Momentum Vitae || Suomi - Finnish

Luku 5

Heräsin aamulla Carlyn herätyskellon soittoon. Oli outoa herätä muualta kuin omasta asunnosta. Koti oli kuitenkin aina koti. Katseemme kohtasivat Carlyn kanssa ja tuo hymyili minulle pienesti. Menimme aamupalalle hiljaisuuden vallitessa. En tiennyt mitä ottaa, olin niin juuttunut omiin tapoihini, etten osannut muuttaa niitä näin nopeasti.

***

"Laita vaikka tämä?" Carly roikotti edessäni lyhythihaista paitaa jossa oli varsin syvä kaula-aukko. "Enhän minä tuollaista voi päälleni laittaa." "Laita nyt edes minun mielekseni, ja nuo farkut vielä." Hän osoitti kulutettuja farkkuja, joissa oli polvien kohdalla reiät. Mulkaisin ystävääni ja nielin kohtaloni. Laitoin farkut jalkaani ja varsin tiukan paidan päälleni koittaen vetää kaula-aukkoa niin ylös kuin mahdollista. Eikö Carlylla tosiaankaan ollut vähemmän paljastavia vaatteita? Laitoin eteisessä jalkaani valkoiset ballerinat, jotka minulla olivat olleet jalassa koko edellisen päivän. Carlyn äiti vei meidät koululle, ja toivoin etteivät kaikki tienneet tapahtumasta. Olin koittanut peittää palovammojani parhaani mukaan, mutta en silti ollut saanut niitä tarpeeksi hyvin kadoksiin.

Ensimmäinen tunti oli minulle kuin kidutusta, jos kukaan ei ennen tunnin alkua ollut tiennyt palosta, nyt tietäisi ainakin osa sen kurssin oppilaista. "Neiti Reed." "Niin?" "Missä kirjanne ja muistiinpanovälineenne ovat." "Unohdin ne kotiin." Koitin keksiä jonkun valheen etten joutuisi paljastamaan tapahtunutta. "Olette hyvin huono valehtelija. Miksi teillä ei ole kirjoja mukana?" Tunsin kyyneleiden pyrkivän silmiin. Carly katsoi sivusta ja näin hänen ilmeestään että hänellä oli vaikeuksia pitää suutaan kiinni. "Ne paloivat." En maininnut talon palamisesta mitään. "Etkö löytänyt parempaa sytykettä?" Mikä piinaa oppilasta tunti tämä oikein oli? En onnekseni kuitenkaan ollut ensimmäinen joka oli joutunut opettajan tiukan kyselyn alaiseksi. "Ethelin talo paloi! Lopeta nyt hänen kiusaamisensa!" Katsoin Carlya järkyttyneenä, hän oli paljastanut asian yhdessä lauseessa, vaikka kuinka olin yrittänyt kiertää asiaa. "Olen pahoillani." Se oli viimeinen asia mitä opettaja oli minulle tunnin aikana tuumannut.

Tunnin jälkeen opettaja oli vielä käskenyt minua jäämään hänen kanssaan keskustelemaan. "Olen pahoillani käytöksestäni. Voitte lainata minulta ylimääräiseksi jäänyttä kirjaa." "Kiitos." En osannut sanoa muutakaan, olin niin loukkaantunut hänen painostavasta tunninaloituksesta. Kuinka naurettavan huonoa tuuria pitää olla, että jää kodittomaksi tulipalon takia. En voinut ymmärtää sitä vielä itsekään. Otin opettajan tarjoaman kirjan ja lähdin pian huoneesta. Ehkä hän kertoisi muille opettajille tilanteestani, jotten joutuisi enää kärsimään vastaavanlaisesta nöyryytyksestä.

***

"Ethel, mitä kuuluu?" Nicholas kysyi ja hymyili minulle. "Ihan hyvää. Ajattelin että voisitko tänään neuvoa minua kieliopissa? Joku toinen päiväkin tietysti käy, jos sinulla on menoa." "Tietenkin autan sinua tänään. Mitä nopeammin pääset kärryille, sitä parempi. Nähdään vaikka ulkona, siellä näyttää olevan hieno ilma." "Selvä." Hymyilin Nicholakselle, hän sai oloni jostain syystä niin paljon paremmaksi. Lähdin kävelemään Carlya kohti. "Yksi juttu vielä", kuulin Nicholaksen sanovan. Käännyin häntä päin ja katsoin kun tuo kaivoi koululaukustaan kirjan ja ojensi sitä minulle. "Eihän opiskelusta tule mitään ilman kirjaa." "Enhän minä... Kiitos." Meinasin ensin väittää hänelle vastaan, mutta tarvitsin kirjaa tällä hetkellä, enkä voinut kieltäytyä. Oli todella ystävällistä ostaa minulle uusi kirja. Sujautin kirjan reppuuni ja saavuin Carlyn luokse.

"Olet kuin toinen ihminen." Carlyn toteamus sai minut miettimään mitä hän mahtoi tarkoittaa. "Kuinka niin?" "Hymyilet hänen seurassaan minun lisäkseni. Mitä hän oikein tekee sinulle?" "Onko iloisuus kielletty? On mukavaa voida olla iloinen edes jonkun seurassa." Hymy pyrki väkisinkin huulilleni. En voinut murehtia palanutta asuntoani, tai en koskaan pääsisi jaloilleni.