Momentum Vitae || Suomi - Finnish

Luku 8

Kiitos kaikille jotka ovat tarinaani lukeneet! Muistakaahan äänestää, eli painaa tähti luvulle ja mahdollisesti kommentoida jos haluatte jotakin tarinaan liittyvää tai muuten jotakin kommentoida, niin tiedän että tarina teitä kiinnostaa! (:

***

Nicholas laittoi kätensä polveni päälle ja silitteli jalkaani koittaen kai rauhoittaa oloani. "Mitä sinun ja Jessyn välillä siis on?" En saanut poistettua kysymyksessäni ollutta ärsyyntymystä vaikka kuinka olisin halunnut. Minulla ei ollut mitään syytä olla mustasukkainen. "Hän on ollut kiinnostunut minusta jo pidemmän aikaa, mutta minulla ei ole koskaan ollut kiinnostusta häneen. Hän ei vain ole tyyppiäni, hän on kyllä ihan mukava ystävänä. En kai ole sanonut hänelle tarpeeksi selkeästi etten ole kiinnostunut hänestä. Täytyy puhua hänen kanssaan, en voi sietää sitä että hän satutti sinua." Nicholaksen kädet puristuivat ratin ympärille. "Olen ihan kunnossa. Mutta hän kyllä vaikutti todella vihaiselle, olen kai jonkinlainen uhka", mumisin ja siirsin katseeni Nicholakseen. "Jessy on ainoa jolla näkyy olevan ongelma asian suhteen. En ymmärrä mikä hänelle on siinä niin vaikeaa. Jos hän vielä kerrankin satuttaa sinua niin hän ei enää kuulu kaveriporukkaamme." En osannut vastata hänelle mitään. Saavuimme heidän talonsa pihaan ja Nicholas lupasi kantaa tavarani sisään.

Kävelin hänen perässä vierashuoneeseen. "Nukun täällä?" kysyin kuin varmistaakseni itsestään selvän asian. Nicholas laski tavarani sängylle ja kääntyi minuun päin. "Voit nukkua huoneessani jos se oloasi helpottaa. Äitini ei ilahtuisi, mutta saat hiipiä luokseni kun haluat." Hymy nousi huulilleni ja painauduin Nicholasta vasten. "Tai sitten sinä saat tulla tänne nukkumaan?" Katsoin Nicholasta silmiin ja mietin kuinka tuon keho oli ollut lämmin kun olin palellut. "Ehkä", hän sanoi ja veti minut sängylle syliinsä istumaan. Hän silitti hiuksiani ja minun oli pakko vain hymyillä. "Meidän pitäisi tehdä läksyt", sanoin koittaen palautua todellisuuteen meidän hetkellisestä kuplastamme. En saanut selvää tunteistani, mutta tunsin ne vahvasti Nicholaksen seurassa. Hän sai minut eloon kaiken sen tapahtuneen jälkeen. "Ei kukaan huomaa jos ne jättää tekemättä", Nicholas sanoi välinpitämättömänä. "Koittaako Nicholas Hewitt luistaa läksyjen teosta?" Nauroin epäuskoisena ja katsoin häntä pudistellen päätäni. Nicholas kävi makaamaan ja liu'uin tuon päälle ja otin käsilläni tukea sängystä tuon kehon vierestä. Hiukseni lähtivät valumaan painovoiman mukana alaspäin ja putosivat Nicholaksen kasvoille. Tuo puhalsi ilmaa hiuksiini saaden ne lepattamaan hetkellisesti ilmassa. Kävin tuon viereen makaamaan ja pian tuo oli päälläni niin kuin minä äsken olin hänen päällään. Hän painoi suukon poskelleni, hän vältteli jatkuvasti huuliani, ehkä se oli kuitenkin hyvä juttu. Halusin edetä rauhallisesti, sillä halusin saada selvää suhteestamme.

Ovelta kuului koputus ja Nicholaksen äiti astui sisään. Nicholas nousi päältäni nopeasti pois ja rukoilin että hänen äitinsä ei luullut mitään sellaista mitä ei olisi tapahtunut. Hän tuijotti meitä silmät suurina. Poskeni olivat lehahtaneet punaisiksi yllättävästä tilanteesta, vaikka emmehän olleet edes jääneet kiinni mistään sopimattomasta. "Tulkaa syömään, ruoka on valmista", Andrea sanoi ja lähti sen jälkeen pois huoneesta järkyttyneen näköisenä. Nicholas auttoi minut ylös sängyltä ja naurahti pienesti. "Äitisi taisi järkyttyä. En tiedä mitä hän luuli että tekisimme." Hermostus kuului äänestäni ja lähdin huoneen ovelle. "Hän luulee aina tietävänsä asioiden kannan, ei kannata huolestua hänestä." "Hän ei vaikuttanut innokkaalle muuttoni suhteen. Hän ei tainnut ilahtua suhteestamme." "En välitä äitini mielipiteestä, mennään nyt vain syömään." Nicholas vaikutti uhmakkaalle, mutta jollain kierolla tavalla pidin siitä.

Päästyämme ruokapöytään istuin alas ja Nicholas tuli viereeni. Pöytäliinassa oli pianon koskettimia, joka toi taas mieleeni harrastukseni. En ollut koskenut pianoon palon jälkeen, sillä kukaan ei omistanut pianoa. Huomaamattani käteni hakeutui sivelemään koskettimen kuvia. "Soitatko pianoa?" Henryn yllättävä kysymys havahdutti minut mietteistäni. Nyökkäsin vaimeasti. "Tai itseasiassa soitin. Vanha pianoni paloi enkä ole päässyt soittamaan sen jälkeen." "Eräs ystäväni omistaa studion, voisin kysyä josko pääsisit sinne soittamaan." "Oikeasti? Se olisi mahtavaa, kiitos!" Tunsin kuinka into vyöryi lävitseni enkä olisi malttanut pitää sormiani enää erossa koskettimilta. Laskin käteni kuitenkin syliini ja katsoin kuinka Andrea istui minua vastapäätä. Otin ruokaa viimeisenä lautaselleni. Riisiä ja kanaa. Laitoin muutaman salaatinlehden ja tomaatinpalan lautasen reunaan ja odotin että kaikki olisivat valmiita. "Nicholas." Andrean äänensävy pelotti minua. "Niin äiti?" "Sinun pitäisi pitää huolta itsestäsi eikä antaa periksi likaisille houkutuksille." Hän katsoi minua tuimasti. Hänen äitinsä oli vaikuttanut ensimmäisellä tapaamisella ystävälliselle, mutta nyt hän tuntui vihaavan minua. "Emme ole tehneet mitään sopimatonta, emmekä aio." Minun oli aivan pakko puuttua keskusteluun. "Älä sinä nuori neiti yhtään puutu tähän asiaan. Olen koittanut kasvattaa Nickiä parhaani mukaan jotta hän valitsisi järkevän naisen, mutta hän valitsikin sinut. Olisit kelvannut ystävänä, mutta tämä on aivan liikaa." Haukoin henkeä koittaen selvitä hänen sanoistaan. "Minun kehonihan siinä on kyseessä, se tuskin sinua kauheasti kiinnostaa. Mutta kiitos kun arvostelet muita, et todellakaan ole yhtään sen parempi. Koitat tukahduttaa poikasi, hän on kaksikymmentä, kai hänellä on jokin vapaus valita", selitin turhautuneena. "Ulos! Ulos talostani! Minä en kuuntele tuollaista..." Lähdin kesken hänen lauseensa kohti eteistä napaten kenkäni ja takkini. Laitoin ne kainalooni ja lähdin tuohtuneena kävelemään kauas pois talosta. Hyvin alkoi tämäkin. "Eth! Pysähdy, ole kiltti." Pysähdyin ja käännyin Nicholasta päin. "Äitisi vihaa minua ja pitää minua likaisena houkutuksena. En todellakaan voi jäädä tuonne. Luulin että tämä olisi hyvä idea, mutta hän ei todellakaan pidä minusta." Silmäni täyttyivät kyynelistä.