Momentum Vitae || Suomi - Finnish

Luku 20

Heippa sulle, ja kiva kun tulit tänne! Ihanaa huomata kuinka moni on tykännyt Ethelin ja Nicholaksen tarinasta. Kommentit ja tykkäykset on piristäneet aina mun päivää, ja antaneet mulle inspiraatiota, jotta saisin uutta kirjoitettavaa. Ideoita mulla riittäisi, mutta pitäisi vain jaksaa keskittyä johonkin tiettyyn ideaan ja toivoa, että siitä tulisi vähintään yhtä hyvä kuin tästä tarinasta, ellei parempikin. Kiitos siis sulle joka sielä luet tällä hetkellä tätä mun tarinaa, se merkitsee mulle paljon!

***

"Nicholas", mumisin puoliksi unissani ja tavoittelin tuota itseäni vasten. Peittoni oli kadonnut jonnekin. Jouduin avaamaan silmäni nähdäkseni ympärilleni. Huoneessa oli vielä hämärää, mutta verhon läpi tulevasta valosta päättelin auringon olevan nousemassa. Painoin huuleni Nicholaksen selkää vasten. Hän oli ihanan lämmin aina. "Ethel, sinun pitäisi nukkua", Nicholas vastasi. "Peittoni on kadonnut. Epäilin että olet varastanut sen. Minua paleltaa. Hyvä sinun on, kun olet aina noin lämmin." "Sittenhän sinulle pitää saada peitto", Nicholas mumisi nousten istumaan ja venytellen käsiään. "Voihan sitä lämpöä saada muullakin tavalla", vastasin virnistäen. Nicholas nauroi ja kallisti päätään suuntaani. "Vai olet sinä sellaisella tuulella heti aamusta." Nicholas kietoi kädet ympärilleni ja tuli hajareisin päälleni. "En minä ole niin sanonut", puolustauduin nauraen. "Ole nyt hiljaa, jotta voin suudella sinua", Nicholas sanoi hiljentäen minut ja suuteli minua.

***

"Odotan jo koulujen alkua. Olemme olleet kesälomalla niin kauan. Kaipaan jo Carlya. En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun pääsin sairaalasta." Istuin Nicholaksen kanssa syömässä aamupalaa. Olimme nousseet aiemmin kuin yleensä, mutta en ollut enää saanut unta kun tiesin että tänään on asuntonäyttöjä. "Voithan sinä mennä tänään Carlyn luo. Voin viedä sinut hänen luokseen kun olemme kiertäneet kaikki asunnot läpi. Voisin itsekin käydä pitkästä aikaa kavereitteni luona." "Oikeasti?" kysyin yllättyneenä. Olisi ihanaa, jos Nicholas vihdoinkin viettäisi aikaa ystäviensä kanssa. Pelkäsin meistä tulevan aivan hulluja näiden seinien sisällä. Vietimme liikaa aikaa kahdestaan, tekisi hyvää nähdä muitakin. En muutenkaan ollut täysin varma siitä, oliko Nicholas toipunut siitä, että olin kieltäytynyt hänen kosinnastaan vaikka olimmekin menneet kihloihin. Välillä ajatuskin kihlauksesta ahdisti minua. Täyttäisin elokuussa yhdeksäntoista, johon olisi alle kuukausi. En tiennyt oliko ollut hyvä idea mennä näin aikaisin kihloihin, mutta tämä olisi kuitenkin ollut välttämätöntä jos eläisin Nicholaksen kanssa. En ollut tyttö joka tarvitsi jatkuvasti ruusuja ollakseen onnellinen. Halusin vain pitää mieheni vierelläni.

"Mitä mietit?" Nicholas kysyi. "Näytät taas niin tuumivalle", hän jatkoi. "Kihlaustamme", totesin vakavana. "Mitä siitä?" "Mietin vain oliko se kiirehdittyä." Nicholas nousi ylös ja tuli luokseni kietoen kätensä ympärilleni. "Jos se häiritsee sinua, voimme unohtaa sen. Sinähän sitä ehdotit. Mutta voimme laittaa sormukset odottamaan. En halua pakottaa sinua mihinkään. Haluan että sanot jos jokin häiritsee, muuten emme voi tehdä mitään asian eteen", Nicholas selitti ja sai minulle paremman olon. Tartuin kädessäni olevaan sormukseen ja annoin sen Nicholakselle. "Mietitään asiaa uudelleen sitten kun olen vanhempi. Kiitos Nick", sanoin ja halasin Nicholasta.

***

"Eikö tämä olisi meille juuri sopiva?" Nicholas kysyi. "Täällä olisi hyvä keittiö, tosin tapetit pitäisi vaihtaa, ne alkavat olla jo aika kuluneet. Makuuhuoneeseen mahtuisi meille molemmille hyvin tilaa ja vaatteet. Olohuonekin on tarpeeksi suuri, voisimme kutsua ystäviä kylään. Mitäs sanoisit?" Nicholaksella oli hyvät perustelut, mutta tämä ei tuntunut oikealta kodilta minulle. Tässä oli jotakin liian tuttua, ja tajusin sen olevan varmasti sitä, että palanut asuntoni oli muistuttanut pitkälle tätä taloa. Pudistin lopulta päätäni. "Tämä muistuttaa liikaa entistä asuntoani", vastasin lopulta. "Ymmärrän, etsitään jokin toisenlainen talo. Tämä ei ole meille." Nicholas piti pitkän tauon ennen kuin katsoi minuun. "Tiedätkö, katsoin yhtä taloa, mutta se on niin kallis ettemme pystyisi jakamaan kuluja tasan. Saan yhtiöltä jo nyt palkkaa, sillä olen auttanut siellä niin paljon, joten vuokra ei olisi minulle ongelma. Ongelma on se, että sinä et halua asua minun varassa. Tai, ei se ole ongelma, mutta..." Minun oli lopulta pakko keskeyttää Nicholaksen selitys. "Se on ihan okei, käydään katsomassa taloa ja mietitään sitten tuollaisia asioita. Ei sitä tiedä kuinka menestyneeksi minäkin vielä tulen ja tienaan paremmin kuin sinä!" "Älä yritäkään. Pitäisikö minun taas muistuttaa tuosta suuren suusi käytöstä." En voinut kuin nauraa Nicholaksen uhkailulle. "Jatketaan seuraavaan näyttöön", totesin lopulta kun nauruni hellitti.