William Grindelwald [HP & FB ff)

luku 19. Gellert Grindelwald

Jaaa jälleen kerran huomasin unohtaneeni aikamoisen faktan kirjoittaessani silloin aikoinaan tuota Nurmengardlukua, sillä tajusin vasta nyt, että se paikka on varmaan aika pirun hyvin vartioitu... Jos nyt vaan sovitaan, että kukaan ei olettanut Gellertin pakenevan, niin sitä ei vartioitu niin hyvin😚

(Ja tajusin myös ehkä paskoneeni sen homman Willin puhdasverisyydestä, sillä jos Albuksella ja Aureliuskella oli sama äiti, Kendra, joka siis oli puoliverinen, niin William ei ole puhdasverinen)

Ja tiedän että todella moni juttu tässä pirun tarinassa on tosi epärealistista, kuten se että ne muka olis pystynyt noin vain karata Tylypahkasta, tai se, että Will mukamas pystyi taistella niinkin pitkään Dianaa vastaan, vaikka se on täysi-ikäinen, pimeää taikuutta osaava noita.. Yritän todellakin tehdä mun seuraavasta kirjasta, joka periaatteessa liitty tähän (kertoo siis Willin isoäidistä, Harleesta) paljon realistisemman.

Williamkn nk.

Diana sai juuri ja juuri väistettyä loitsun. Will kavahti taaksepäin, kun heitä kohti syöksyi uusi valosuihku, joka melkein osui häneen. Dianan kasvoilla oli raivostunut ilme, kun hän keräsi voimiaan ja alkoi loihtia loitsuja toisensa jälkeen, lähettäen niitä nopenevaa tahtia hahmoa kohti.

Will nosti sauvansa hetken mielijohteesta, mutta juuri paikalle sännännyt Daniel tarttui häntä ranteesta ja painoi sekä Willin että Dosin maahan.

"Älkää sekaantuko! On ylipäätään ihme, että olet vielä elossa, ja Nurmengardin vartiat saattavat tulla minä hetkenä hyvänsä!" Daniel sihahti kiivasti. Will käännähti häntä kohti.

"Sinä siis onnistuit?"

"No emme me vielä ole onnistuneet, mutta jonkun vanhuksen minä sieltä kyllä hain", Daniel vastasi kärsimättömänä, ja hysteerinen huvittuneisuus alkoi kuplia Willin sisällä, kun hän katseli miestä, joka lateli loitsuja aivan yhtä nopeasti kuin Dianankin, ja väisteli sitäkin kiivaammin. Tuo tuskin oli mikään satunnainen vanhus.

Diana karjui vihaisena, ja vihreä valo purskahti hänen sauvansa kärjestä. Mies taikoi viime hetkellä suuren kiven loitsun ja itsensä väliin, joka räjähti tappokirouksen voimasta. Kun Will käänsi katseensa takaisin Dianaan, hän näki tämän tärisevän. Mustaa savua alkoi levitä Dianasta tämän ympäristöön.

Silloin kuitenkin linnan portti paiskautui auki, ja kolme auroria syöksyi ulos. Kaikesta päätelleen lisää oli tulossa, joten William näki Dianan ilmiintyvän. Hän syöksähti eteenpäin Dos ja Daniel perässään, ja näki miehen tekevän samoin.

He pääsivät juuri ja juuri Dianan mukana ilmiintymään, mutta nainen ei edes vilkaissut heitä huutaessaan uuden taian kohti miestä, Grindelwaldia, Will varmisti nähdessään miehen lähempää. Tämä perääntyi ja torjui taian, lähettäen toisen Dianaa kohti. Loitsu osui ikävästi Dianaa käsivarteen, ja siitä alkoi vuotaa verta kuin vesiputouksesta. Diana huusi, ja yritti lähettää vastaloitsun, mutta Grindelwald ehti ensin. Will ei saanut selvää sanoista, mutta loitsu oli pitkä. Hänen sauvastaan lähti omituinen, musta juova, joka tuntui liikkuvan ikään kuin sykkeen mukana, kuin se olisi elossa. Osuessaan Dianaan tälle ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta nainen rojahti polvilleen karjuen kuin kuin kidutuskurouksen alaisena.

William vilkaisi ympärilleen. He olivat jonkilaisen metsän laidalla, mutta ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, vaan syöksyi Dosin luokse, joka näytti voivan pahoin ilmiintymisestä. Ei sillä, ettei Will olisi, mutta hän ei ollut huomannut sitä vielä hetki sitten. Will auttoi Dosin ylös Dianan kiljuessa taustalla. Silloin tapahtui jotakin outoa.

Diana ikään kuin räjähti. Hänen kirkunansa kaiku jäi viileään, hiljaiseen ilmaan leijumaan, vaikka Diana itse oli kokonaan peittynyt mustaan savuun. Lopulta savu haihtui, ja se paljasti naisen makaamassa elottoman näköisenä kyljellään maassa. Daniel huudahti, ja syöksyi siskonsa luokse. Will arveli, että vaikka Daniel tiesi mitä Diana oli tehnyt, hän ei silti olisi toivonut nähdä siskonsa kuolevan. Se oli ymmärrettävää.