Just the way you are ~Larry Stylinson in finnish

6

Harry

"Olen aivan varma, että teillä on jotain meneillään Louisin kanssa." Niall sanoi kun istuimme kahdestaan kahvilassa sunnuntai-iltana. Hän oli juuri palannut Irlannista ja halusi vaihtaa kuulumiset kasvokkain, vaikka toki näkisimmehän me huomenna koulussakin.

"Mistä niin päättelet?" Kysyin.

"Jaa mistä?" Niall naurahti. Nostin kulmiani hämilläni. Mehän olimme olleet Louisin kanssa aivan normaalisti koulussa. Miten siitä voi päätellä meillä olevan jotain?

"No kaikki ne katseet ja kosketukset koulussa, et kai sinä minua ihan tyhmänä pidä?" Niall nauroi. Yritin esittää olevani hämillään, mutta epäonnistuin.

"Hyvä on. Louis vei minut eilen syömään hienoon ravintolaan." Kerroin.

"No?" Niall virnisti.

"Mitä no?" Kysyin.

"Hölmö. Miten meni?" Niall kysyi.

"Hyvin, meillä oli todella mukavaa ja hauskaa." Sanoin.

"No niin, niin sitä pitää." Niall sanoi ja iski silmää.

"Seurusteletteko te nyt sitten?" Hän kysyi perään.

"Ei." Vastasin yksinkertaisesti. Onko meidän edes pakko puhua tästä juuri nyt?

"Vielä.." Niall lisäsi. Naurahdin ja join limuni loppuun.

"Lähdetäänkö?" Kysyin.

"Vaikka." Niall sanoi ja nousimme pöydän äärestä.

***

Louis

Kävelin kouluun yksin, sillä Harry oli mennyt kuulemma äitinsä kyydillä jo aikaisemmin koululle. Syksy alkoi tehdä tuloaan. Muutamat lehdet olivat tippuneet jo maahan. Ilmakin oli jo aika viileä ja... Olin aivan ajatuksissani etten huomannut vastaan tulevaa ihmistä ja törmäsin häneen osittain. Nostin päätäni ylös pahoitellakseni...

"Max?" Kysyin hämmentyneenä.

"Louis! Ei ollakaan nähty sen jälkeen kun no, tiedät kyllä." Hän sanoi ja halasi minua. Ei voinut olla mahdollista. Mitä Max, ENTINEN POIKAYSTÄVÄNI teki täällä? Hän asui Doncasterissa, niin kuin minäkin ennen ennenkö muutin tänne Holmes Chapeliin.

"No mitä kuuluu?" Hän kysyi ja huomasin hänen selvästi katsovan minua päästä varpaisiin.

"Öhm ihan hyvää." Vastasin.

"Entä sinulle?" Kysyin.

"Todella hyvää. Varsinkin nyt, kun muutin tänne." Hän sanoi.

"Mitä?!" Kysyin turhankin kovaa.

"Tai siis... Aijaa.." Mumisin.

"Joo, katsos hain valmentajan töitä täältä ja täällä sitä ollaan." Hän sanoi. En yhtään ihmetellyt. Max haki silloin kun vielä seurustelimme Doncaster Roverssien valmentajaksi, mutta ei päässyt. Hän on pelannut jalkapalloa pienestä asti kuten minäkin. Itseasiassa mehän tutustuimmekin jalkapallon merkeissä.

"Okei, kiva." Sanoin. Tosin se ei ollut kiva, ei sitten yhtään. Juuri kun olin aloittanut elämäni uudelleen ja tutustunut Harryyn, Max päätti tulla paikalle ja sotkea ajatukseni. Seurustelimme kaksi vuotta ennen lähtöäni. Eromme syy oli lähtöni, se oli todella kivulista ja minun kesti toipua siitä monta viikkoa. Kamalinta siinä erossa oli se, että minä jouduin jättämään Maxin, rakastin häntä todella paljon. Nyt kun hän oli taas maisemissa oli vaikea unohtaa kaikkea sitä mitä meillä oli.