Vastavirtaan

Yksitoista - Tuttuja

Miika

Se tuli lähemmäs. Mun hengitykseni kiihtyi, kun ne ruskeat silmät tutkailivat mun omiani ilkikurisina. Yhtäkkiä mut oli jo naulittu seinää vasten, ja mä tunsin sen kädet mun vartalollani.

Suljin silmäni meidän suudellessa. Ne huulet olivat pehmeämmät mitä mä olin kuvitellut, mutta ne kipinät ja ne tunteet meidän välillä olivat varmaan sata kertaa voimakkaammat, mitä mä olisin koskaan pystynyt edes uneksimaan.

Mä hengitin katkonnaisesti, mun sydämen lyöntitiheys oli noussut jäätävästi. Mä avasin mun silmät hitaasti. Ensin mä kohtasin ruskeat silmät, mutta sitten mä tajusin, että ne kädet mun niskassani olivat sirommat. Kasvojen piirteet olivat muuttuneet. Hahmo mun edessäni alkoi sumenemaan...

Mä olin herännyt sen unen jälkeen. Suurin syy oli varmaan ollut se, että mä olin tuntenut käsivarren kietoutuneen mun ympärilleni. Äskeinen uni oli ponnahtanut mun mieleeni välittömästi. Käsivarsi ei ollut ollut enää se sirompi ja hennompi, vaan se oli ollut se oikea.

Lassin kevyt hengitys oli tuntunut mun niskani tienoilla.

Ei mun mielessäni ollut edes käynyt ajatusta siitä, että mä olisin voinut siirtää varovasti sen käsivarren pois mun ympäriltäni. Sumeiden ajatuksieni keskellä mä olin ajatellut vain, että tässä on hyvä olla.

Viime yö oli kuitenkin jo historiaa. Aamulla me oltiin herätty ihan normaalisti, erillään toisistamme... Vaikka en mä ihan varma ollut, sillä Lassi oli herännyt ennen mua. Poika oli kuitenkin käyttäytynyt ihan normaalisti, joten jos Lassi tiesi tai muisti jotain, se peitti asian erinomaisesti tai sitä ei vain kiinnostanut. Mä muistutin itselleni, ettei muakaan pitäsi kiinnostaa. Mulla oli Nora.

Mun katseeni harhaili automaattisesti veneen vastakkaisella puolella olevaan henkilöön. Tummatukkainen poika istui yksin nahkatakki päällään veneen perällä, katsellen jonnekin mihin mä en nähnyt.

*

Rannassa porukka lähti ripeästi omiin suuntiinsa, eikä kukaan jäänyt sen kummemmin rupattelemaan vesisateeseen. Sää oli edelleen myrskyisä, vaikkei juuri nyt satanut vettä. Mä tunsin itseni jo läpimäräksi, mulla ei ollut kuin harmaa Tommy Hilfiger'sin huppari päälläni. Ihan reilusti revityt farkut eivät olleet omiaan tuomaan lämmintä ja mukavaa tunnetta mulle.

"Miika?"

Mä säpsähdin, kun mua pidempi, mutta silti nuorempi poika ilmestyi kävelemään mun vierelleni. Lassi oli pukeutunut bileisiin kokonaan mustaan, mutta ei se näyttänyt miltään viikatemieheltä, vaan ennemminkin se oli tosi kuuma. Nahkatakki antoi vähän kovan vaikutelman, mutta tuskin kukaan siitä oli yllättynyt. Mä kohotin kulmiani kysyvästi.

"Mä... Siis, sähän asut myös Kaislakortteella?" toinen kysyi, ruskeat silmät olivat hetken mun omissani.

"Joo, kui?" mä kysyin vähän hämilläni, vaikka mun muisti oli samalla sekunnin tuhannesosalla kaivanut syövereistään sen faktan, että Roni - ja näin ollen myös Lassi - asui Kaislakortteella. Miksi mä en ollut törmännyt siihen siellä...

"Roni lupautu hakemaan mut, et jos haluisit kyydin niin olisi tarjolla", ruskeatukkainen selvensi. "Tai siis, mä panin merkille että sulla ei ole kyytiä?"

"Joo, ei ole, kyytiä siis", mä naurahdin haraisten mun kostuneita hiuksia. Mä en tiedä miksi mä yritin olla normaalia itsevarmempi Lassin edessä, koska lopputulos ei ollut yhtään mun aikomukseni mukainen. Mä tunsin oloni vaan tyhmäksi, ja halusin vajota maan alle.

Lassi nyökkäsi, ei siihen tilanteeseen mitään sanoja välttämättä tarvittu. Mä lähdin seuraamaan sitä parin sekunnin viiveellä, olettaen että se johdattaisi meidät kyydin luo. En mä tässä sateessa kovin mielelläni olisi kotiin talsinut, vaikka vielä vastahakoisempi mä olisin ollut soittamaan kyytiä itselleni. Ehkä se oli joku täysi-ikäisyyden ylpeys. Äiti olisi kuitenkin tentannut koko matkan tyylillä mitä teit, missä olit, paljon joit ja monta panit paksuksi. Ei sillä että mä olisin koskaan saattanut yhtäkään muijaa raskaaksi. Kiusallinen ajomatka Jarin kyydissä oli poissuljettu jo ennen mahdollisuuden harkitsemista.