William Grindelwald [HP & FB ff)

luku 5. kelppi

Willin nk.

Will oli törmännyt seuraava päivänä kirjastoon mennessän Theodosianiin. He olivat jutelleet hetken niitä näitä, ja lopulta sopineet tapaamisen seuraavalle päivälle tuntien jälkeen. Tyttö oli vaikuttanut hieman surullisen oloiselta, mutta Will ei ollut udellut asiasta sen enempää kuin kysynyt 'onko kaikki hyvin?'. Dos kertoisi itse jos haluaisi.

Oli sunnuntai, joten William lähti kävelemään kohti järven rantaa. Hän näki penkin, jolla oli istunut Dumbledoren kanssa. Will ei kuitenkaan suunnannut sinne, vaan alas vedenrajaan.

Suuri, musta järvi avautui hänen silmiensä edessä kuin tähdetön yötaivas. Aurinko heijastui järven pinnasta, joka sai sen kimmeltämään. Pieniä aaltoja virtasi säännöllisesti rantaan kappojen, kelppien, kirskuristajien ja ties minkä otuksien ansiosta. Kevyt tuulenpuuska puhalsi vasten Willin kasvoja, joka sai hänen (yllättävän nopeasti) keskipitkäksi kasvaneet hiuksensa liehumaan.

Voi, kuinka helppoa kelppien elämä oli... Ei tarvinnut huolehti ulkonäöstä, sosiaalisoitumisesta tai arvosanoista. William melkeimpä kadehti niitä.

Hän laittoi kätensä hellästi mustaan veteen ja antoi sen virrata sormiensa lävitse. Tai oikeastaan virrata ei ollut oikea sana. Järvi oli nimittäin tyyni, vaikka se aaltoili. Aalloilla ei kuitenkaan ollut määränpäätä. Ne ajelehtivat pitkin järveä etsien jotakin, pientä vihjettä, vinkkiä, koskaan kuitenkaan löytämättä sitä.
Ne-

Kovaääninen molskahdus herätti Willin syvällisistä aatteistaan. Hän ei ollut huomannut sulkeneensa silmiään, mutta avasi ne. Molskahdus oli tullut järvestä.

Will otti askelen taaksepäin, kun veden pinta alkoi väristä. Värinä näytti tulevan tietystä kohdasta järvessä.

Värinä muuttui väreilyksi, ja väreily aalloiksi. Tällä kertaa oikeasti suuriksi aalloiksi. Tai sitten ne suurentuivat, Will ajatteli, ja tajusi saman tien olleensa oikeassa. Aluksi niin pienet aallot alkoivat olla jo valtavia, ja ensimmäinen tulikin puoliksi Willin päälle. Hän oli nyt litimärkä, ja kaikki tervejärkiset olisivat nyt kääntyneet kannoillaan ja lähteneet juoksemaan niin kovaa kuin jaloista pääsi, mutta Williamia kiinnosti mahdottomasti, mikä olento saa aikaan noin isot aallot.

Yhtäkkiä noin kymmenen metrin päässä Williamista kuului hirvittävä molskahdus. Will ei kuitenkaan voinut tulla enää märemmäksi, joten hän ei piitannut päälleen lentelevistä vesimassoista.

Merilevän kaltaisia pitkiä kasveja alkoi nousta vedestä. Ne olivat hieman rusehtavia, mutta Will ei ehtinyt kiinnittää siihen enempää huomiota, kun suuri hevosen näköinen pää nousi vedestä merilevien jälkeen.

Pään jälkeen näkyville tulivat etujalat. Ne olivat hevosen kaviot. Olennon iho oli ruskeankeltainen, joka oli osittain "merilevien" ja suomujen peitossa. Vasta nyt William tajusi, että päästä roikkuneet niin sanotut merilevät olivat todellisuudessa otuksen harja.

Kelppi. Se oli kuitenkin aika pieni kelpiksi. Todennäköisesti kelppien mittapuulla suunnilleen saman ikäinen kuin Will.

Pian kelppi oli täydessä pituudessaan. Se kohosi korkeana vedestä ja tapitti Williä mustilla silmillään. Will astui epäröiden askelen lähemmäs.

Kelppi liikahti levottomana, mutta Will jatkoi eteenpäin. Hänen äitinsä oli antanut Willille viime vuonna joululahjaksi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -kirjan, joten hän tiesi miten kelpin kanssa piti toimia.

Hän ojensi hitaasti kättään.

Kesti muutama minuutti, ennen kuin kelppi suostui tulemaan lähemmäs. Se alkoi epäröiden haistella Willin kättä. Will kohotti kättään hieman lähemmäs. Hänen pehmeät sormensa koskettivat kelpin suomuista ihoa. Se värähti, mutta pystyi paikoillaan.