Momentum Vitae || Suomi - Finnish

Luku 17

Tässä olisi taas uutta lukua luettavaksi! Toivottavasti pidät siitä (: Muista painaa tähteä tai jättää kommentti, se merkkaisi minulle todella paljon! Antoisaa lukuhetkeä ~

***

Tunsin pehmeät huulet poskellani ja pian käsi silitti päätäni. Huokaisin hymyillen ja raotin silmiäni. Nicholas katsoi minua ja hänen hymynsä oli pakahduttaa minut onnesta. "Tänään lähdetään Suomeen, rakas", hän kuiskasi ja kietoi kätensä ympärilleni. "Olen odottanut tätä hetkeä niin kauan. Pääsen vihdoin näyttämään sinulle oman perheeni. Sitä paitsi, et tiedä lähellekään kaikkea minusta", vastasin hykerrellen ja painauduin omaa kultaani vasten. Olimme olleet viimepäivät kuin vastarakastuneita. Nicholas oli ollut niin huolissaan, ja minustakin tuntui sille että olisin ollut hänestä ikuisuuden erossa. Ehkä meistä olisi pitänyt olla huolissaan, mutta tällaisia me olimme. Emme olleet olleet hetkeäkään erossa sen jälkeen, kun olimme tulleet sairaalasta. "En päästä sinua enää ikinä pois luotani. Olet kärsinyt liikaa pienen elämäsi aikana. Minun tehtäväni on tasoittaa tietä ja tehdä elämäsi helpoksi." Nicholas sai asiat kuulostamaan niin helpoilta. "Ei se niin ole. Sille on varmasti jokin syy, että jäin kodittomaksi ja asiat menivät niin kuin menivät. Eikä sinun tarvitse kantaa minusta huolta, olet tehnyt eteeni jo riittävästi", vastasin ja hykertelin kun Nicholas painoi suudelmia käsivarsiani pitkin. "Rakastan sinua aivan valtavasti. Tiedän että tämä kuulostaa hullulle ja tiedän senkin, etteivät pojat saisi kertoa tunteistaan, mutta niin se vain on. Näiden kuukausien aikana olen oppinut rakastamaan sinua enemmän kuin koskaan olen rakastanut mitään. Ennen vain vihasin maailmaa, mutta sinä teit siitä paremman paikan. Kiitos siitä." "Kuulostat aivan siltä, kun lausuisit vihkivalaa", totesin nauraen. "Ehkä vielä jonain päivänä saan tehdä niin", Nicholas vastasi ennen kuin hukutti minut uusiin suudelmiin.

***

"Turvavyövalo on sytytetty. Aloitamme laskeutumisen. Olkaa hyvät ja palatkaa paikoillenne. Säkerhetsbälts ljus..." Tartuin turvavyöhöni ja laitoin sen kiinni. Olimme matkanneet jo tuskastuttavat 17 tuntia. Jalkani olivat puutuneet ja niskat olivat jumissa. Nicholas oli toiminut tyynynä suuren osan lennosta. Tunsin sisälläni pientä jännitystä. Andrea ja Henry olivat minulle läheiset, mutta kuinka kävisi Nicholakselle ja minun vanhemmilleni? Toivottavasti he tulisivat edes toimeen. En itsekään ollut kaikkein läheisin heidän kanssaan, mutta välitin silti heistä. Toivoin vain kaiken menevän hyvin. Nicholas tarttui kädestäni kiinni ja puristi sitä hellästi. "Hyvin se menee, älä turhaan jännitä", hän koitti rohkaista minua. "Siitä on aikaa kun olemme viimeksi nähneet. Ja nyt minulla on mukana sinut. Pelkään vain, että he sanovat tämän kariutuvan siihen, että olemme niin nuoria." "He eivät voi tietää, mitä suhteellemme tapahtuu. Sitä paitsi olemme muuttamassa omaan asuntoon ja olemme muutenkin asuneet saman katon alla jo yli kuukauden. Kyllä me olisimme jo eronneet, jos aikoisimme erota", Nicholas sanoi ja siirsi hiukseni korvan taakse. "Toivottavasti olet oikeassa", vastasin ja mietin kaikkea tapahtunutta. Harvat asuvat yhdessä suhteen alkuajoista lähtien. Ehkä meillä tosiaan olisi mahdollisuus onnistua, vaikka tämä ei ollutkaan vielä kestänyt kauaa. Meillä olisi mahdollisuus onnistua kerralla. En tiennyt oliko Nicholaksella ollut aiempia suhteita, mutta minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta. Olin usein miettinyt sitä, kuinka haluaisin oman suhteeni olevan joskus kuin joutsenella. Kun ne löytävät sopivan parin, ne pysyvät ikuisesti yhdessä ja saavat joskus poikasia. Niissä linnuissa oli jotain kaunista.

Matka vanhempieni luo tuntui olevan tuskastuttavan pitkä. Olin hermona koko junamatkan ajan. Kun saavuimme asemalle äiti ja isä olivat vastassa. He halasivat minua tiukasti ja Nicholas kätteli heitä virallisen oloisesti. Hän siirsi kätensä lantiolleni omistavin elkein, mutta se tuntui minusta hyvälle. Äiti ja isä näyttivät pitävän Nicholaksesta joka oli minulle helpotus. Ajomatkalla heille he kyselivät Nicholakselta niin paljon kysymyksiä, että jouduin toppuuttelemaan heitä. Nicholas väitti että se ei haitannut häntä, mutten halunnut hänen saavan huonoa kuvaa vanhemmistani. Pääsimme lopulta vanhempieni talolle. Kello oli jo paljon, sekä olimme väsyneitä lennon jäljiltä. Söimme iltapalan nopeasti ennen kuin menimme nukkumaan. Juttelimme sängyssä päivän kulusta ja koitin varovasti kysyä mielipidettä vanhemmistani. "He olivat oikein mukavia, he olivat hieman, hieman rempseämpiä kuin omat vanhempani, mutta se oli ihan mukavaa vaihtelua." "Sano sitten jos he käyvät ärsyttämään liikaa. He ovat vain kauhean kiinnostuneita sinusta. Eivät kai uskoneet että tulisin ikinä seurustelemaan." "Olisi väärin jos noin kaunis tyttö ei seurustelisi", Nicholas sanoi nauraen. "Sinäkin saattaisit olla Jessyn kanssa yhdessä ja minä vain opiskelisin pienessä asunnossani", vastasin ja tökkäsin Nicholasta kylkeen. "Olisin eronnut hänestä heti kun tietäisin olemassaolostasi. Mutta siihen ei kuitenkaan ole ollut tarvetta. Muistathan kuitenkin, että tämä on nyt loma, emmekä puhu tyhmistä ystävistä", Nicholas sanoi ja katsoi minuna tiukasti silmiin. "Jessy ei ole mikään ystävä. Ja Carly on poikkeus, mutta hän ei ole tyhmä. Hieman omanlainen vain", koitin puolustautua.