Momentum Vitae || Suomi - Finnish

Luku 21

Heippa taas sulle! Nyt aletaan mennä loppusuoralla, sillä kaksi lukua enää tämän jälkeen tulossa, ja tämä tarina saa sen jälkeen päätöksensä! Olisi mahtavaa kuulla ajatuksiasi, ja tietysti jos painat tähdestä, kertoo se minulle, että olet pitänyt luvusta, ja päiväni paranee. Mahtavaa kun olet lukenut tarinaa näin pitkälle (:

***

"Muista käydä lääkärissä vielä varmistamassa asia. Varaa aika ja puhu asiat läpi lääkärin kanssa. Raskaustestiin ei voi luottaa varmasti", Carly selitti kun olin lähdössä pois. "Mitä minä sanon Nicholakselle kun menen lääkäriin? En haluaisi valehdella hänelle, mutta hän ei saa tietää asiasta." "Keksit jonkun tekosyyn päästä lääkäriin. Sairaalahan ei ole kaukana heidän asunnostaan. Käyt siellä kun tilanne on sopiva. Älä kuitenkaan odota liian kauan." "Pitää katsoa mitä keksin. Kiitos kuitenkin Carly. En tiedä mitä tekisin ilman sinua. Soitan sinulle sitten kun tiedän enemmän asiasta", mumisin ja halasin häntä tiukasti, kuin nämä olisivat viimeiset hyvästit. "Nähdään, Eth", hän vastasi ja heilautti kättään autossa istuvalle Nicholakselle tervehdykseksi.

Laitoin turvavyön kiinni ja vilkaisin Nicholasta. Hän ei pystyisi arvaamaan mitään vain katsomalla minua. Vain minä itse pystyisin paljastamaan salaisuuteni, enkä aikonut tehdä sitä. "Mitä teitte Carlyn kanssa?" "Juttelimme ja katsoimme elokuvaa sekä söimme pizzaa. Entä sinä?" "Kuulostaa kivalle, pelasimme videopelejä", Nicholas vastasi. "Eikö muuta?" kysyin olettaen että siellä olisi ollut tarjolla edes alkoholia, vaikkakin Nicholas ei juonut. "Pitäisikö olla jotakin muuta? Pelasimme yhdessä, siinä se. Ei meitä ollut kuin seitsemän." "Sinä vietät aikaasi useamman ihmisen kanssa kuin mitä minulla on edes ystäviä", vastasin nauraen. "Olet niin suosittu verrattuna minuun", jatkoin. "Se on vain kohtalo. Jostain tulee ryhmän johtaja, jotkut ovat ujompia", Nicholas selitti. "Minä en ole ujo! Turha väittää niin. Jos olisin halunnut tulla juttelemaan kanssasi jo aiemmin, olisin tehnyt sen", vastasin. "Niin varmasti." "Älä kiusaa minua! En ollut edes kiinnostunut sinusta." "Haluaisin uskoa tuon, mutten voi", Nicholas vastasi nauraen. Avasin turvavyöni ja tuijotin Nicholasta tiukasti silmiin. "Turvavyö kiinni." "En muuten laita, ennen kuin perut sanasi." Nicholas tuhahti ja puristi rattia käsillään. "Minä vain vitsailin. Voin myöntää sen, että minä tein aloitteen, jos se oloasi helpottaa. Laita nyt se turvavyö kiinni." "En." "No mitä muuta minun pitää sanoa?" "Mietippä sitä", vastasin. Nicholas oli hetken hiljaa. "Anteeksi Eth, jos pahoitin mielesi sanomalla että jotkut ovat ujoja." "Vihjasit sillä minuun", vastasin ja mulkaisin miestäni joka ajoi juuri kaupan pihaan. "Ehkä vähän. Olen pahoillani. No, nyt voisit laittaa turvavyön kiinni niin jatkamme matkaa." "Minä osaan myös kävellä." "Älä viitsi olla lapsellinen, Eth. Halusin vain keventää tunnelmaa vitsailemalla." Huokaisin syvään ja suljin silmäni. "Tiedän, kaipasin vain pientä väittelyä", huokaisin. Nicholas nauroi ja katsoi minua. "Pidän väittelystäsi, mutten siitä, että avaat turvavyösi keskellä moottoritietä väittelyn takia. Laita turvavyösi kiinni niin jatketaan matkaa. Näytän sitten perillä kuinka rasittava osaankin olla jos kerran haluat vielä väitellä." "Enpä usko taitoihisi", vastasin virnistäen ja myönnyin lopulta laittamaan turvavyön kiinni.

***

Haukottelin samalla kun kävelin rappusia ylös. "Oletko ihan väsynyt?" Nicholas kysyi. "Kello on jo yhdeksän", vastasin. Nicholas sulki huoneensa oven takanamme. Hän käveli eteeni ja siirsi kädellään hiuksia pois kasvojeni edestä. "Rakastan sinua valtavasti", kuiskasin. Nicholas painoi nenänsä omaani vasten. "Olen miettinyt sitä taloa jota kävimme tänään katsomassa", jatkoin. Se olisi täydellinen meille kahdelle... kolmelle. En haluaisi edes kuvitella mitä kukaan sanoisi raskauteeni. Varsinkaan Nicholaksen vanhemmat. Kuolisin varmasti häpeästä. "Mitä siitä?" "Pidin siitä kovasti", sanoin ja vein sormeani pitkin Nicholaksen rintakehää. "Luuletko että vanhempasi voisivat hieman auttaa asunnon ostossa?" kysyin varovaisesti. "Oho. Kuulevatko korvani oikein? Sinäkö pyysit juuri jotakuta avustamaan rahallisesti?" "Tietenkin niin, että maksaisimme takaisin, hölmö", vastasin ja tökkäsin tuota poskeen. "Voisihan sitä kysyä. Pidin itsekin siitä talosta. Se tosin on hieman iso meille kahdelle." Koitin löytää sopivia sanoja vastatakseni Nicholakselle. "En usko että ylimääräinen tila on ongelma." "Totta, voimme vaikka kutsua ystäviä kylään tai ottaa jonkun lemmikin. Toki vain jos sinä jaksat", Nicholas vastasi. "Olen aivan kunnossa. Ei sinun tarvitse huolehtia minusta noin paljoa. Olen päässyt yli tulipalosta, se ei vaivaa minua enää. Mielenterveyteni ei ole järkkynyt myöskään muistinmenetyksestä. Voit siis tehdä päätöksiä ilman että mietit miten minä pärjään, sillä pärjään kyllä", vastasin.