Momentum Vitae || Suomi - Finnish

Luku 13

Olisi kiva kuulla mitä ajatuksia tarina on tähän mennessä teissä herättänyt, joten olisin enemmän kuin kiitollinen jos joku haluaisi sanallisesti avata mietteitään! Muutenkin aina tähden klikkaus piristää päivääni. (:

***

Työnsin ne ärsyttävät tytöt mielestäni ja vedin tietokoneen syliini. Kirjoitin Googleen hakusanaksi "lennot Ithacasta Suomeen." Selasin tutuimmilta kuulostavien lentoyhtiöiden sivuja ja vertailin hintoja. Vaikka vanhempani olivatkin luvanneet maksaa lentoni, en halunnut kuluttaa heidän rahojaan saati sitten Nicholaksen kovalla työllä ansaitsemia, vaikken uskonutkaan vanhempieni lorvineen rahojensa eteen. Jätin parhaimmat vaihtoehdot välilehdille, jotta Nicholas voisi myöhemmin tutkia niitä ja kertoa mielipiteensä. Olisin taas askeleen lähempänä Suomeen lähtöä. Passit meillä onneksi oli, joten niitä ei tarvinnut lähteä hakemaan mistään.

"Ethel, tulisitko auttamaan minua ruoan laitossa." Andrean ääni kantautui keittiöstä. "Toki, kerro vain mitä tehdä." Nousin sohvalta ja kävelin Andrean luokse. Hänellä oli kukallinen essu päällään ja käsissä oli jauhoja. Hiukset olivat tiukasti kiinni, vaikkakin hänen kiharansa näkyivät laineina päätä pitkin. "Minä teen tässä piirakkaa, joten ajattelin jos sinä voisit tehdä itse ruoan. Voit tietenkin viedä siitä Nicholakselle töihin. Näytät niin surkealle kun hän ei ole täällä." En tiennyt miten hän ajatteli minun olevan surkealla päällä. En ollut Nicholaksesta riippuvainen, vaikka välillä oloni olikin hieman sellainen. "Mitä olit suunnitellut ruoaksi. Ja voin viedä hänelle. Entä Henry? Voin käydä samalla tehtaalla ja jättää aulaan hänen ruokansa." "Olet niin herttainen. Henry syö joskus tehtaan kahviossa mutta tulee yleensä takaisin sitten kun ruoka täällä on valmista, niin kuin aina ennenkin." "Aivan, unohdin kokonaan." "Kanat ovat jääkaapissa ja voit tehdä niille mieleisesi mausteen. Olet varmaan tehnyt niin silloinkin kun asuit yksiksesi." En olisi kaivannut muistutusta menneistä tapahtumista. Käännyin jääkaapille kaivamaan kanoja ja voita käsiini. "Ajattelin tehdä currykastiketta sekä riisiä kanan kanssa, jos se kelpaa. Mielikuvitukseni ei nyt riitä oikein muuhun." "Kuulostaa hyvälle. En voi ymmärtää kuinka sietämisesi oli joskus niin vaikeaa. Olen onnellinen että olet osa perhettämme." "Asun vain luonanne, en kuulu millään lailla perheeseenne", mumisin samalla kun kaivoin paistinpannua ja laitoin sen lämmenneelle levylle. "Vaikka suhteenne ei olekaan Nicholaksen kanssa virallinen, niin kuulut perheeseemme." "Mitä jos tämä ei kestäkään, se tuntuu tuollaisen ajatuksen jälkeen vain kamalammalle kun lähden." "Se jatkuu kyllä. Nicholas on rakastunut. Tunnistan kyllä sellaisen pojastani. Te kuulutte yhteen."

Halusin sulkea korvani. En todellakaan tiennyt miksi puhuin jostain tällaisesta asiasta Andrean kanssa. Taas kerran puhuin parisuhteesta hänen kanssaan, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. Tiesin että minun ja Nicholaksen juttu tulisi loppumaan. Se oli alkanut aivan liian nopeasti kestääkseen yhtään pitempään. Asia harmitti minua, sillä olin ollut kokoajan rakastumassa häneen ja tiesin hänen riistäytyvän luotani. Enhän voinut olla asiasta varma, mutta pystyikö tällainen suhde jatkumaan? Nicholas oli naistenmies ja minä vain tavallinen tallaaja. Hän voisi vaihtaa naista vaikka viikoittain. Rakastin hänessä varsinkin sitä sitoutumista jota hän minulle osoitti. Hänellä ei ollut näkyvää aikomustakaan olla kenenkään muun kanssa kuin minun - ja se oli - hyvin imartelevaa.

***

Ruoka oli valmista tunnin sisällä ja söin ruokani Andrean kanssa. Hän kertoi nuoruudestaan. Hän oli ollut ilmeisesti varsin villi tapaus, joten en ihmetellyt enää Nicholaksen käyttäytymistä. Hänellä oli ollut monia poikaystäviä ja suurin osa hänen ystävistään oli tullut raskaaksi teineinä. Henry oli kai saanut Andrean rauhoittumaan. En pystynyt täysin keskittymään tiedon kuuntelemiseen ja sisäistämiseen, sillä tarpeeni päästä käymään Nicholaksen luona oli vain kasvanut piinaavan tunnin aikana. Jostain syystä olin kuitenkin rauhallinen miettiessäni niitä tyttöjä. Sillä blondilla ei olisi mitään mahdollisuuksia, ei vaikka haluaisikin. Hänen naamansa oli täynnä meikkiä eivätkä hänen kaverinsa yhtään parantaneet tyhmää mielikuvaa joka minulla oli ollut hänestä alusta alkaen.