William Grindelwald [HP & FB ff)

luku 15. ja taas loukussa

Williamin nk.

Esiin astunut henkilö oli aivan erilainen kuin Will oli olettanut. Kenties hän oli odottanut varjon hyökkäävän ovesta heidän kimppuunsa, mutta noin kuusitoistavuotista poikaa hän ei ollut kuvitellut.

Pojan kasvot olivat luisevat ja voimakaspiirteiset, ja hänen ihonsa oli hiukan harmahtaneen kinuskin värinen. Hänen musta, sotkuisa tukkansa peitti osan kasvoista, mutta himmeässä valossa pojan mahdollisesti ruskeat silmät näyttivät tummanharmailta, miltei mustilta.

Poika otti askelen eteenpäin. Will kohotti vaistomaisesti kätensä Dosin suojaksi, mutta tämän murhaavan ilmeen nähtyään William laski sen nopeasti.

"Mitä te teette täällä? Keitä te olette?" poika tiukkasi silmät kiiluen vihaisesti. Dos ja Will vilkaisivat toisiaan.

"Me olemme eksyneet", Will aloitti ja astui lähemmäs, ehtimättä kuitenkaan kovinkaan pitkälle, kun mustatukkainen huudahti:

"Niin ne kaikki sanovat! Olette vakoojia! Kun päästän teidät menemään, menette lavertelemaan piilopaikkamme jälleen kerran ministeriölle. Niin aina käy!" poika karjui ja otti joka sanalle askelen lähemmäksi. Will perääntyi kauhuissaan ja veti Dosia mukanaan, kun tämän vihaiset sanat kaikuivat käytävän seinistä yhä uudelleen ja uudelleen.

"Emme me ole mitään vakoojia, me vain-" Dos aloitti, mutta ei saanut lausettaan loppuun, kun tummansininen valosuihku syöksyi heitä kohti. Will yritti lausua vastaloitsun, mutta ei ehtinyt, kun taika osui häntä ranteeseen. Se jätti mustan arven, joka alkoi levitä suuremmaksi, kunnes Will pudotti sauvansa kivusta älähtäen.

Dos oli jo nostanut sauvansa, mutta epäröi, kun näki pojan osoittavan häntä tyynesti sauvallaan suoraan rintaan. Will hieroi rannettaan ja katsoi tätä peloissaan.

"Pudota sauvasi."

Willin laskelmien mukaan vastarinnasta ei olisi hyötyä, ja siihen Doskin ilmeisesti päätyi, sillä pudotti sauvansa. Se kolahti maahan, ja pojan nostettua sen hän alkoi viemään heitä kohti käytävän päätä.

He kääntyivät hetken käveltyään vasemalle, tummanruskeasta ovesta. Will katsoi huoneessa varovasti ympärilleen. Vasemmalla seinällä oli suuri kirjahylly. Suoraan heidän edessään olevassa seinässä, ovea vastapäätä oli ikkuna, jonka äärellä oli pöytä ja kaksi tuolia. Toisella tuolilla istui hyvin vaalea-, miltei valkotukkainen nuori nainen.

Poika rykäisi, ja nainen nosti katseensa. Hänen kasvonsa olivat kireät ja kalpeat, ja Will arveli, että nainen oli noin 17-vuotias. Hän myös näytti jostain syystä etäisesti tutulta.

"Mitä nyt, Daniel?" tämä kysyi äkäisenä, kunnes huomasi Willin ja Dosin. Will yritti vaistomaisesti perääntyä, kun nainen nousi nopeasti ja vihaisena pystyyn melkein kaataen pöydällä olevan lampun. Danieliksi kutsuttu poika nyökkäsi heihin päin.

"Löysin nämä kuljeskeslemasta käytävällä. Sanoivat eksyneensä."

Nainen kohotti paksua kulmakarvaansa epäuskoisena. "Eksyneet? Mmhm.." hän sanoi ja mittaili heitä katseellaan.

"Mitä heille tehdään?" Daniel kysyi.

Will ei uskaltanut sanoa mitään, peläten sen suututtavan Danielin tai naisen. Dos seisoi kauhusta kankeana.

"Ei tämä ole minun päätettävissäni. Odotas", nainen sanoi ja käveli kirjahyllyn vierelle. Vasta nyt Will huomasi hyllyn vieressä oleva oven.

"Lilia, tiedän että salakuuntelet. Jos haluaisit olla jotenkin hyödyksikin, hae isosiskosi", tämä sanoi, ja Will kuuli vaimeasti loittonevien askelten äänen.