, vaan metsää oli puiden lomasta pilkottavan mökin - ennemminkin huvilan - ympärillä runsaasti, sen jatkuen rantaviivaa pitkin. Mä painoin hajamielisesti mieleeni sileän, mutta erilaisten sammalten peittämän kallion, joka vilahti näkyvissä.

Mä astuin laiturille Ollin jälkeen. Ne kaksi tyttöä olivat tulossa mun jälkeen, niiden meno näytti huolestuttavalta muutenkin keikkuvassa veneessä.

"Mee vaan, mä katon..." Konsta mutisi huomatessaan mun huolestuneen silmäyksen tyttöihin. Mä nyökkäsin kiitollisena, en mä olisin halunnut jäädä vahtimaan hiprakassa hoipertelevaa sakkia jo heti alussa.

Melkein kaikki saapuneet olivat jo kerääntyneet huvilan tilavaan olohuoneeseen, ja kaiuttimista pauhasi jo joku biisi. Mä huomasin suurimman osan porukasta tuntevan toisensa, joten ainakaan tämä ilta ei olisi awkwardia small talk'ia siihen asti, että kaikki olisivat juoneet tarpeeksi vastatakseen että yksi plus yksi on viisi. Mun onnekseni mä en nähnyt Ronia missään. Mun harmikseni mä en nähnyt Miikaakaan missään. Mä en nähnyt myöskään Arttua ja Ollia, ja koska mä en halunnut jäädä yksin lähes vieraiden ihmisten keskelle, mä lähdin etsimään niitä.