Momentum Vitae || Suomi - Finnish

Luku 10

Kiitos kovasti kaikille lukijoille ja äänestäjille! Olisi kiva kuulla myös mielipiteitänne kommenttien muodossa, jos vain mitään sanottavaa on. Mukavaa että tarinani kiinnostaa sinua. (:

***

Heräsin aamulla Nicholaksen hellään käteen joka silitti käsivarttani. En jaksanut avata silmiäni, vain hymy nousi huulilleni kun tunsin hänen huulensa kasvoillani. Otsalla ja nenällä. "Voisit herätä jo. Kello on kymmenen", Nicholas kuiskasi. "Mitä?" Luulin että kello olisi vasta kahdeksan. "Haluan jäädä kanssasi sänkyyn. Mitä muka tekisimme tuolla kylmässä maailmassa?" Koitin saada Nicholasta taivuteltua jäämään kanssani nukkumaan. "Meidän pitää lukea viimeisiin kokeisiin." "Älä muistuta minua asiasta. Voisit mennä tekemään kokeet puolestani. Varsinkin kieliopin kokeen voisit tehdä. Sano vain hinta." "Kunpa voisinkin. En kuitenkaan halua olla erossa sinusta. Kun olen saanut kokeen tehtyä voin katsella sinua." Avasin silmäni ja katsoin Nicholasta silmiin. "Olet ilkeä." "Mitä minä nyt sanoin?" Nicholas kysyi hämmentyneenä. "Piilovihjaus siitä, että olen hidas kokeen tekijä ja sinä taas aivan liian nopea", sanoin ja mutristin huuliani. "Älä viitsi, tiedät ettei asia ole niin." "Jää nyt edes vielä hetkeksi kanssani tähän. En jaksa palautua todellisuuteen", ehdotin. "Selvä, kymmenen minuuttia." "Puoli tuntia." Aioin saada tahtoni läpi tässä asiassa. Nicholas huokaisi ja tuijotti minua syvälle silmiin. "Mitä vain että olisit edes hetken tyytyväinen." Virnistys karkasi hänen kasvoilleen ja sai minut nauramaan. Pörrötin tuon hiuksia ja vedin itseeni hänen täyteläistä tuoksuaan.

Kuulin koputuksen huoneen ovelta ja pian luoksemme asteli Andrea. "Mitä haluat?" Nicholaksen ääni oli suojeleva. Hänen äitinsä huokaisi ja vilkaisi minua. En kai ollut odotettu henkilö Nicholaksen huoneessa, sillä minun pitäisi nukkua yksin, jotta hänen äitinsä olisi ollut tyytyväinen. "Haluaisin pyytää anteeksi", Andrea sanoi lopulta. Nousin istumaan ja tunsin Nicholaksen kädet hartioillani. Pystyin aistimaan hänen äidissään väreilevän inhon. "Saat anteeksi, kun oikeasti tarkoitat sitä." Nicholas pysyi järkkymättömänä puhuessaan, säälin hänen äitiään vaikkei minulla olisi ollut siihen tarvetta. "Haluan poikani takaisin. En jaksa enää hiljaisuutta Ethelin takia. Olen pahoillani ja tarkoitan sitä." "Mykkäkoulu on aivan omaa ansiotasi. Enkä jaksa uskoa pahoitteluusi, Etheliltä sinun pitäisi anteeksi pyytää, ei minulta." Hänen äitinsä näytti etsivän oikeita sanoja. "Rakastan häntä, rakastan sinua, Eth", Nicholas jatkoi ja siirsi kätensä käsilleni silittämään minua. Andrean käsi puristui nyrkkiin. "En tajua mitä näet hänessä, katso nyt häntä." "Miksi ihmeessä olit sitten niin tyytyväinen ystävyydestämme jos et kestä sitä että olemme yhdessä?" "Sinulla oli kerrankin joku järkevämpi ystävä joka ei vaikuttanut huonolle seuralle. Olet minun pieni poikani, en kestä ajatusta siitä että joku toinen kuin perheemme on sinun listallasi ensimmäisenä." "Olen kaksikymmentä, et voi olettaa että pysyisin ikuisesti sinkkuna vain sen takia, ettet halua minun saavan omaa perhettä." "Oletteko te ha-hankkimassa lapsia?" Andrean ääni oli hätääntynyt ja olin varma että hän pyörtyisi kohta. En kuitenkaan halunnut puuttua keskusteluun. "Emme ole. Mutta koita nyt tunkea päähäsi, että Ethel tulee nyt kaiken muun edelle. Ole hyvä ja häivy." Andrea kääntyi hoipertelevin askelin ja poistui nopeasti huoneesta. Olin taas nähnyt palasen siitä Nicholaksesta josta hän oli minulle maininnut. En jaksanut huolestua liikaa, sillä minullakin olivat hermot kireällä.

"Voisimme hankkia lapsen ihan vain äidin kiusaksi", Nicholas nauroi ja nousi sängyltä ylös laittamaan farkkuja jalkoihinsa. "Älä kuvittelekaan", sanoin ja heitin häntä tyynyllä. Hän ryömi takaisin sängylle ja kierähdin nopeasti tuon alta pois. "Älä karkaa." "Ei tässä muu auta tuollaisten pelottelujen jälkeen." Nauroin pidellen mahaani ja mietin kuinka aamu oli saanut ikävän käänteen. "Toivottavasti äiti tulee järkiinsä. Olisipa hän kuin isä. En todellakaan tajua mikä sinun sietämisessäsi on niin hankalaa, olet ihanin nainen maan päällä." "Lopeta kehuminen, en ole ansainnut sellaista." "Ansaitset, sillä kestät minua", Nicholas vastasi. "Ei sinussa ole mitään kestettävää, olet täydellinen tuollaisena." Saatoin vähän liioitella, mutten halunnut mainita asiasta hänelle. Tarpeeksi täydellinen minulle kaikkine virheineen.