William Grindelwald [HP & FB ff)

luku 3. puhuttelu

...Albus Dumbledore.

Willin lehtikuusisauva putosi lattialle kovaäänisesti kolahtaen. Hän yritti puhua, mutta kieli ei halunnut takertua sanoihin.

"R-rehtori.. M-minä voin se-selittää-"

"Tässä ei ole mitään selittelemistä. Jälki-istuntoa jokaiselle ja viisikymmentä pistettä Rohkelikolta oleskeluhuoneessa kaksintaistelemisesta. Ja olkaa onnellisia että selviätte niinkin vähällä!" McGarmiva kivahti ääni kimeänä. Hänen silmänsä olivat järkytyksestä ammollaan.

"Pikemminkin viisintaistelu.." yksi huoneen nurkassa olevista toisluokkalaisita mutisi.

McGarmiwa kääntyi häneen päin. "Mitä sanoit?"

Poika näytti ensin säikähtäneeltä, mutta sanoi sitten: "Niin kun heitähän oli viisi. Neljä seitsemänluokkalaista yhtä ensiluokkalaista vastaan. Reilua, eikö?" hän sanoi ääni täynnä ivaa.

McGarmiwa kääntyi hitaasti Williamiin päin. "Voititko sinä.. Voititko sinä yksin neljä seitsemäntoista vuotiasta?"

Dumbledore oli vieläkin hiljaa.

"No.. Heitä oli vain kol-" William yritti.

"Voititko sinä yksin kolme seitsemäntoista vuotiasta?" McGarmiwa toisti, tällä kertaa itsevarmemmin.

"No.. Joo..." Will sanoi hämmentyneenä.

McGarmiwa kääntyi takaisin toisluokkalaisen puoleen.
"Creevey. Näitkö sinä mitä tapahtui?"

"Näin minä. Nuo seitsemän-
luokkalaiset tuli ahdistelemaan Grindelwaldia kun Potter, Granger ja Weasley olivat lähteneet nukkumaan. Grindelwald haastoi ehkä riitaa tai jotain, ja sitten ne seitsemänluokkalaiset vetivät sauvansa esiin ja yrittivät tainnuttaa hänet. Siitä se alkoi.." Creeveyksi kutsutun pojan ääni hiljeni loppua kohti.

McGarmiwa mietti hetken. "Ahaa.. No, ehkä sinä sitten selviät ilman jälki-istuntoa, Grindelwald, jos kerta et aloittanut taistelua. Ja tämähän on vielä ensimmäinen koulupäiväsikin."

William oli luultavasti varsin hauska näky. Hän oli ällistynyt, että oli päässyt pinteestä ilman jälki-istuntoakaan. Hän oli jo ehtinyt pelätä pahinta. Erottamista. Ensimmäisenä koulupäivänä.

"Minä-minä- Voi kiitos paljon professori, kiitos tuhannesti!" Willin teki mieli itkeä onnesta. Hänen ilonsa loppui kuitenkin lyhyeen.

"Ottaisitko sauvasi maasta ja tulisitko mukaani, William? Haluaisin puhua sinulle", Dumbledore sanoi. Se ei varsinaisesti ollut kysymys, mutta Dumbledore kuitenkin esitti sen kuin se olisi ollut.

Will otti sauvansa kauhistuneena maasta ja tunki sen kaapunsa sisätaskuun. Hän lähti seuraamaan Dumbledorea katsoen pelästyneenä taakseen vain nähdäkseen hänen kimppuunsa käyneiden seitsemänluokkalaisten voitonriemuiset virneet.

Nyt hän oli pinteessä. Entä jos McGarmiwa oli säästäny hänet jälki-istunnolta vain koska Dumbledore erottaa hänet?

William ei uskaltanyt pihahtaakaan niinä muutamana minuuttina kun Dumbledore johdatti hänet koko linnan halki järven rantaan. He istuivat kiviselle penkille, ja William hivuttautui mahdollisimman kauas Dumbledoresta.

"Muistan kun itse isuin täällä aina seitsemäntoistavuotiaana. Tämä oli lempi paikkojani", Dumbledore sanoi.

Avautuuko hän minulle? William ajatteli ällistyneenä. "Oliko se.. Oliko se ennen vai jälkeen... Sen?" Will kysyi.

"Sinä siis tiedät." Dumbledore sanoi lyhyesti.

"N-niin.. Kyllä minä tiedän."

Tämän jälkeen seurasi pitkä hijaisuus. William oli yrittänyt johdattaa Dumbledorea harhaan erottamisasiasta, mutta ei tarvinnut olla kovinkaan nero toteamaan ettei Dumbledorea niin vain huiputeta.

"Jälkeen. Minä olen muuten yllättynyt taidoistasi, William", Dumbledore sanoi yllättäen. Pieni tuulenvire puhalsi tämän hopeaista partaa ja Williamin valkeita hiuksia. Willin päähän pulpahti kymmeniä kysymyksiä, mutta piti parhaana pysyä hiljaa.

"No mutta, mitä muuta voisi olettaa pojalta joka on sukua sekä Grindelwaldille että Dumbledorelle. Oho, kuulostimpa minä itsekkäältä", Dumbledore sanoi ja hymyili. Williamista vaikutti ettei hän enää edes muistanut Willin istuvan siinä.

William ei voinut enää pitää kieltään kurissa, vaikka kuinka yritti.

"Kenet sinä näet kun katsot minuun?"

Dumbledore ei näyttänyt yllätyneeltä. Hän oli osannut odottaa tätä.

"Sinut tietenkin", hän vastasi, mutta ei katsonut Williin.

William kohotti oikeaa kulmakarvaansa epäilevänä, mutta ei sanonut mitään. Hän kuitenkin piti katseensa yhä Dumbledoressa, ja hetken päästä tämä huokasi.

"Hyvä on. Minä näen hänet, niin kuin kaikki muutkin täällä jotka muistavat hänet nuorena."

Williamin täytti epäusko ja suuttumus, vaikka hän olikin osannut odottaa tätä.

"Mutta miksi? Mikä meissä on niin samanlaista?" William kohotti ääntään. Hän olisi halunnut huutaa turhautumisesta.

Dumbledore painoi päänsä ja laittoi kätensä kasvoilleen.

"Hiuksenne. Ilmeenne. Kasvonpiirteenne. Tapa miten puhut. Tapa miten... Hymyilet..."

Viha ja epätoivo olivat tiessään. Nyt Williä ei täyttänyt mikään muu kuin suru. "Tälläistäkö se tulee aina olemaan?" hän kysyi hiljaa. "Kukaan ei tule näkemään minussa minua, vaan murhaajan, psykopaatin, historian pimeimmän ja pahimman velh-"

"Lopeta."

William yllättyi kuullessaan Dumbledoren päättäväisen äänen.

"Minä.. Anteeksi."

"Voit mennä nyt", Dumbledore sanoi.

William hämmentyi. "Eikö minua erotetakaan?"

"Eroteta? Ei, ei sinua eroteta. Ainakaan vielä", Dumbledore sanoi ja katsoi hymyillen Williamia. Will ei tiennyt vitsailiko hän vai ei.

Will nousi ylös ja lähti ripein askelin kohti linnaa. Hän tunsi Dumbledoren polttavan katseen selässään.

Ei, ei sinua vielä eroteta! Ota nyt tuosta mitään selkoa... Will ajatteli tuohtuneena. Häntä jäi kuitenkin myös vaivaamaan se, että Dumbledore oli niin päättäväisesti kieltäytynyt kuulemasta lisää syytöksiä Grindelwaldia kohtaan.

Hän ei halua hyväksyä sitä... Hän ei halua hyväksyä faktoja.

❤-------------------------------------❤
Tällänen luku tällä kertaa! En tiiä lukeeko tätä ees kukaan mutta jos lukee niin toivottavasti tykkäsitte. Luku-ideat ovat aina tervetulleita, ja kirjotusvirheistä ja muista saa myös totta kai ilmoitella.